Salainen älykkölista nyt Hymyssä!

Katri Nietosjärven kuvituskuvaHymy on saanut kiitosta julkaisemalla salattuja jäsenlistoja, kuten muun muassa vapaamuurareiden jäsenluettelon. Nyt saimme haltuumme salaisen ”älykkölistan” eli Suomen Mensan jäsenluettelon. Siihen on koottu kaikki jäsenet, jotka on hyväksytty tähän ”nerojen eliittiseuraan.”

Onko naapurisi nero? Se selviää, kun tartut Hymy-lehden elokuun numerossa julkaistuun nimiluetteloon. Siitä löytyvät kaikki mensalaiset paikkakunnittain järjestettynä!

Mensa on kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on älykkyyden tunnistaminen, kehittäminen ja älyllisen ympäristön tarjoaminen jäsenilleen. Jäseneksi voi liittyä jokainen, joka saavuttaa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98% väestöstä.

Uusi testi otettiin käyttöön vuosi sitten.

Piirroskuva Katri Nietosjärvi

Teksti: Hymy
Avainsanat: Äly, älykkyys, Mensa, nero

Kommentit

Hovioikeus taisi päättää, ettei listan julkaisu ollut lain vastaista.
Saisikohan sen listan uudestaan julki?
Olisi kiinnostavaa, kuka paikkakunnalla tai muualla pitää itseään älykkäänä muihin 98% verrattuna.
Voi sitten jutella enää vaikka säästä heidän kanssaan.

Protestoin kyllä tuota Laura H:n kommenttia että ´älykäs ei kykene olemaan nöyrä´. Mielestäni älykäs kykenee olemaan nöyrä yhtä hyvin kuin tyhmäkin.

Yllä osoitus mensalaisten sosiaalisesta älykkyydestä. Juuri tämän takia erosin alunperin mensasta.

Panen tähän kommenttia, kun tulin oman nimeni haun kautta tähän sivulle, oli tässä minun kommenttia älykkyydestä? En heti saanut haettua, en kyllä muista sellaista kommenttia laittaneenikaan.
Vaan ei väliä, meitä on kortistossa joka lähtöön, alkaa olla tohtoreitakin kohta yli tuhat työttömänä, minunkaltainen ”elämäntapatyötön”, pelkän peruskoulun pohjalta, olen itseäni paremmassa seurassa.
Tunnetusti nyt oikeat työt vähenee, ulkomaanvientimme on n.40% viime vuoden vastaavaa pienempi, velaksi elämme.
Jos me joutavat emme lähde 8€/päivä johonkin älyttömyyksiin, älkää siitä moittiko, oikea palkka järvevästä duunista olisi ihan eri asia.
Itselleni haetaan eläkettä, 50:elle laiskaneläkettä.
Mauno Voutilainen
Jyväskylä

Kuvastaa kyllä joidenkin kirjoittajien loogisen ajattelun tasoa, kun esittävät, että sellaiset henkilöt, jotka eivät halua kertoa mensalaisuudestaan, kuulusivat yhdistykseen ylpeilläkseen älykkyydellään. Muutenkin ei liene kovin viisasta muodostaa käsitystä Mensasta ja mensalaisista ilman tuntematta kunnolla yhdistystä tai sen jäseniä.
***********************************************************
Monet ovat toki liityneet vain silkasta uteliaisuudesta ja pysyneet jäseninä, koska ovat kokeneet sen jollakin tavoin antoisaksi kuitenkin haluamatta tehdä asiasta numeroa.
***********************************************************
Mensa ei ole mikään yhteiskuntaan soluttautunut salaliitto, eikä Hymyn ”paljastukselle” ei löydy mitään yhteiskunnallisesti perusteltua syytä. Valitettavasti, ihmisluonto tuntien, kyseinen paljastus voi kuitenkin aiheuttaa monelle mensalaiselle turhaa selittelyn tarvetta, kateuden, ylenkatseen, ennakkoluulojen kohteeksi joutumista ja myös tosiasiallista haittaa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja työssä.
***********************************************************

Kuvittelin mensalaisten osaavan edes oikeinkirjoituksen.
Pieleen meni sekin oletus.

