Rovaniemen matkailupioneeri Sanna Kärkkäinen: ”Lappi kyllä selviytyy!”

Matkailumarkkinoinnin pioneeriksi kutsuttu ­Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen on aiempaa kiireisempi Koskikadulla sijaitsevassa toimistossaan. Odotukset talven sesongista ovat korkealla.

– Tällä hetkellä tilanne näyttää kysynnän valossa erittäin hyvältä, hän sanoo ja uskoo että Lappi selviytyy.

Kärkkäinen kuvailee tilannetta piristysruiskeeksi yli puolentoista vuoden seisahduksen jälkeen. Rovaniemeltä maailmalle ja maailmalta Rovaniemelle käsittäviä suoria lentoreittejä on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kärkkäisen mukaan kaikkein suurinta kysyntä on Isosta-Britanniasta. Sen jälkeen tulevat Ranska, Saksa, Espanja ja Italia.

– Ennen koronaa täällä näkyi valtavan paljon kiinalaisia, singaporelaisia ja japanilaisia, mutta tältä kaudelta he valitettavasti puuttuvat.

– Pandemia on ollut rajua aikaa matkailuelinkeinolle. Se on joutunut selviytymään aikana, jolloin tilanne maailmalla on muuttunut koko ajan. Myös Suomi on linjannut päätöksiään kulloisenkin tilanteen mukaan.

Rajoitukset ovat muuttuneet niin nopeasti, että tavallisen matkailijan on ollut vaikea pysyä perässä. Matkailuelinkeino on myös antanut moitteita epäselvästä viestinnästä.

– Yrittäjien toimeentulo on ollut suurin haaste. Kansainvälinen matkustus törmäsi seinään. Sen jälkeen on onneksi ollut kotimaisia asiakkaita, mutta se ei ole auttanut kaikkia pysymään pinnalla. Matkailualan yrityksillä ei mene hyvin – vieläkään.

– Kassat ovat tiukilla eikä lainaa saa. Nyt tilanne on se, että käytännössä työvoima on jo suuntautunut muille aloille. Yrittäjien voimavarat ovat olleet äärimmäisen kovilla. Tämä on ollut yrittäjille käsittämättömän raskasta aikaa.

Lue Mika Lahtosen tekemä juttu lehdestä tai näköislehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Lappi, matkailu, Rovaniemi, Sanna Kärkkäinen

Kommentit

Oma kommentti