Poliisin tehoisku ravintoloihin – näin kävi!

Poliisi kertoo tarkastaneensa tammikuussa parin päivän tehoiskun aikana yli 800 anniskelupaikkaa yhteistyössä alkoholitarkastajien, pelastuslaitosten ja työsuojelutarkastajien kanssa.

Anniskelupaikoissa päihtyneille ja alaikäisille anniskelua tapahtui aikaisempaa huomattavasti vähemmän. Iskut suoritettiin eri puolilla Suomea.

Viranomaiset joutuivat puuttumaan tänä vuonna 58 tapauksessa (viime vuoden vastaava luku 170) selvästi päihtyneelle anniskeluun ja neljässä tapauksessa alkoholia anniskeltiin alaikäiselle (18 tapausta vuonna 2012). Valvonnassa havaittiin 28 järjestyksenvalvontaan liittyvää rikettä. Valtaosassa tapauksista järjestyksenvalvojatehtävissä toimivalla henkilöllä ei ollut järjestyksenvalvojakorttia työssään mukana. Järjestyksenvalvontaan liittyvät rikkeet olivat myös vähentyneet selvästi viime vuodesta.

Valvonnan aikana poliisi kirjoitti erilaisista rikkeistä noin 30 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Valvonnan yhteydessä tavattiin lisäksi kymmenkunta laittomasti maassa oleskelevaa tai luvattomasti työskentelevää ulkomaalaista. Lisäksi poliisi teki 12 lastensuojeluilmoitusta.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: poliisi, ratsia, ravintolat

Kommentit

Oma kommentti