Saana Parviaisen traaginen viikonloppu: Huume vei sairaalaan!

Saana ParviainenSaana Parviainen kirjoittaa tuoreessa blogissaan viikonlopun ravintolakeikastaan, jossa hänelle tarjottiin tietämättä huumeita, ja joka ajoi hänet myöhemmin lääkärin vastaanotolle.

Saana oli keikalla Helsingin Onnelassa, ja jo ovella hänet vastaanotti henkilö, jota Saana luuli henkilökunnan edustajaksi. Saanan kertomuksen mukaan hänet vietiin johonkin takahuoneeseen ja kysyttiin, mitä hän halusi juoda. Kun mimmi kertoi haluavansa vettä, sitä kummeksuttiin, mutta hänelle tuotiin kummalliselta maistuva lasillinen.

-Tunsin jonkin ajan kuluttua oloni oudoksi, huumaantuneeksi. Katsoin peilistä silmiäni, ja pupillini olivat lautasen kokoiset. Olin huumattu. En ollut onneksi juonut lasista enempää, mutta huumeissa olin silti, Saana kirjoittaa.

Keikkansa Saana kuitenkin onnistui vetämään ammattitaidolla.

-Tämä on hirveää. Haluaisin luottaa ihmisiin, mutta mitä tuo oli? Se oli pahuutta.

Saana tunsi myöhemmin selviä vieroitusoireita ja hakeutui lääkärin pakeille. Lääkärissä ei kuitenkaan yöaikaan osattu todeta asiaan muuta kuin että pupillit ovat laajentuneet.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Saana Parviainen

Kommentit

ei onnelan vika vaan diilereitten,jotka kauppaa ja pukkaa tuoppiin aineita..mut Saanan ”vahinko”?? hmmmmm.. kyl nappikauppiaat on valloittanut joka raflan,valitettavasti.

Miksi noinkin tunnettu paikka kuin Onnela sortuisi moiseen tekoon? Laittaisi maineensa peliin moisen turhan julkisuudenhakuisen lapsen takia? Ja miten joku ei ravintolassa töissä oleva voi viedä artistin ravintolaan sisälle ja vieläpä backstage tiloihin joihin ei muilla ole asiaa?! Järki käteen.

Eli on vielä nistikin tai entinen. Itse en ole saanut vierotusoireita ainakaan herssistä,koksusta,pitistä,mdma:sta,sienistä,lsd:stä tai monista rc kemikaaleista. Käsittääkseni vieroitusoireita alkaa tulemaan kovalla käytöllä ja jos ex nide vetäsee viivat vuosien jälkeen voi saada viekkarit ”kerrasta. En ole ikinä kuullut aineesta/käyttäjästä, joka saisi viekkarit ekasta kerrasta poislukien sexi ja joku crocodile venäjällä.

Terve ihminen ei alkoholia kaipaa. Hyvä Saana!

Epäilisin että gammaa laitettu lasiin, aika yleinen, viittaa oireisiin (ainakin itselläni oli juuri noin) ja helppo sujauttaa lasiin. Tyhmänä teininä kokeilin joskus. En tiedä oliko nyt vieroitusoireita, mutta paha olo ainakin. Sitäköhän se olikin?

Verikokeeseen ja Onnelaan lasku ja rikosilmoitus. Siinä selviää totuus!

Hymylle iso kiitos. Tämän jälkeen en lue enään yhtään uutista. Pääjohtaja joka tämmöstä päästää läpi voisi juosta seinään päin.

Eikö Hymyllä ole mitään itsekritiikkiä? Lapsikin tajuaa, että tarina on pelkkää rahastusta?

kohtuukäyttäjä: ensin pitää pitää vähän taukoa niistä mömmöistä ennenkuin voi viekkarit tulla. kokeileppa ettet vedä 24/7 enää niin voit saavuttaa tämän tilan.

Jokainen jolla on vähääkään faktatietoa huumeista ymmärtää, että tämä ”juttu” on ihan täyttä potaskaa.Vain Saana voi olla niin järjettömän aivoton, että kuvittelee ihmisten uskovan moista sontaa.

/edit/ ja ne alkoholin vieroitusoireet tunnetaan suomeksi tutummin nimellä ”krapula”

ainoa päihde jonka nauttimista seuraa usein suorat vieroitusoireet on alkoholi. tiedoksi idiootti-saanalle.

Koko tarinassa ei ole järjen hiventäkään mikä viittaa siihen ettei siinä ole totuuden murustakaan.

Pikkulapsetkin keksivät järkevämpiä ja aukottomampia satuja kuin tämä roska.

Huumeet ja keikkansa Saana kuitenkin onnistui vetämään ammattitaidolla.

kyllähän sitä alkoholista saa vieroitusoireet helposti kerrastakin.. ei tämä tyhmä kana vaan tajunnut että on muunkin kuin mansikkasiiderin makuista alkoholia.

Eli on vielä nistikin tai entinen. Itse en ole saanut vierotusoireita ainakaan herssistä,koksusta,pitistä,mdma:sta,sienistä,lsd:stä tai monista rc kemikaaleista. Käsittääkseni vieroitusoireita alkaa tulemaan kovalla käytöllä ja jos ex nide vetäsee viivat vuosien jälkeen voi saada viekkarit ”kerrasta. En ole ikinä kuullut aineesta/käyttäjästä, joka saisi viekkarit ekasta kerrasta poislukien sexi ja joku crocodile venäjällä.

Huumeet ja keikkansa Saana kuitenkin onnistui vetämään ammattitaidolla.

Oma kommentti