Ei Hymy kaikkien nimiä julkaissut, jotka on hyväksytty Mensan jäseneksi. Kaikki hyväksytyt eivät ole liittyneet Mensaan.

a) Mitä on älykkyys?

b) Jos mensa edustaa vain tiettyä ”älykkyyden” lajia, mikseivät määrittele seuraansa ja sen mittaamaa mitä- se- ikinä onkaan hieman tarkemmin ja lopettaisi tuota ”älykkyys”- sanan viljelyä, jos kerran se ei sellaisenaan kuvaa asiaa? Nyt on vain mahtailevasti omittu koko älykkyys- käsite jonkun seuran alaisuuteen. Jos käytettäisiin erilaista retoriikkaa niin tuon kerhon salaperäisyys ja tietynlainen elitismi (joka monesta kirjoituksesta täälläkin paistaa joko tahtoen tai tahtomattaan) sulaisi pois ja tämä vastakkainasettelu ”tavisten” kanssa loppuisi vähitellen.. ja se saattaisi olla paljon rakentavampaa…mutta kestäisikö mensalaisten itsetunto tämän?

Olen vähän jälkijunassa, mutta menkööt.

”Itse olen Mensasta saanut kanavan vaihtaa ajatuksia sellaisistakin aiheista, joita ei tavallisissa kahvipöytäkeskusteluissa suvaita”

Ihan mielenkiinnosta: millaisia aiheita ei kahvipöytäkeskusteluissa suvaita?

Tosin ensin olisi tietenkin kiva kuulla millaisen työpaikan kahvipöydästä on kyse, kahvipöytiä kun on monenlaisia, on keikkuvia, on stabiileja ja on jopa pureviakin kahvipöytiä…

Suuri osa listan julkaisemisesta loukkaantuneista Mensan jäsenistä on niitä, joita nolottaa. Nolottaa se, että onhan idioottimaista kuulua johonkin Mensaan. Muutamat tuntemistani Mensan jäsenistä ovat todella raivostuttavia ihmisiä, joilla on korostunut egon korostamisen tarve ja jotka käyttäytyvät törkeästi toisia ihmisiä kohtaan. En tietenkään tässä voi paljastaa mitä, mutta heistä puhuessaan monet käyttävät aika kuvaavia haukkumanimiä. Todella älykäs ihminen ei pidä itseään minkään verran erinomaisena, ei mene Mensan testeihin, ei ole joka käänteessä neuvomassa toisia, ei yritä olla joka alan osaaja eikä yritä osoittaa olevansa toisia älykkäämpi. Kun sain selville, että voin läpäistä Mensan testin, löin asialle stopin, kuin tajusin että koko Mensa-asiasta omalla kohdallani voisi olla jopa haittaa. Löysin itsestäni samoja piirteitä, jotka joissakin Mensan jäsenissä ovat todella paljon suututtaneet. En kuitenkaan siis tarkoita, että kaikki Mensan jäsenet olisivat typeryksiä.

Älykkyys ja viisaus ovat ihan eri asioita. Historian pahimmat ihmiset ovat olleet superälykkäitä. Älykäs ihminen ei kykene olemaan nöyrä. Hän on jumala omissa silmissään. Hänellä on niin suuri minuus. Joka ei niin älykäs ole, osaa olla nöyrä ja kiitollinen. Hyvin älykäs ihminen ei useinkaan voi elää uskovaisena Jumalan lapsena, koska siihen täytyy olla hyvin hyvin nöyrä. Nöyryys on viisautta, ylpeys on tyhmyyttä sekä syntiä.

Ja kuten kaikki minut Mensasta tuntevat tietävätkin, niin olen pohjattoman paha pilkunviilaaja.

Lauseessa mensalainen kirjoitetaan pienellä kuten suomalainenkin, siitäkin huolimatta että yhdistyksenä Mensa kirjoitetaan isolla kuten maana Suomi.

Olinkin ihmetellyt erästä Hymy-kommenttia viime viikkoisesta keskustelusta. Selvisi sitten sekin – oletan lehteä käsiini etsimättä nimeni olleen siinä.

Jos ajatellaan suomalaisen journalismin tasoa, niin ei kai nimiluettelon julkaiseminen ole mitään uutta? Koko kesä on saatu valtakunnan ykköslehtiä myöten lukea missien poikaystävistä ja kaikesta muusta tyhjänpäiväisestä. Jos haluaa asiatekstiä lukea pitää vaihtaa kieltä tai lehtityyppiä.

