Sairaslomalla lepäillyt suosikkimeteorologi-Anniina palasi jo töihin – myöhästyi tänään lähetyksestä!

Television suosikkisääennustaja ja juontaja Anniina Valtonen on ollut sairauslomalla, jonka syytä hän ei julkisuuteen kertonut.

-En juonna tänään perjantaina Puoli seitsemän -lähetystä. Takana on hyvin kivulias ja rankka viikko. Kehoni ja mieleni kaipaa nyt lepoa, nainen kirjoitti jäädessään saikulle.

Sittemmin nainen on jo palannut töihin. Tänään torstaina TV1:n katsojat hämmentyivät, kun Anniinaa ei kuulunutkaan ruutuun.

-Ihan hetki kun odotellaan, saadaan myös Anniina Valtonen lähetykseen, uutisjuontaja totesi katsojille.

Lopulta Anniina ilmestyikin sääkarttojen eteen, totesi ”moi” ja aloitti hengästyneenä.

Anniina purskahteli nauruun kesken lähetyksen, sillä häntäkin ilmeisesti myöhästyminen huvitti.

-Ei ole mennyt aamu ihan putkeen. Tähän kaikkeen on selitys. Meidän työpiste on muuttanut studion vierestä kauemmaksi yläkertaan ja muutto on vielä kesken, Anniina selitti.

Myös pukuhuoneen avain oli hukkunut.

-Melkein tein aamun lähetykset verkkareissa, Anniina selventää somessa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Anniina Valtonen

Kommentit

Oma kommentti