Poliisin tiedotus turvapaikanhakijoihin liittyen

Poliisi on lähestynyt tiedotteellaan suomalaisia. Se kertoo siirtäneensä henkilöstöään turvapaikkatutkintaan, jotta turvapaikkahakemukset ja mahdolliset käännyttämiset voidaan toteuttaa mahdollisimman ripeästi. Samaan aikaan poliisia ovat työllistäneet yksittäiset luvattomat mielenilmaukset ja väkivallanteot.

Poliisi tuomitsee yksiselitteisesti rasistiset ilmiöt.

-Ymmärrämme toki, että turvapaikanhakijoiden saapuminen alueelle aiheuttaa epätietoisuutta, pelkoakin. Poliisin tehtävänä on kuitenkin suojella kaikkia asianosaisia, niin alueen asukkaita kuin turvapaikanhakijoitakin, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

Hänen mukaansa poliisi turvaa kaikkien perusoikeudet ja puuttuu ylilyönteihin. Toistaiseksi niitä on tapahtunut lähinnä vastaanottokeskusten ulkopuolella ja kantasuomalaisten toimesta.

-Toivomme malttia, ymmärrystä ja työrauhaa, jotta voimme hoitaa mahdollisimman tehokkaasti kaikki turvapaikkatutkintaan liittyvät tehtävät niillä alueilla, joihin vastaanottokeskuksia perustetaan.

Kolehmaisen mukaan poliisin yhteistyö eri viranomaisten ja vapaaehtoisten kanssa on sujunut erittäin hyvin. Esimerkiksi Torniossa poliisi saa puolustusvoimilta virka-apua myös ensi viikolla. Virka-apuosaston tehtävät säilyvät samanlaisina kuin tähänkin asti. 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: maahanmuuttaja, pakolainen, poliisi, turvapaikanhakija

Kommentit

Oma kommentti