Saana Parviaisen tyly tilinpäätös avioliitostaan: ”Jussi makasi luonani ja n***i minua!”

Saana ParviainenSaana Parviainen on totaalisen väsynyt arvosteluunsa mitä avioliittoon Jussi Parviaisen kanssa tulee. Hän väittää tulleensa liitossaan hyväksikäytetyksi.

-Ihmisten on niin helvetin helppo lokeroida minut typeräksi huomiohuoraksi ja teinibimboksi, hän tulittaa blogissaan, jossa on päättänyt vihdoin paljastaa, kuinka avioliitto alkoi ja kuinka se loppui.

-Tapasimme Jussin kanssa erikoisella tavalla. Jussi oli ottanut kolmeenkymmeneen naiseen yhteyttä elokuvan pääroolin tiimoilta. Minä olin yksi niistä. Kiinnostuin roolista, ja pian Jussi soitteli minulle koko ajan. Joka päivä, pitkiä puheluita. Vähitellen hän otti mukaan kaikkea seksuaalista. En halunnut enää vastata hänen soittoihin ja viesteihin, ne olivat menneet ahdistaviksi. Yhden päivän viime kesänä olin vastaamatta. Hän soitti sinä päivänä valehtelematta viisikymmentä kertaa ja lähetti kaipaavia viestejä. Kaipaavia viestejä 19-vuotiaalle tytölle, jota ei ollut koskaan tavannut, jota oli lähestynyt elokuvaroolin tiimoilta! Saana kirjoittaa blogissaan.

Seuraavana päivänä Saana vihdoin vastasi – ja se oli menoa.

-Tapasimme, harrastimme seksiä. Pian menimmekin naimisiin; kaikki oli kuulemma tarpeen elokuvan takia, Saana paljastaa.

Kun elokuvasta ei enää kuulunut mitään, eikä suurista lupauksista, kuten maastureista ja Eiran-asunnosta, Saana olikin jo rakastunut Jussiin aidosti. Sitten päivät menivät Jussin makoillessa Saanan sängyssä ja kaivellessa tämän kaapeista syötävää.

Saana kertoo haaveilleensa lopultakin vain yhteisestä arjesta, eikä luksuskämpistä ja autoista.

-Mutta tilanne ei muuttunut. Jussi makasi luonani ja n***i minua. Se oli toivoton pattitilanne, josta oli päästävä pois oman mielenterveyden säilyttämiseksi.

Lopulta mimmi vetäytyi kuukaudeksi, mutta Jussi on kuulemma soitellut tänäkin aikana päivittäin, vuorokauden ympäri.

-Syyllistäminen on häikäilemätöntä. Vituttavinta on tämä netti, täällä kun ei saa mitään oikeuksia. Jussin levittämät alastonkuvani ovat ja pysyvät täällä ikuisesti, Saana kiroaa. – Poliisi voi määrätä lähestymiskiellon, mutta tuleeko sekään toteutumaan? Tämä on ihan perseestä.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jussi Parviainen, Saana Parviainen

Kommentit

Miten tällänen ihminen voi hoitaa lapsen kasvatuksen? Vai onko lapsi jo huostaanotettu tai omalla isällään? Kyllä se oma maine on ihan itte tuhottu, ei siihen tarvita mitään säälittävää lähes pappaiokäistä setämiestä syylliseksi. Ite oon ruma kun mursun paska ja lähempänä jussikan ikää, muttei ikinä tulis mieleenkään niin vanhaan ottaa missään mielessä kontaktia, kun varmasti maailman kuva on erillaine.. Mitä siis ajattelee teini, joka alkaa vanhan sedän kanssa vehdata, mikä on se suhteen tasapaino, kumpi hyötyy kummasta? Saana varmaan halus mainetta ja mammonaa, jussi nuorta lihaa. Ei varmaan tarpeet ihan kohdannut tossa menossa. Yleensä ihmiset on yhdessä ja menee naimisiin kunnon seurustelun jälkeen, alkaa rakentaa yhteistä elämää, tavoittelee samoja asioita.

Mitähän Saanan lapsi ajattelee, kun rupee googlaamaan äiteensä?

