Saara Aalto kertoi mykistäviä uutisia maailmalta

Saara Aalto on kertonut Sun-lehden mukaan, että häntä on pyydetty legendaarisen Spice Girls -yhtyeen ensi kesän keikoille mukaan. Hän tulisi esiintymään ainakin osassa keikkoja Victoria Beckhamin sijasta. Victoria on kieltäytynyt Spice Girlsien paluukeikoista.

Aalto kertoi Sun-lehden mukaan, että häntä on pyytänyt keikoille bändin jäsen Mel C. Muutkin bändin naisista ovat käyneet viime aikoina Saaralle tutuiksi, sillä esimerkiksi Emma on istunut Dancing on Ice -kilvan tuomaristossa. Saara on kilpaillut viime päivät Britanniassakin kovin suositussa luisteluohjelmaformaatissa.

Vaikka keskusteluja on tuoreen tiedon mukaan käyty jo vuosi sitten, mahdottomana ei pidetä, että Aalto liittyisi jotenkin kesän Spaissari-keikkoihin, vaikka lämmittelijänä. Suuri uutinen on myös se, että Spaissareista hyvin muistettava Geri on tehnyt biisin Saaran tulevalle albumille, ja tämä on sinetöity tieto.

 

 

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Saara Aalto, Spice Girls

Kommentit

Oma kommentti