Piritta Hagman on vihdoin valmis uuteen suhteeseen – tällaista miestä hän hakee

Piritta Hagman, 42, erosi ex-aviomiehestään Niklas Hagmanista kolme vuotta sitten. Sen jälkeen vuoden 2004 Miss Skandinavia on pysytellyt sinkkuna.

– Eron jälkeen en ensin ollut valmis, sitten halusin antaa lapsille aikaa tottua ajatukseen, sitten en taaskaan ollut valmis ja lopulta ajatus deittisovelluksista ja tuntemattomien ihmisten kanssa julkiselle paikalle menemisestä kuulosti niin mun epämukavuusalueeltani, että ajattelin mieluummin jäädä villasukkieni kanssa kotiin, kaunotar perustelee yksinolopäätöstään tuoreessa Instagram-julkaisussa.

Nyt Piritan mieli on kuitenkin viimein muuttunut ja hän haluaisi löytää miesseuraa. Hän paljastaa, ettei ole koskaan elämässään deittaillut. Näyttävä nainen on aina sattunut löytämään vakavan seurustelusuhteen toisensa perään. Piritta kyseleekin seuraajiltaan vinkkejä, mistä treffikumppaneita voisi löytää.

– Miten ihmiset tapaavat toisiaan korona-aikana? Onko Tinder oikeasti yhtä kauhea ja pinnallinen kuin maineensa? (…) Onko kuitenkin parempi mennä vain kirjastoon feministikirjaosastolle odottamaan silmääni miellyttävää, eläinrakasta, älykästä, hyväsydämistä, matkustamista rakastavaa, työstään/harrastuksestaan/elämästään intohimoista mieheksi itsensä identifioivaa ihmistä? kaunotar sanailee paljastaen samalla miesihanteensa.

Luultavasti Piritan ei tosin tarvitse asiaa tämän julkaisun jälkeen miettiä. Yhteydenottoja satelee varmasti siihen malliin, että seuraavaksi kaunotar kysynee neuvoja viestien seulomiseen.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: deittailu, ero, korona, Niklas Hagman, parisuhde, Piritta Hagman

Kommentit

Oma kommentti