Ryöstäjä Alex Lepajoen sankarimyytti ärsyttää – raskaana olleen uhrin järkyttävä tilitys!

Raivo Roosna ja Alex Lepajoe ovat Virossa julkkiksia. Lepajoe on toiminut muun muassa tv-ohjelman juontajana. Suomessa miehet kuitenkin tulivat tunnetuiksi rikollisina, jotka putsasivat Helsingin Osakepankin konttorin ja Tillanderin korumyymälän vuonna 1985. Kaikki eivät pidä heidän nykyjulkisuuttaan arvokkaana.

-Minua suututtaa, että heistä on tehty sankareita, toteaa Hymylle haastattelun antanut Raija.

Hän oli töissä kyseisessä ryöstöpankissa, ja kaiken lisäksi raskaana. Ryöstön aikana ryöstäjä komensi kaikki vatsalleen maahan. Tuota käskyä pieniin päin oleva Raija ei halunnut totella, jolloin rosvo ampui lattiaan. Sitten Raijan puhelin äkisti pirahti soimaan. Ryöstäjä ampui uudelleen. Raija aneli ettei rikollinen vain potkaisisi häntä vatsaan.

Myöhemmin Raijan lapsi syntyi keskosena. Istukka oli revennyt ryöstön aikana.

-Lapsi ja minä olimme kuolla synnytyksessä, kertoo järkyttynyt Raija Hymylle.

Kokemastaan Raija ei saanut mitään korvauksia. Valtionkonttori ei korvannut mitään sen aikaisen lainsäädännön mukaan, koska ryöstäjät olivat ulkomaalaisia. Lue Raijan järkyttävä tarina kokonaan Hymystä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Alex Lepajoe, Raivo Roosna, ryöstö, Tillander

Kommentit

Oma kommentti