Saija Tuupanen ja Sami Hedberg – nyt on kiihkeää rakkautta kuvassa!

Sami Hedberg ja Saija Tuupanen ovat vuoden söpöin pari. Saija kertoo artistipariskunnan elämästä painetussa Hymyssä.

– Koko mennyt vuosi on ollut haastava ja rankka. Kaikkein pahinta on ollut epätietoisuus, kun tulevasta ei ole tiennyt. Pitää mennä päivä ja viikko kerrallaan. Se on ollut kuluttavaa, Saija Tuupanen huokaa lehdessä Juhamatti Niemisen haastattelussa.

Parivaljakko on jakanut saman tilanteen, sillä Saijan tavoin myös Samilta menivät keikat alta. Hänen piti keväällä juhlistaa 15-vuotista uraansa isolla kiertueella, joka siirtyi tulevalle keväälle.

– Päällimmäisenä mielessä on suuri hämmennys koko vuodesta. Eihän tämä ahdinko kosketa vain meitä artisteja, vaan koko tapahtuma-alaa. Huolia ja murheita on useilla, muistuttaa Saija.

Mutta ei huonoa ellei jotain hyvääkin: korona-aika on lähentänyt rakastavaisia, kun yhdessäoloaikaa on kertynyt enemmän.

– Se on jännä juttu, kuinka nopeasti sitä tottuu johonkin uuteen ja keksii aina kaikennäköistä tekemistä. Tykkäämme molemmat luonnosta ja urheilusta, onpa aikaa jäänyt siivoamisellekin. Se on minulle terapiaa.

Vielä muutamia vuosia sitten Saija ei pitänyt Helsingissä asumista mahdollisuutena. Hän kun on lähtöisin pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Karjalan Tuupovaarasta.

– Ajattelin, etten varmaan pystyisi Helsinkiin kotiutumaan. Täällä on niin paljon ihmisiä ja hurja liikenne, että tulee paniikki. Mutta nyt voin sanoa, että olen tykästynyt kaupunkiin täysin. Ja niinhän sitä sanotaan, että sinne minne sydän ohjautuu, siellä on hyvä olla, Saija hykertelee lehdessä. Lue juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Juhamatti Nieminen
Avainsanat: Saija Tuupanen, Sami Hedberg

Kommentit

Oma kommentti