Täällä Pohjanmaalla toivottaisiin kovasti SDP:n jäsenlistaa lehtehen. Muista punikeista ja kettutytöistä puhumattakaan, tietäis sitten kenen kauppaan ei enää euroja kanneta.

Olisin kirjoittanut nimimerkillä Nasu, mutta se oli varattu. Siksi otin Epätietoisen.

Voikohan kaikki vierailijat kirjoittaa samalla nimimerkillä. = Noinkohan näitä nimimerkkejä niin kauhiasti kannattaa tuijotella.

Laitan vielä yhden viestin, pahoittelen että näitä vahingossa tuli näin monta.

Katsoin tuota palkkiolistaa, siis maksetaanko jostain Anonyymien Alkoholistienkin jäsenlistoista?!? Sehän on törkeää!!! Mitä järkeä tuossa on? Julkaista sairaiden ihmisten listauksia, tai koulukiusattuja, eikö he ole kärsineet tarpeeksi?

Minulle nyt on ykshailee jos tieto Mensa-jäsenyydestäni leviää, onhan se kuitenkin melko positiivinenkin asia.

Mutta Hymy-lehti vaikuttaa todellakin härskiltä kun tuollaisia listauksia kalastellaan! Mensa-artikkeli – jäsenlistan laitonta julkaisemista lukuunottamatta – oli ihan ok, mutta kylläpä on kamalaa jos noita muita listoja julkaistaan! Olen tosi pahoillani viattomien kansalaisten puolesta!

Ohhoh, viestissä 80 olikin vastattu toisaalla useasti esittämääni epäilykseen, josko näinkin mitättömästä tiedosta kuin Suomen Mensan jäsenet tai ainakin osa, maksettaisi. Noin paljon maksettu! No onpa ihmeellistä! Ei olisi uskonut.

Kiitos tiedosta kuitenkin, minulla tuollainen ei kai näy koska olen Macintosh-käyttäjä.

Nythän on niin, että kun 1/50 väestöstä pääsisi Mensaan niin niistä pääsijöistä noin 1/50 on liittynyt jäseneksi. Niin että yhtä mensalaista ”neroa” kohden naapurustossanne piilee 49 muuta yhtä älykästä – eli ei se nyt NIIN ihmeellistä ole.

Suomen laki on kummallinen. Rehellisiä ihmisiä voi kiusata julkaisemalla intiimejä asioita heidän elämästään pelkäämättä rikosseuraamuksia. Vaadin, että seuraavaksi hymy julkaisee kaikkien rikosrekisterin omaavien Suomen mustalaisten nimet. Tiedän, että niitä on paljon, luultavasti enemmän kuin mensalaisia. Uskallatteko?

Onhan tuo tietysti vähän hauskaa että Mensa noin väittää, mutta ymmärrän sen kyllä. Mensan peruskirjan mukaan tuo väestön mukainen erottelu on se jäseneksi pääsyn raja, vaikka sellaista testiä ei Mensa pysty järjestämään jolla tuo raja pystyttäisiin täysin määrittämään. Aikanaan sellaisiakin testejä oli, kun mm. Cattell&Cattell tosiaan kalibroitiin koko väestöä edustavalla otoksella. Kalibroinnit kuitenkin vanhenevat ajan kanssa (mm. flynn-ilmiön seurauksena), ja ketään ei ole kiinnostanut uusia kalibrointeja, em. mainituista syistä.

Jos tuota tarkkaa määritelmää ajatellaan, niin silloin voi tietysti ajatella että koko järjestön olemassa olo on täysin naurettavaa, kun ei edes jäsenehtoa pystytä täysin määrittämään. Kuulostaahan tuo tietysti paremmalta kuin että ”jäseneksi pääsee kuka tahansa henkilö joka saa paremman tuloksen kuin 98% ko. testin kalibroinnissa mukana olleista henkilöistä.” 😀

