Rikosasiantuntija: Tämän takia Tuksu otettiin säilöön!

Johanna TukiainenJohanna Tukiainen napattiin viranomaisten huostaan keikkansa jälkeen viime yönä Pohjois-Suomessa, Kempeleessä. Asiasta ensinnä kertoneen Metropolin mukaan Tuksu oli saanut esiintyä rauhassa, mutta lähdettyään keikkapaikalta musta maija oli vienyt Tuksun mukanaan.

Tarkempaa selontekoa asiaan ei toistaiseksi ole olemassa, ja viranomaiset ovat vaiteliaita tapaukseen liittyen. Hymyn haastattelema rikosasioiden asiantuntija näkee kaksi varteenotettavaa syytä sille, miksi Tukiainen olisi voitu ottaa kiinni. Toinen, tässä tapauksessa ehkä epätodennäköisempi, on niin kutsuttu rikollisen toiminnan jatkamisen estäminen. Tukiaisella on päällä ehdonalaisen vankeuden koeaika, mutta julkisuudessa on toistuvasti uutisoitu naisen uusista väkivaltaepäilyistä. Kyseisellä perusteella kiinni ottaminen vaatii kuitenkin yleensä akuuttia tilannetta, eikä tässä tapauksessa sellaista liene ollut näkyvissä.

Todennäköisin syy on se, että Tukiainen on otettu etukäteen säilöön oikeudenistuntoa varten. Näin viranomainen menettelee, jos syytetty ei ole saapunut oikeuden istuntoon aiemmin. Virkavalta voi ottaa syytetyn säilöön jopa useita päiviä aiemmin, kun hänen liikkeensä ovat tiedossa.

Tätä vaihtoehtoa tukee myös se, että uutisten mukaan Tuksulle olisi sanottu hänen joutuvan oikeuden eteen maanantaina.

Tukiaisen piti olla vastaamassa pahoinpitelysyytteisiin 29. marraskuuta, mutta tuolloin Tukiainen selvensi julkisuuteen, että oikeudenkäyntiä oli siirretty hänen asianajajansa pyynnöstä. Virallista vahvistusta julkisuudessa ei aiheesta kuitenkaan tiettävästi ole nähty.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen

Kommentit

Oma kommentti