Pornoilut jäivät – tämä miekkonen kesytti BB-Inkan – katso!

Inka Tuominen22-vuotias Inka Tuominen tuli Suomen kansalle tutuksi kaksi vuotta sitten, kun hän osallistui Big Brotheriin. Sen jälkeen hän tuli kuuluisaksi BB:n sijasta lähinnä DD-Inkana, sillä neitokainen osti Tallinnasta silikonit ja esitteli niitä auliisti mitä useammassa asiayhteydessä.

Inka poseerasi niin Hymyssä, Jallussa kuin Jussi Parviaisen Juorukello-sivuston sivuillakin rohkeissa kuvissa. Mutta tämä ei vielä riittänyt, sillä hurjasta poikamiestytöstä tarjottiin lehdille kotipornovideoita, joita Inka myöhemmin tunnusti tehneensä ravintolajatkoilla yksityisasunnoissa.

Jossain vaiheessa Inka toteutti exhibitionismiaan Alastonsuomi-sivustolla esiintyen sen chatissa. Hän myös myi tilauksesta eroottisia kuviaan muutaman euron hintaan.

Inkasta alettiin kirjoitella ”Porno-Inkana”, mutta nyt naisesta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Inka tosin vieraili kesällä Maikkarin chat-juontajana, mutta pesti loppui lyhyeen.

Syy Inkan revittelyjulkisuuden päättymiseen on kaiketi tässä miehessä. Janne-niminen komistus on Hymyn tietojen mukaan viihtynyt BB-tähden rinnalla jo viime kesästä saakka. Hän on vihjeitten mukaan rauhoittanut kaunista neitokaista paljon. Lähipiirin mukaan voidaan puhua rakkaudesta.

Inka lisäsi FB-sivuilleen vuoden päättäjäisiksi pusittelukuvan Jannensa kanssa. Tämä mies kesytti Inkan. Hymy toivottaa parille onnea!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB-Inka, Inka Tuominen

Kommentit

Oma kommentti