Kuitenkin Mensan sisällä kyllä asia ainakin osittain tiedostetaan, ja kun tiedetään, että parempaankaan ei oikein pystytä, tyydytään nykytilaan. Se, pääseekö jäseneksi todellisuudessa 2 vai 6 prosenttia, ei kuitenkaan ole hirvittävän merkittävä asia järjestön toiminnan kannalta. Itse kyllä kannatan avoimuutta asian suhteen, eli Mensakin voisi ihan julkisesti myöntää että ei tuo testaus ole mitenkään täysin tarkkaa. Ei toki kukaan ole niin väittänytkään, että tuo testi olisi sataprosenttisen tarkka. Monilla vain on sellainen käsitys. Sitten kun suurimmalla osalla ihmisistä ei ole pienintäkään hajua keskihajonnoista, normaalijakaumasta, normeerauksesta, otoksen edustavuudesta, g-faktorin määritelmästä ja niin edelleen, ei ihmekään että jotkut pitävät koko älykkyystestausta ja Mensaa omituisempana kuin mitä se onkaan.

”Ei siis ole markkinoita kalibroida testejä niin että ne soveltuisivat täydellisesti koko väestön testaamiseen.”

Niinpä. Mutta Mensa väittää pokkana että jäseneksi pääsee kun saa paremman pistemäärän kuin 98% VÄESTÖSTÄ. Eli itsepä he tuota keksittyä, koko väestön kattavaa rajaa pokkana käyttävät, vaikka ainoa vertailuryhmä Suomessa lienee Mensan testiin pyrkijät, joista kolmannes saa yli tuon 2% tuloksen. Aika ihmeellistä.

(Itse sain Mensan testistä paremman tuloksen kuin 99.98% väestöstä – eli parempi kuin 99% mensalaisista – mikä on jo omasta mielestänikin ihan huuhaa tulos. Siitä juontaa tuo turhautumiseni tähän 2% mantraan.)

saksalle: totta että ei tuo testi ole ihan täysin edustavalla joukolla kalibroitu, eli pientä harhaa kyllä löytyy, mutta harha on tuossa testissä niinpäin että se on iäkkäille ihmisille hieman liian vaikea. Lähes kaikki nykyiset älykkyystestit on hieman huonosti kalibroitu jos niillä ajatellaan testattavan koko väestöä. Ei testien laatijia ja kalibroijia kiinnosta kalibroida koko väestöllä, kun ei oikein ketään maailmassa kiinnosta tutkia koko väestön älykkyyden ominaisuuksia (pl vanhanen&lynn ym.). Tutkijoita kiinnostaa esim. kouluikäiset, vanhukset, kaupan kassat, työttömät, sosiaalisesti lahjakkaat tai lahjattomat jne. pienemmät ihmisryhmät. Ei siis ole markkinoita kalibroida testejä niin että ne soveltuisivat täydellisesti koko väestön testaamiseen. Varsinkin kun tuollaisen kalibraation tekeminen olisi todella kallista. Sitten vielä ryhmätestaus on muutenkin epävarmempaa hommaa, ja se asettaa testille omia vaatimuksia. Mensan käyttämä 2% rajakin tuo omia ongelmia, sekä se että testin pitäisi olla kohtalaisen halpa, ja myös se että ei-psykologin pitäisi pystyä testi järjestämään. Testi kuitenkin antaa hyvin suuntaa omasta älykkyyden tasosta (toisin kuin usein täysin kalibroimattomat nettitestit), ja jos haluaa tarkempaa tietoa asiasta, kannattaa edelleen mennä tekemään joku psykologin järjestämä laajempi älykkyystesti.

Lähteinä minulla on aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja psykologien lausuntoja. En kuitenkaan ryhdy hymyn palstalla lähteitäni erittelemään.

Mikäli hymy ei poista minun nimeäni jokaisesta lehdestä, niin minun tietojani ei poisteta myöskään täältä … Jos minun nimeni kerran mainitaan lehdessä, niin siitä on oltava myös minulle jotain hyötyä. Siihenhän se perustuu miksi julkkiksetkin haluavat juorulehtiin.

Nyt nimen julkaisusta ei ollut mitään hyötyä. Minusta hymyn pitää tuoda myös taustoja henkilöistä. Pelkän nimilistan julkaisemista en pidä edes journalistisena.

Joten minun nettisivujen osoite pitää löytyä … http://www.pcpalvelu.fi … koska toimittaja.fi ei tunne menevän läpi palstalle.

PS. hymy on tarkoituksella kirjoitettu pienellä, ei ansaitse nyt arvostusta journalistisena julkaisuna … tosin niinhän se on pienellä myös tuossa lehden logossa, hyvä että myös itse tietävät lehtensä arvon.

