Renny Harlinin ja Luukas-pojan yhteishaastattelu Hymyssä: ”Kesä Suomessa vahvistaa isä-poika -suhdettamme”

Renny Harlin on Suomessa koko kesän, ainakin elokuun lopun tienoille, pidempään kuin kertaakaan aiemmin yli 30 vuoteen. Entistäkin onnellisempi hän on saadessaan tehdä työtä ainoan poikansa kanssa ensimmäistä kertaa elämässään.

– Tulee ihan tippa linssiin, se on niin upea juttu. Olen niin ylpeä siitä, että hän on sukeltanut tähän täysillä mukaan ja tehnyt minut ylpeäksi joka tilanteessa, Harlin sanoo silmät liikutuksesta kostuen.

Rennyn poika, Luukas Mattison Mauritz on Suomessa viiden vuoden tauon jälkeen. Hän toimii Rennyn ohjaamassa Luokkakokous 3 -elokuvassa tuotantoavustajana. Luukas on syntynyt ja asuu edelleen Los Angelesissa. Hänet kuitenkin kastettiin Suomessa, Helsingin Kulosaaren kirkossa.

Hymy jututti kauniskäytöksistä, hieman hiljaista komeaa nuorukaista, joka puhuu vain englantia.

– On todella hienoa olla Suomessa. Rakastan täällä luontoa ja ihmisiä. On mahtavaa tehdä töitä isän kanssa. Hän on niin paneutunut työhönsä, on hienoa nähdä se. Isän työn takia emme ole voineet tavata kovin paljon aikaisemmin, mutta viime vuoden aikana olemme olleet tiiviisti yhteydessä. Renny on hyvä isä. Meillä on ollut välimatkan takia ikään kuin sellainen on/off –suhde, Luukas kertoo.

– Kesä Suomessa parantaa meidän välejämme entisestään. Meistä on tullut läheisiä toisillemme. Kasvamme yhdessä ihmisinä ja katsomme luottavaisesti tulevaisuuteen, Luukas sanoo Hymylle. Lue yhteishaastattelu kokonaan Hymyn painetusta lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Marja Nyman
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Luokkakokous, Luukas Harlin, Renny Harlin

Kommentit

Oma kommentti