Roope Salminen sai tuomion seksuaalirikosasiassa – kommentoi nyt itse!

Juontaja Roope Salminen on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon Helsingin käräjäoikeudessa tänään.

Tuomioksi tuli 70 päiväsakkoa.

Asia on viiden vuoden takainen ja tapahtui elokuussa 2015. Syyttäjä lähti siitä, että Salminen meni asianomistajan kanssa asunnolleen pistäen naisen nukkumaan, koska tämä oli niin vahvasti humalassa.

Tuomioon asti asia päätyi, sillä Salminen meni syyttäjän mukaan nukkumaan uhrin kanssa samaan sänkyyn ja otti pois ensin omat alushousunsa avustaen sitten myös uhria.

Sitten Salminen makasi lusikka-asennossa naisen takana.

Salminen kiisti loppuun asti kohdistaneensa seksuaalisia tekoja naiseen. Hän julkaisi myös pitkät selitykset asiaan ja tuomioon liittyen sometilillään:

-Helsingin käräjäoikeus päätyi tuomiossaan tänään ratkaisuun, että olen iltapäivällä 21.8.2015 käskenyt sekä avustanut naishenkilöä riisuutumaan ja tämän jälkeen mennyt hänen kanssaan samaan sänkyyn nukkumaan. Tämä on oikeuden mukaan tapahtunut naisen humalatilaa hyväksi käyttäen.

-Minulle on tuomittu teosta 70 päiväsakkoa. Lisäksi minut on velvoitettu maksamaan asianomistajalle 1000 euroa vahingonkorvauksia.

-Jokaisella ihmisellä on täysin kiistaton ja ehdoton oikeus keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja siihen, ettei häntä painosteta minkäänlaiseen seksuaaliseen tekoon. Kunnioitan tätä ehdottomasti. Tässä tapauksessa olen viettänyt yhteisymmärryksessä aikaa asianomistajan kanssa sekä edellisenä iltana jatkoilla että kyseisenä iltapäivänä hänen asunnollaan, mutta en ole painostanut häntä riisumaan itseään, riisunut häntä tai painostanut nukkumaan kanssani. Tämän vuoksi valitan tuomiosta.

-Oikeusprosessin jatkumisesta huolimatta pyrin jatkamaan elämääni keskittymällä olemaan paras kollega, läheinen ja isä, mikä osaan olla, Putous-juontaja kirjoittaa.

Lue: Miten käy Putous-pestin, joka alkaa huomenna?

View this post on Instagram

Helsingin käräjäoikeus päätyi tuomiossaan tänään ratkaisuun, että olen iltapäivällä 21.8.2015 käskenyt sekä avustanut naishenkilöä riisuutumaan ja tämän jälkeen mennyt hänen kanssaan samaan sänkyyn nukkumaan. Tämä on oikeuden mukaan tapahtunut naisen humalatilaa hyväksi käyttäen. Minulle on tuomittu teosta 70 päiväsakkoa. Lisäksi minut on velvoitettu maksamaan asianomistajalle 1000 euroa vahingonkorvauksia. Jokaisella ihmisellä on täysin kiistaton ja ehdoton oikeus keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja siihen, ettei häntä painosteta minkäänlaiseen seksuaaliseen tekoon. Kunnioitan tätä ehdottomasti. Tässä tapauksessa olen viettänyt yhteisymmärryksessä aikaa asianomistajan kanssa sekä edellisenä iltana jatkoilla että kyseisenä iltapäivänä hänen asunnollaan, mutta en ole painostanut häntä riisumaan itseään, riisunut häntä tai painostanut nukkumaan kanssani. Tämän vuoksi valitan tuomiosta. Oikeusprosessin jatkumisesta huolimatta pyrin jatkamaan elämääni keskittymällä olemaan paras kollega, läheinen ja isä, mikä osaan olla.

A post shared by Roope Salminen (@roopesalminen) on

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: oikeudenkäynti, Putous, Roope Salminen, seksuaalirikos, tuomio

Kommentit

Oma kommentti