Odotan mielenkiinnolla millä perusteella edellinen viestini on täältä poistettu … ehkä yhtä tiukkaa linjaa säännöksistä kannattaisi pitää myös lehdessä julkaistuissa jutuissa.

”Kalibrointi Saksassa” tarkoittaisi sitä että Saksassa olisi tehty koko Saksan väestön edustavasti kattava älykkyysmittaus Mensan käyttämällä testillä. Tuskin on, vai löytyykö asioista selvän ottaneella lähteitä?

Ei tosiaan ole kummoinen temppu saada testistä muka vain 2%:n saama tulos. Ei ole mitään syytä uskoa että tuo 2% olisi totta, sen uskoo ja siitä jankkaa tosissaan vaan ne Mensan pahimmat ex-kapiaisjäärät.

Minäkin myin listan HYMY:lle. Sain tuplasti enemmän rahhoo, kuin Juutas. Hähää!! Ettepä arvaa kuka mä oon.

Pyydän tämän kommenttipalstan ylläpitoa poistamaan viestit, joissa on arvailtu Juuttaan henkilöllisyyttä nimillä. Nämä viestit turhaan mustamaalaavat ihmisiä ja ovat todennäköisesti jonkun ilkeämielisen kiusantekoa.

Olisiko Hymyllä kanttia julkaista lista kaikkien tähän juttuun kommentteja lähettäneiden todellisesta henkilöllisyydestä? Tapahtuneen valossa, ei tämän pitäisi ainakaan olla mikään eettinen tai juridinen ongelma lehdelle. Tällä listalla voisi olla jopa todellista merkitystä, koska silloin ainakin paljastettaisiin ainakin yksi todistettavasti epäeettiseen toimintaan syyllistynyt henkilö eli tuo Juutas-nimerkin taakse piiloutunut vellihousu. Olisi muutenkin hyväksi niille, joiden mielestäni tällainen yksityisyyden loukkaaminen on ihan ok, mutta jotka itse kuitenkin piiloutuvat nimimerkin taakse asiasta kommentoidessaan.

Osallistuin Hymyn järjestämään kilpailuun Suomen älykkäimmän henkilön tittelistä vuonna 1977, mutta en sijoittunut kärkeen. Jäsenlista on salainen, mutta Hymyhän eivät sido sovinnaisuuden säännöt.

Tuskin kukaan kiinnittää huomiota listalta löytyvään nimeeni ja vielä vähemmän tarjoaa ”vanhalle ja viisaalle” töitä. Tervetuloa kuitenkin tutustumaan älyvapaisiin sivuihini http://kielipoliisi.wwwfi.com/

Saamme siis tulevaisuudessa odottaa että KAIKKIEN muidenkin rekisteröityjen yhdistysten jäsenluettelot julkaistaan Hymyssä?

Kyllä tuo nykyinen testi on kalibroitu ainakin Saksassa. Edellinen testi oli kalibroitu todella monessa maassa. Ei ole olemassa mitään ”Mensan testiä”, vaan Mensan käyttämä testi. Mensalla ei siis ole koskaan ollut mitään omaa testiä, vaan Mensa käyttää jotain yleistä testiä joka sopii hyvin Mensan käyttöön. Nykyinen testi on kohtalaisen uusi, eikä se tosiaan taida olla Suomessa missään muussa käytössä, ellei sitten joidenkin yritysten työnhakuun liittyvässä käytössä.

Se että tuosta testistä saa niin suuri osa niin hyvän tuloksen, kertoo siitä, että ihmiset tiedostavat oman älykkyytensä aika hyvin, eli toisinsanoen testitilaisuuteen valikoituu jo selkeästi keskimääräistä älykkäämpää porukkaa.

Toki täytyy myöntää, että tuo nykyinen testi ei ole mikään hirvittävän, luotettava, mutta paras mahdollinen testi jota ryhmätestauksena voidaan järjestää. Jos haluaa saada oikein tarkkaa tietoa älykkyydestään, kannattaa mennä jollekin psykologille tekemään esimerkiksi WAIS-testi, hintakin on sitten vain ainakin kymmenkertainen.

”Mensa on kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on älykkyyden tunnistaminen, kehittäminen ja älyllisen ympäristön tarjoaminen jäsenilleen. Jäseneksi voi liittyä jokainen, joka saavuttaa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98% väestöstä.”

