Sääprofeetta Tapio Kallenautio ennusti kesän sään Hymylle

Sääprofeetta Tapio Kallenautio kutsuu itseään ”ilmojen haistelijaksi”. Vuosikymmenten aikana hänelle on kertynyt runsaasti meriittejä kansan­sääennustuksen parissa, yksi Suomen mestaruuskin. Tapio ennusti lukijoillemme sään toukokuun alkupuolelta syyskuun loppuun. Koko ennustus ja juttu Tapion sääprofeetan työstä on luettavissa Hymyn painetusta lehdestä tai näköislehdestä.

Tässä kuitenkin toukokuun ja kesäkuun ennustukset. Kuten toukokuusta nähdään, hyvin on pitänyt paikkansa tähän asti.

Toukokuu

Kuun alkupuoli on poutainen ja lämpötila 15 asteen vaiheilla. Ennen toukokuun puoltaväliä alkaa lämpötila kohota ja on kahden viikon ajan 20 asteen tuntumassa. Sää on edelleen varsin poutaista ja sateenvarjoja ei tarvita. Kuun viimeinen viikko on epävakaista ja sadekuuroihin on syytä varautua.

Kesäkuu

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vallitsee toukokuun lopun kaltainen sää eli sadekuuroja tulee. Sen jälkeen näyttääkin paremmalta. Kaksi seuraavaa viikkoa ovat poutaisia ja lämpimiä. Ja mikä parasta, juhannusviikolla sää ei siitä muutu. On siis hyvä mahdollisuus nauttia valon ja keskikesän juhlasta hyvässä säässä ja mieli korkealla. Heti juhannuspyhien jälkeen sää muuttuu epävakaiseksi ja sadekuurot valtaavat alaa.

Teksti:Hymyn toimitus, Mika Katajala
Avainsanat: kesän sää, sääprofeetta, säätila, Tapio Kallenautio

Kommentit

Oma kommentti