Pihla Maalismaa heittäytyy Hymyä!-tv-sarjassa kohumissi Ursula Rainioksi: ”Hänessä oli kaksi puolta”

Toisen polven näyttelijälle Ursula Rainion rooli Hymyä!-sarjassa tarjosi tilaisuuden sukeltaa 1970-luvun maailmaan.

– Sen ajan estetiikka on herkullista. Ilmassa oli tiettyä rappiollisuutta, Pihla Maalismaa kokee.

Hymyä!-sarja starttasi Maikkarin CMorella viime kuun puolella. Roolin Ursula Rainiona tekee Pihla Maalismaa, joka on tuttu tv-yleisölle myös Putouksesta. Juhamatti Nieminen haastatteli Pihlaa Hymyn painettuun lehteen.

Omaan rooliinsa Ursulana Pihla valmistautui haalimalla käsiinsä tämän vanhoja haastatteluja. Julkisuudesta vetäytynyttä Ursulaa, nyt 72, Pihla ei tavannut, eikä siihen ollut hänen mukaansa tarvettakaan.

– En halunnut lähteä imitoimaan yksi yhteen, vaan pyrin tekemään omanlaisen hahmon. Omalla tavallaan kunniaa Ursulan työlle. Hän on osaltaan ollut tienraivaaja naisille viihdemaailmassa, Pihla kehuu.

Pihlan arvion mukaan Ursulassa on ollut kaksi puolta.

– Hän on ollut hyvin voimakastahtoinen nainen, jolle oli tärkeää seurata omaa sydäntään. Samaan aikaan hänen käytöksessään oli varautuneisuutta. Se ehkä juontui missitaustasta.

Ursula ei julkisuuden lasiin sylkenyt.

Pihla ei itse julkisuustempauksiin lähtisi omaa uraa edistääkseen.

– Minulle jo tämä lähtö Putoukseen on tarpeeksi hullua. Tässä pitää laittaa itsensä joka lauantai likoon. Tärkeintä minulle on tehdä työtäni. En ole niin julkisuusnälkäinen.

Eikä Pihla ole koskaan unelmoinut roolihahmonsa tavoin missin urastakaan.

– Ei ole käynyt mielessäkään. Esiintyminen kiinnostaa näyttelemisen kautta, eikä ulkonäön, Pihla kuittaa.

Näyttelijän ura kulkee Pihlalla verissä, sillä hänen isänsä Markku Maalismaa lukeutuu Kansallisteatterin pitkäaikaisimpiin näyttelijöihin.

Hymy-lehden historiaan sukeltava Hymyä!-sarja starttasi Maikkarin CMorella 17. maaliskuuta alkaen. Kaikkiaan jaksoja on yhteensä kahdeksan, joista ensimmäisellä viikolla julkaistiin kolme jaksoa.

Sarjan keskiössä on lehden perustajan Urpo Lahtisen ja hänen Hymy-vaimonsa 1970-luvulla kukoistanut lehti-imperiumi ja heidän välisensä suuri, mutta repivä rakkaus. Urpo Lahtista esittää Aku Hirviniemi ja Hymyn roolissa nähdään Elsa Saisio. Alla kuvassa ”Ursula ja Urpo”.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Markku Maalismaa, Pihla Maalismaa, Urpo Lahtinen, Ursula Rainio

Kommentit

Oma kommentti