
METEOROLOGI PEKKA POUTA / PEKKA KUPARINEN/SKOY
Kyse on tietenkin penkkaripäivästä, jolloin Pekka Pouta oli niissä mukana.
Maikkarin Huomenta Suomessa juteltiin toimittajien omista kokemuksista penkkaripäivänä.

Shahin Doagu.
– Mä jätin penkkarit kokonaan väliin, koska joku sellainen mielen ihme häiriö mulla siihen aikaan on ollut, että mua ei ole kiinnostunut lähteä rellestämään sinne, Shahin Doagu aloittaa.
Pekka Pouta avaa suunsa ja levittää silmänsä ammolleen. Hän näyttää suorastaan pöyristyneeltä.
– Mulla on tuo sama ilme nytten, kun ajattelen itsestäni jälkikäteen, Shahin jatkaa katsoen Pekan pöyristynyttä ilmettä.
– Ihan samalla tavalla ajattelen, Shahin jatkaa.
– Pekka on ihan pöyristynyt, Eerikki Pitkänen totesi nauraen.
Pekka repäisi toden teolla
Pekka Pouta kertoo miten hän itse pukeutui penkkaripäivänä.
– Minä olin turkishaalari nurinpäin silleen, että olin ihan karvainen, Pekka totesi.
Shahin kysyi, että oliko se kannanotto.
– Se oli ihan käytäntöä, koska se oli kauheen kuuma, eikun kylmä. Piti olla jotain lämmintä. Se oli nurinpäin myös sen takia, että olin maalannut itseni punaiseksi karamelliväreillä.
Eerikki puolestaan kertoi olevansa smurffi.
Penkinpainajaiset (puhekielessä penkkarit) on juhla, joka järjestetään helmikuussa abiturienttien päättäessä säännöllisen koulunkäyntinsä.

METEOROLOGI PEKKA POUTA, 21.7.2011
© Ari Heinonen/KuvaryhmŠ/SKOY *** Local Caption ***
Kommentit
Oma kommentti