Poliisikansanedustaja vaatii: Vakavista rikoksista pidempi linnareissu!

Kari Tolvanen, entinen murharyhmän pomo ja nykyisin kansanedustajan pestiä hoitava poliisimies, teki eduskunnassa lakialoitteen vakavien rikosten todellisten seuraamusten koventamiseksi.

Tähän asti vankilan laskuoppi on mennyt niin, että ensikertalaiseksi katsottava rikoksentekijä joutuu kärsimään rangaistuksestaan vain puolet. Ensikertalaisuus tarkoittaa, että vanki ei ole vapautumistaan seuranneiden kolmen vuoden aikana syyllistynyt uusiin vankeustuomioon johtaneisiin rikoksiin.

Tolvanen esittää määräajan pidentämistä viiteen vuoteen rikoksissa, joista voidaan tuomita vankeutta enintään kuusi vuotta. Lisäksi Tolvanen vaatii, että sellaisissa rikoksissa, joista voidaan tuomita yli kuusi vuotta, ensikertalaisuuden määräaika olisi kymmenen vuotta lukuunottamatta murhaa tai tappoa. Niitä ei missään olosuhteissa katsottaisi ensikertalaiseksi.

Tolvasta haastatellut Hymyn painettu lehti kertoo, että kansanedustaja näkee nykyisen epäkohdan yleisen oikeustajun vastaisena.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: rikos, tuomio, kansanedustaja, vankila, Kari Tolvanen

Kommentit

Oma kommentti