Poliisi on huolissaan – hyvät kansalaiset, muistakaa nyt tämä!

Poliisi on kertonut olevansa huolissaan lämpenevän sään vaikutuksista ihmisiin.

Tuloillaan on myös vappu. Etenkin nuorten tapaamiset isommissa porukoissa ovat lisääntyneet viime aikoina ympäri maata.

Poliisi valvoo vappuna näkyvästi kokoontumis- ja ravitsemisliikkeitä koskevien rajoitusten noudattamista, mutta poliisi odottaa, että vastuullinen käytös lähtee jokaisesta itsestään.

Poliisi vetoaa aikuisiin, jotta nämä seuraisivat lasten ja nuorten tekemisiä ja ohjeistaisivat heitä tarvittaessa lähikontaktien välttämisen tärkeydestä.

‒Haluamme painottaa ihmisten omaa itsekuria ja vastuuta jäädä kotiin. Vappua tulisi viettää niin, ettei lähikontakteja, massaliikehdintää ja ”viruslinkoa” synny minnekään. Nyt ei ole syytä kokoontua isossa määrin vappupiknikeille tai viettämään aikaa isoissa joukoissa. Uusia juhlimispäiviä tulee myöhemmin, nyt on vain jaksettava noudattaa ohjeita ja rajoituksia, jotta voimme palata mahdollisimman pian takaisin normaaliin arkeen, sanoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta.

Poliisi painottaa muiden viranomaisten tavoin, että kaikkien fyysisten kontaktien tulee nyt olla minimissä vaikka laki niitä ei suoraan kieltäisikään.

Vapun osalta julkisten kokoontumisten kielto koskee kaikkia kokoontumislain yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, joissa olisi enemmän kuin 10 henkilöä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: korona, poliisi, vappu

Kommentit

Oma kommentti