Pienyrittäjä tuskailee: Suomalaisista tulee kesäisin possuja – älä tee tätä!

Hymylle kirjoittanut pienyrittäjä kertoo toimineensa parissa ammatissa, huoltamoyrittäjänä ja nyt matkailualalla. Kummassakin esiintyy erikoisia varjopuolia kesäaikaan.

Niitä synnyttävät matkailijat, jotka kävivät työntämässä kaiken mahdollisen roskan ja jätteen yrittäjän yrityksen roskikseen.

-Kaljalaatikonkin tai kaksi kun työntää pönttöön hajottamatta sitä, niin äkkiä on roskis täynnä puhumattakaan risasta muovituolista, jonka huoletta voi jättää yrittäjän harmiksi, hän siunailee.

Pienyrittäjän mukaan ihmisten tulisi ajatella, ettei jokin ketjuhuoltamo ”suurena ja ylväänä” vastaa huoltoaseman jätehuoltokustannuksista. Niistä vastaa sen paikan pieni yrittäjä, joka yrittää raapia kasaan elantonsa.

-Joskus tuntuu siltä, että ihmiset ajattelevat, että kun ostan jotain, niin voin sitten käyttää myös tuon paikan roskista tuomalla siihen viikon jätökset tien päältä. Ei se niin mene. Kun ostat kahvin, niin olet oikeutettu kahviin, yrittäjä tokaisee.

-Kun sitä joutuu tilaamaan ylimääräisiä noutoja jätefirmalta, ne maksavat kesän aikaan paljon, mutta pakko on, koska kohta on rottia ja linnut levittelevät jätteet ympäriinsä. Kesäsuomalaisesta tulee vähän laiska ja itsekäs. Hän ei ajattele nokkaansa pitemmälle.

Lopuksi yrittäjä antaa esimerkin.

-Eihän bensaa myymällä yrittäjä rikastu. Huoltisyrittäjä saa jonkun pienen vuosikomission. Eli ihmisten olisi syytä ymmärtää, että jos he esimerkiksi ostavat 60 eurolla bensaa, niin minä saan siitä muutaman sentin, ihan aikuisten oikeasti. Osta siis bensasi, mutta älä tuo roskikseeni neljää pussukkaa jätettä, ja sitä saamarin puutarhatuolia.

Onneksi monissa paikoissa jätehuoneet on lukittu, mutta pussukoita löytyy myös asiakasroskiksista.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: jätehuolto, roskis, yrittäjä

Kommentit

Oma kommentti