Saana saa juuri sen maineen minkä ansaitsee. Hän käy hetken huviksi, ja kun muutama vuosi tulee lisää, niin Saanan tarina on ohi.
Saana ei ole edes kaunis, ja kun yläpäässä ei oikein ole kovin paljon, niin pitää sitten toimia alapäällä:-)

No, eikös siihen kastiin lokeroida miten elää,tekee, puhuu????? itseaiheutettua!

miehet tykkää pornosta myös jussii monnimuu ansioitunut kuvaaajana onko tässä jotAIN IHMEELISTÄ KAUNISTA KUMPIKIN TIETÄÄ MISSÄ MENNÄÄN

en ottanut tänään taiteelisella alalla molemmat tunne ihmisiä niin kuin itsekkin tunteet vie rakkaus tärkein ei voi mitään liian vahva tunne ei voi syyllistää

aitoja tuntea itsensä feikkejä mielikuvia taiteellisia ihmisiä mitä ei aika näyttää kun ei olla viihteellä mikä voi olla vaikeaaa

Tässä elävä esimerkki siitä kuinka rahalla saa mitä vain, myös nuorta pesää. Olkaapa tytöt varauillaan aina kun vanhempi mies lupailee kuuta taivaalta.

Minusta Saana on sympaattisen oloinen nuori kokematon nainen. Ihan kiva.

seksualisuus on hyvästä tarkoitus vielä parempi usko lujuus vahvistaa itsensä ylentäminen syylistäminen ei johda mihinkään pattitilanne

kaikki on kauppa tavaraa inhimysillissyys aidot tunteet tarkoituksenperäisyys kukin liikuttaa niitä mielensä mukaan miltä siltä hetkeltä tuntuu coolia

Voi voi Saana.. Sinähän se yritit hyväksikäyttää Jussia, kuvittelit että sillä on paksulompakko ym. hyvää. Äijä saa mennä kun osoittautuikin tyhjätaskuksi.
Et sä nyt niin kokematon ole ettet tiennyt hihin ryhdyit.
Tyhmähän sä olet ei voi muuta ajatella. Olisit ollut vaan hiljaa ja nuollut haavasi ilman mediaa

Saana, haluaisin tietää, onko sinulla pokkaa lukea näitä kommentteja??? Ja jos, niin ymmärrätkö lukemasi?

Ensinnäkin, kenenkään kanssa ei tarvitse mennä naimisiin elokuvaroolin toivossa – varsinkaan, kun kyseinen henkilö on jo puhelukäytöksellään osoittanut olevansa henkisesti epävakaa. Eikö sinulla leikannut yhtään?

Toiseksi, olisiko ne kotitorttukuvat voinut jättää ottamatta liiton alkuvaiheessa? Ei käynyt mielessäkään, että niistä voi tulla ongelma?

Kolmanneksi, miksi menit itse pornomessuille panopuuksi? Oliko se fiksua?

Neljänneksi, normaalit ihmiset puivat parisuhdeongelmansa kahdestaan, eivät blogien välityksellä. Te molemmat teitte itsestänne täysin naurunalaisia pellejä.

Viidenneksi, miksi parhaillaankin jaat netissä itsestäsi jotain joulutonttupornokuvaa? Eikö niitä pornokuvia ole otettu jo tarpeeksi? Etkö opi mitään?

Kuudenneksi, ääh, en jaksa enää. On todellakin erittäin helppo lokeroida sinut huomiohuoraksi ja teinibimboksi. Mikään käytöksessäsi ei osoita lokerointia virheelliseksi.

Olet täysin tavallisen näköinen tallukka, jolla ei ole koulutusta eikä juuri sivistystäkään. Lopeta tämä itsesi alennusmyynti roskalehdissä ja hanki kunnon ammatti. Vielä ennätät. Jos epäilyttää, vilkaise Tukiaisen glamour-sisaruksia, ja pohdi tulevaisuuttasi uudemman kerran.

Miksi sitten taas annat itse kommenttia jos netti ja muut on syyllisiä tai jotain.Etkö osaa olla vaan hiljaa?

Juu ei se ikäero mitään, kyllä kyllä, varmaan joo.

Ja sitten aina lopulta kummasti ne elämän realiteetit osuvat naamatauluun kuin valurautainen paistinpannu.

Vituttaako? Varmasti.

Tulipa taas julkinen käytännön esimerkki muille nuorille naisille tyyliin ”ei näin”.

Jussin syytä ne kuvat netissä, joissa Saana nusasee Mr. Lotharin kanssa, vai?

Ja taas Saara vuodattaa kaikki nusasemiset julkisuuteen. Vaikenis jo mokoma lörppö.

Oma kommentti