Harmi vaan että sitä Mensan testiä ei ole ikinä kalibroitu missään maassa – puhumattakaan että Suomessa – eikä tuolle väitteelle löydy mitään katetta. Todellinen luku Mensan testin klaaraamaan pystyvistä lienee lähempänä 5-10%.

Eihän ko. testiä Suomessa tehdä missään muualla kuin Mensan pääsykokeissa, ja sielläkin noin kolmannes pääsee sisään. Mensa selittää sitä sillä että testiin tulijoiksi valikoituu ”vain huiput” – seli seli.

Mitäs jos juutas lopettaisit naurettavan provoilusi, ei kukaan usko että olisit vuotaja, tai edes mensalainen, todennäköisesti hymyn toimittaja on vaan tonkinut roskia.

Olette varsinaisia tylsimyksiä. Luulisi että edes jotakuta jäsentä kiinnostaisi saada henkilöllisyyteni selville niin paljon jotta maksaisi siitä tarvitsemani suuren rahasumman. Ymmärtäkää, ettei kirjoitusvirheiden ja -tyylin analysoinnin perusteella voi henkilöllisyyttäni aukotta osoittaa. Toivoisin kuitenkin erään kerhomme psykologijäsenen tekevän kirjoitusteni pohjalta mahdollisimman tarkan analyysin. Muistakaa kuitenkin, että summittainen nimien heittely voi johtaa kunnianloukkaussyytteisiin, mutta mielenkiinnon vuoksi rohkaisisin kaikkia vihjailemaan innolla. En missään nimessä toivo paljastuvani, mutten pysty vastustamaan kiusausta tähän peliin, eihän todellista paljastumisen riskiä ole. En vielä tiedä aionko enää viestejä tänne jättää, mutta ainakin tulen seuraamaan tilannetta silmä tarkkana.

Älykkyys on sellainen piirre, ettei sitä voi itse valita, eikä siihen juurikaan voi itse vaikuttaa. Muita vastaavia piirteitä voisivat olla seksuaalinen suuntautuminen, ihonväri, tai vaikkapa toisesta ääripäästä älyllinen kehitysvamma.

Vaikka Mensalaisuuttaan ei muuten salalisikaan, tuntee itsensä alastomaksi tultuaan listatuksi roskalehdessä tällaisen pyytämättä saadun, henkilökohtaisen ominisuuden vuoksi. Itse ominaisuus ei ole hävettävä, mutta sen kertominen ilman lupaa kaikelle kansalle loukkaa melkein, kuin itseä kuvattaisi salaa kotona papiljotit päässä ja kuva julkaistaisiin lehdessä.

Ulkopuolisen on siis turha mennä sanomaan, että älykkyys on vain positiivista, eikä sen julkaiseminen voi olla loukkaavaa -niin henkilökohtaisista asioista on kyse.

Esimerkiksi työelämässä tuppaa käymään niin, ettei pomo palkkaa itseään älykkäämpää alaista, varsinkin jos kyseessä on työ, joka itsessään ei vaadi korkeaa älykkyysosamäärää.

Lisäksi älykkyydestä on sosiaalista haittaa, kun tuntee itsensä ulkopuoliseksi ryhmissä. En tarkoita sitä, että pitäisi itseään jotenkin erikoisena, eikä viihtyisi ns. tavisten seurassa, vaan ihan pieniä asioita: muiden ihmisten jutut, tapa ilmaista itseään, huumorintaju, jne., jotka itsestä tuntuvat vierailta. Älykkyys vaikuttaa niin moneen asiaan.

Mitä itse listaan tulee, niin huomaa, ettei Hymyn toimituksesta löydy edes potentiaalisia jäseniä, kun eivät osaa edes aakkosjärjestystä. Lisäksi mainostettiin nimien olevan paikkakunnittain -toimitus ei tiedä eroa paikkakunnan ja postitoimipaikan välillä?

Hakuammuntanne ei tule tuottamaan tulosta. Kukaan muu kuin minä ei pysty aukotta todistamaan henkilöllisyyttäni. Ehdotukseni on seuraavanlainen: Jos saatte koottua tarpeeksi suuren summan rahaa, esitän sitä vastaan todisteet, jotka näyttävät toteen syyllisyyteni. Muuten ette saa tietää ikipäivänä.

