Pekka löysi aikuisena luokkansa upeimman daamin naamakirjasta ja päätti pokata – loppu on historiaa

Feissarimokat.com-sivustolle on päätynyt Pekka-nimisen alkuaskeliaan Facebookissa ottavan miehen avautuminen. Se on herättänyt hilpeyttä somessa.

Pekka liittyi siis naamakirjaan ja löysi ensimmäiseksi sieltä yhteisöpalvelun hänelle ehdottaman luokkakaverin, Lauran. Kuten Pekan kirjoituksesta Lauralle voi todeta (juttukuvituksena), Pekka hurmaantui välittömästi, katui ettei iskenyt neitoa nuorempana ja lupasi tehdä mitä vain Lauran vuoksi. Salamarakastunut kirjoittaja tuskin malttaa odottaa luokkakokousta syksyllä.

-Sinne mennään parina, Faceen hurahtanut hehkuttaa innoissaan.

Kyyti on kuitenkin kylmää. Laura kertoo jo omaavansa miehen ja suosittaa Pekkaa muutenkin käyttämään yksityisviestejä tällaisiin heittoihin. Hän neuvoo miten niitä voi lähettää.

Pekka ei kuitenkaan yltiöpositiivisena mene puihin. Hän jatkaa kohteliaasti:

-Kaikkee hyvää sulle ja sun miehelles Laura! Kai se tajuu pitää sua kuin kukkaa kämmenellä niin kuin mä olisin tehnyt. Nähdään syyskuussa!

Pekan viestittelyn positiivisuus ja kohteliaisuus tekevät kuitenkin vaikutuksen. Keskusteluketjuun ilmestyy nainen, joka kehuu Pekkaa ja toteaa, että hänellä on vaikka kuinka monta sinkkukaveria, joille hän voi Pekan välittömästi esitellä.

-En tiedä missä asustat mutta tuon oloiselle sinkkumiehelle on kyllä tilausta!

Näin onnellinen tarina tällä kertaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Facebook, sinkku

Kommentit

Oma kommentti