Rachel Kauppila: ”Tapasin Ice Cuben”

kauppilaSuomeen hiljattain takaisin muuttanut Maajussi-Timon ex-rakas ja fitnessin maailmanmestari Rachel Kauppila kertoo Hymylle tavanneensa eilen Helsingin Jäähallilla esiintyneen Ice Cuben.

-Sain kutsun konserttiin ja myös jatkoille, salaperäinen tumma nainen paljastaa, mutta ei suostu hiiskumaan asiasta enempää.

-Ice Cobe on mielettömän iso ja komea mies. Hänessä on kuitenkin parasta hänen ihanat isot silmänsä, Rachel kirjoitti hiljattain blogissaan – ja sai keskustelupalstat ilkkumaan nimen oikeinkirjoitusasulla. Sama moka sattui pari viikkoa sitten myös P. Diddyn ja Puff Daddyn kohdalla.

Rachelilla on kokemusta rap-tähdistä aiemmiltakin Suomen-vierailuilta. Muun muassa Ja Rulen kanssa Rachel kertoi viettäneensä aikaa tammikuussa. Asiasta kertoi Iltalehti.

Hän kertoo tuntevansa muitakin rap-maailman suuruuksia maailmalta. Hiljattain hän kirjoitti blogissaan:

Fat Joen manageri soitti minulle ja pyysi meitä jatkoille. En tiedä oliko hän saanut puhelinnumeroni Puff Daddylta vai Ja Rulelta.

Räppäri Akonin keikalle Rachelia ei Helsingissä päästetty, ja Iltalehdessä konserttijärjestäjä tykitti:

-Emme päästäneet Rachelia keikalle, koska hän on turvallisuusriski. Hänellä on tapana tunkea backstagelle puoliväkisin.

Rachel kuitenkin kertoo soittaneensa pari puhelua ja tavanneensa räppärin myöhemmin hotellilla.

Rachel palasi hiljattain takaisin Yhdysvalloista, jonne hän muutti talvella pakoon kohua. Viime vuoden lopulla alkanut suhderumba Maajussi-Timon eli Timo Virtasen kanssa oli kuukaudessa ohi, mutta aiheutti sitäkin enemmän uutisia.

Rachel on tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, sillä hänestä on levitetty internetissä perätöntä tietoa, kuten muun muassa doping-huhuja.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Akon, Fat Joe, fitness, Ice Cube, Ja Rule, Maajussi-Timo, P. Diddy, Puff Daddy, Rachel Kauppila, Timo Virtanen

Kommentit

kuka tämä salarakas on???
tietääkö kukaan missä strippaa???

eikös tää oo maamme matala äänisin nainen… vastaavia soundeja saapi hakea DDR naiskuula joukkueista 🙂 mistähän moinen yhteensattuma…. laulajaksi varmaan seuraavaksi hakeutuu

eipä se usa:n muutto kauaa kestäny, tais olla jo paluulippu valmiina…. tukiaisen kanssa vaan videoo tekeen… vaikka seuraavaan uivelo elokuvaan korpiksi 🙂

”En tiedä oliko hän saanut puhelinnumeroni Puff Daddylta vai Ja Rulelta.”

Vai siltä suuripäiseltä maajussi wannabeelta?

aaahah! väkisin! voi elämä mikä muija! Oikeen tunnen räp-artisteja! niin varmasti haha!

Kuuntelin tänään duunimatkalla
NRJ aamupoikia, kun ne soitti tälle etelän hetelmälle. Voi JEE-SUS!
Siis ihan oikeasti!!!
Löytyisköhän se pätkä nauhalta.
Siis KU-KAAN ei voi olla tuommoinen!
Myötähäpeän tunteeseen VOI KUOLLA.

Olin silloin samaan aikaan Rachelin kanssa Ja Rulen keikalla ja näin,kun Rachel tunki väkisin sinne takahuoneeseen..:D Mua ja ystävääni sinne takahuoneeseen oikeesti pyydettii (niin kuin monia muitakin naisia) ja näin, kun Rachel tunki väkisin..pyytämättä…:D 😀 Ja oikeesti se ei ollu edes itse Ja Rule, kun sinne bäkkärille porukkaa pyysi (valikoidusti:D), vaan hänen kameramies ja jotkut roudarit..:D Eipä taida tämänkään naisen puheet pitää paikkaansa..:D:D

Pakko sanoa että Rachel yritti TAAS takahuoneeseen jäähallilla mutta turvamiehet eväsivät pääsyn jolloin hän haukkui turvamiehet munattomiksi homoiksi!! Että siinä Rachelin jatkot oli! 😀

mitä tollaselta naiselta voi muuta odottaa? sarjassa idiootti julkkikset

Hienoa rachel tervetuloa suomeen olet enkeli.Ja olet niin kaunis nainen et yhen virtasen pystyy päihittään

Rachel ja Johanna Tukiainen ovat ystäviä, ja tämän maan ehdottomasti mielenkiintoisimmat persoonat.

Olet oikeassa!! Raakel on tähti ja on ansainnut kaiken huomion mitä on saanut ammattitaitoisella näyttelyllä ja laulamisella. Ei kun hei eihän se ole ku heruttanu rumalle, isopäiselle tositv-nouneimille. Niin ja tietty voittanut jonkun miniliiton MM-kultaa fitnesskilpailussa. Toivottavasti pysyy vielä pitkään julkisuudessa!!

Ja onhan sillä aina yksi sairaalloinen stalkkeri ei ku fani. Tiedät kyllä kenestä puhun..

Kiitos vielä sulle että hoidit paljon huumoria mun aurinkoiseen päivään!

T: Oikeasti kateellinen 😉

Aijaa no miksi sitten iltalehden, iltasanomien, seiskan, hymyn ja kaikkien sivuilta löytää hänen nimensä. Ei voi olla no name silloin.

Minusta tosi-tv-julkkiksen heila ja fitnessin maailmanmestari ei oo ihan nouneim. Taidat itte olla.

Raakelihan on tunnettu ö-julkku, mitä sä vauhkoot.

Taitaa olla kesähessuilla toimituksessa jutut vähissä, ku täytyy tuollaisista noname tyypeistä kirjoitella.

Oma kommentti