
Pirkka-Pekka Petelius,
© Ari Heinonen/Otavamedia
Paluun näyttelijäksi tehnyt viihdelegenda Pirkka-Pekka Petelius puhkuu intoa, eikä kaipaa vielä kiikkustuoliin. ”Kyllä täältä tuutista tavaraa vielä tulee”, mies lupaa.
Juttu on julkaistu painetussa Hymy-lehdessä marraskuussa 2024.
Puhe pulppuaa ja silmät loistavat, kun Pirkka-Pekka Petelius, 71, intoutuu muistelemaan lapsuuttaan 1950- ja 1960-luvun Kouvolassa ja Kuusankoskella.
Suulaan puhetavankin rakastettu viihdelegenda arvioi saaneensa verenperintönä jo tuolloin, sillä hän mainitsee isänsä olleen samanlainen, huumorintajuinen verbaalitykki.
”Isä oli yhtä suulas. Hänellä oli myös tapana sanoa, ettei hän mikään erityisen komea ole, mutta on niin miellyttävä. Siihen nähden omena ei ole kauas puusta pudonnut. Olen minäkin miellyttävä, mutta minussa on myös jännittävää ristiriitaisuutta”, Pirkka-Pekka naurahtaa.
Koomikkoveijarin suhde isään oli läheinen, sillä hän oli viisilapsisen perheen ainoa poika.
Tämä käy ilmi Pirkka-Pekan tuoreesta Ensilento ja Viimeinen mohikaani -kirjasta (Siltala), johon hän on koonnut muistikuviaan lapsuudestaan.
Esiin nousevat niin taianomaiset lentokokemukset pienkoneilla Kouvolan Utissa kuin metsäretket, joita hän teki kaupungin kartoittajana työskennelleen isänsä kanssa.
”Isä rakasti kasvien keruuta ja prässäystä. Hän oli metsissä ja tunsi luontoa hyvin paljon. Retkeilimme paljon yhdessä. Luonto oli luonnollinen osa elämämme, mikä toi tietoisuutta sen merkityksestä. Siihen kasvettiin yhteen”, Pirkka-Pekka kuvaa.
Ilman lapsuudesta lähtenyttä luontoinnostusta Pirkka-Pekasta tuskin olisi tullut kansanedustajaakaan. Hänet valittiin eduskuntaan vihreiden listalta vuonna 2019.
”Luonto- ja ympäristöasiat minut sinne veivät”, hän tunnustaa.
Monien yllätykseksi PP jättäytyi eduskunnasta pois keväällä 2023, ensimmäisen neljävuotisen kauden jälkeen. Vetäytymiseen vaikutti työn raskaus, jota lisäsivät kautta värittäneet koronapandemia, turvallisuuspoliittisen tilanteen dramaattinen muutos sekä hallitusohjelmaan sidottujen tavoitteiden edistäminen.
”Kyseessä oli tiivis ja raskas rupeama. Se kulutti kyllä voimiakin, mutta suurimpana tekijänä oli se, ettei jäänyt aikaa mihinkään muuhun. Olin ollut aiemmin käsityksessä, että eduskunnan aikana pystyy tekemään muitakin asioita ja viemään niitä eteenpäin. Siihen ei ollut mitään mahdollisuutta, ei pienintäkään”, Pirkka-Pekka huokaa.
Pirkka-Pekka tunnustaakin harmittelevansa puheita, joiden mukaan kansanedustajat eivät tekisi mitään ja työ olisi helppoa.
”Se on väärin ajateltua. Työ on erittäin vaativaa. Jokainen joutuu siellä kantamaan oman vastuunsa, eikä kukaan pääse vähällä.”
Eduskuntatyön plussat
Ei sillä, etteikö hän eduskunnassa olisi viihtynyt.
”Yksi parhaimmista asioista oli kaikki ajankohtainen ja viimeisin tieto, mikä kansanedustajilla on saatavilla eri alojen asiantuntijoilta. Sitä olen jäänyt kaipaamaankin”, Pirkka-Pekka tunnustaa.
Kiitosta saa myös eduskunnan työyhteisö.
”Siellä syntyi rikkaita ystävyyksiä, yli puoluerajojen.”
Kansanedustajan kokemuksesta oli hyötyä MTV3:lla alkaneessa Konflikti-sarjassa, jossa Pirkka-Pekka teki paluun näyttelijäksi. Hän näyttelee sarjassa pääministeriä.
”Ehdottomasti se auttoi, kun tunsi poliittisia prosesseja ja demokratian rakenteita entuudestaan. Tiesi, kuinka politiikan kulisseissa puhutaan ja käyttäydytään. Koko maailma oli tuttua, mikä helpotti. Nautin jokaisesta sekunnista kuvauksissa”, hän fiilistelee.
Rooliakin tärkeämpää oli tarina, josta konkarinäyttelijä kiinnostui jo ennen kuin tiesi omasta roolistaan. Aku Louhimiehenohjaama sarja kertoo hetkestä, kun tuntematon vihollinen hyökkää Suomeen ja keskeyttää vastavalitun tasavallan presidentin (Sara Soulie) juhannusjuhlat.
”Kun kuulin, mistä sarjassa on kyse, suostuin heti mukaan. Halusin olla mukana tarinassa, joka on tärkeä. Sarjan draama tapahtuu todellisessa maailmassa, mikä voi olla mahdollista.”
Pirkka-Pekan mukaan kyse ei ole pelottelusta, vaan varautumisesta.
”Kenenkään ei pidä ihmetellä mitään tässä maailmassa. Joka päivä arkielämässä voi tapahtua mitä vain, kun miettii vaikkapa hybridivaikuttamista.”
Kansanedustajana aikaa näyttelemiseen ei ollut, eikä ikonisista komediarooleistaan muistettava Pirkka-Pekka sitä ole kaivannutkaan.
”Ei ole ollut kauheaa poltettakaan näyttelemiseen”, Pirkka-Pekka yllättää.

Hymy
Elämäkertaa ei vielä
Näyttelemisen sijaan aikaa on vienyt kirjoittaminen. Parhaillaan teossa on seuraava kirja, jossa PP keskittyy arvomaailmansa ja tekojensa merkitysten pohdintaan omassa elämässään. Kirja on jatko-osa tuoreelle Ensilento ja Viimeinen mohikaani -kirjalle.
”Omaelämäkertaa ei ole tulossa. Ei ainakaan vielä”, Pirkka-Pekka toppuuttelee.
Aineistoa elämäkertaan riittäisi, josta osoituksena viihdetaiteilijalle tuli viime vuonna täyteen 70 vuotta. Ikääntymiseen mies suhtautuu lempeästi.
”Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän löytää uusia ulottuvuuksia ja perspektiiviä elämään. Se on mielenkiintoista”, Pirkka-Pekka viitoittaa.
Kiikkustuoliin näyttelijälegenda ei ole valmis jäämään.
”Jotain uutta tehdään ja kyllä täältä tuutista vielä tavaraa tulee.”
Uteliaisuus on yksi miehen voimavaroista, joka on säilynyt lapsuudesta saakka.
”Se on asia, jota pitää myös vaalia. Lapsenomaista tapaa katsoa maailmaa ja miettiä, mitä ei ole vielä ehtinyt tekemään.”
Kommentit
Oma kommentti