Noora Karma ja Juha Mäkelä ovat näyttävä pari.

Rakastunut Noora Karma – ei vieläkään omaa kotia!

Upea mentalisti Noora Karma kertoo Hymyssä Olli Suomisen kirjoittamassa jutussa elämästään Espanjassa rakkaansa Juha Mäkelän kanssa. Pariskunta on tuttu näky Espanjan lämmössä lenkkeilemässä auringonnousussa tai viihtymässä hyvän ruoan ja viinin parissa ravintoloissa. Espanjalainen rento elämäntapa tuntuu sopivan Nooralle ja Juhalle mainiosti.
-Lämpö ja valo! Noora hehkuttaa.

Pariskunta kohtasi toisensa vuosi sitten kesällä netissä, ja ihastus on syventynyt rakkaudeksi. Julkisuus ei suhteen alkua häirinnyt, sillä Juha ei edes tunnistanut mentalisti-kaunotarta. Nooran rakkaus komeaan yrittäjään on vain vahvistunut, vaikka uusioperheen arki on aikamoista sumplimista. Pariskunta asuu tällä hetkellä sekä Suomessa että Espanjassa lentäen tiiviisti maiden väliä. Fuengirolassa he asuvat vuokra-asunnossa keskustan liepeillä.
-Kiireinen yhteiselo molemmissa maissa on sujunut hyvin, Noora kertoo.

Toiveissa olisi kuitenkin oma koti Suomessa ja Espanjassa. Maailmantilanne on kuitenkin estänyt osto- ja myyntiaikeet.
-Katsomme mihin suuntaan asuntojen hinnat lähtevät. Ja mitä Putin seuraavaksi keksii!
Alkuvuodesta Noora lähtee kiertämään maata Maagikot-kiertueelle eri puolille Suomea muutaman muun tunnetun taiteilijan kanssa.
-Nähdään kiertueella, hän toivottaa Hymyn lukijoille.
Lue juttu marraskuun Hymystä tai näköislehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus
Kuvat:OM-arkisto
Avainsanat: Juha Mäkelä, Noora Karma

Kommentit

Oma kommentti