”Se taas on mensalaisten tehtävä. Mutta ne taitaa olla munatonta väkeä.”

Ei kai sentään, koska mensalaisista on tullut tiedotusvälineitä. Eikö tällaisten listojen julkaisu juuri perustu tiedotusvälineiden haluun tuoda yhteiskunnallisesti kiinnostavia asioita … juuri näillä verukkeilla näitä listoja julkaistaan … vai onko nykyään tarkoitus vain rahan tekeminen, journalistiikasta ei ole niin väliä?

”Eikö vielä parempi vaihtoehto olisi että kaikkien lehtien päätoimittajien sidokset eri yhdistyksiin julkaistaisiin … samoin kaikkien tuomareiden ja muiden päätöksiä tekevien virkamiesten kytkökset. Tätä toimenpidettä voi perustella yhteiskunnallisella merkityksellä.”

Se taas on mensalaisten tehtävä. Mutta ne taitaa olla munatonta väkeä.

”Mensa on salaamalla jäsenlistansa ulkopuolisilta tehnyt asiasta kiinnostavan.”

Kerrohan yksikin järjestö, joka säännöllisesti – tai ylipäätään – julkistaa jäsenlistansa. Tässä äkkiä laskien olen jäsen ainakin kuudessa eri yhdistyksessä, eikä yhdenkään jäsenluettelo ole julkista tietoa. Miksi olisi? Voin toki kertoa, että Mensan lisäksi olen mm. useamman eläinsuojeluyhdistyksen jäsen, jos tämä tieto nyt saa jonkun miehen laukeamaan lahkeeseensa. Vassokuu, purkautukaa.

Eikö vielä parempi vaihtoehto olisi että kaikkien lehtien päätoimittajien sidokset eri yhdistyksiin julkaistaisiin … samoin kaikkien tuomareiden ja muiden päätöksiä tekevien virkamiesten kytkökset. Tätä toimenpidettä voi perustella yhteiskunnallisella merkityksellä.

”Luuleekohan mensalaiset olevansa jotenkin parempia, kun muut. Kuka tahansa voisi opetella tekemään niitä typeriä testejä. Mut älykkäät ei viitsi ryhtyä sellaseen typeryyteen.”

Oi miten älykkyys suorastaan säkenöi tästä argumentoinnista, ihan sanattomaksihan tässä menee ihailusta 😮 Syytäkin kirjoittajalla tuntea itsensä muita paremmaksi, toisin kuin mensalaisilla 😎

Hymyä olen aina pitänyt roskalehtenä, eikä tämä hirveästi yllätä vaikkakin aluksi hätkähdytti. Tuttavapiiriini kuuluvat eivät moisia roskalehtiä tietääkseni lue, joten ei tämä elämääni hetkauta. Ja vaikka lukisivat ja sieltä nimeni bongaisivat niin mitä sitten? Yksi viidestäkymmenestä saavuttaisi rajan, jolla pääsee Mensa jäseneksi, jos testiin menisi. Ei se niin suuri asia ole.

Saamme siis tulevaisuudessa odottaa että KAIKKIEN muidenkin rekisteröityjen yhdistysten jäsenluettelot julkaistaan Hymyssä?

Pekka, ehdotuksesi kiinnostaa minua suuresti. Kerro lisää, olenhan tunnetusti varsin ahne persoona. Tosin toisin kuin monet luulevat, olen; oikeassaelämässä-varsin,.. miellyttävä?! ihminen”

Hei lopettakaa jo! Lista oli hyvä. Mensa on salaamalla jäsenlistansa ulkopuolisilta tehnyt asiasta kiinnostavan. Koska listan julkaisu ei OBJEKTIIVISESTI loukkaa ketään (älykkääksi toteaminen), niin kaikki on tässä. Piste.

Viesti 45, tasoittaja

Tuollaiset arvaukset kuuluvat jonnekin muualle kuin tänne. Kaiken logiikan mukaan haukut vieläpä väärää puuta…

Osaako Hymyn toimittajat kertoa, miksi vapaamuurareiden, mensalaisten ja juutalaisten nimiä pitää julkistaa? Tai voiko SUPO valaista asiaa?

Ketä kiinnostaa kuka olet?
Ei ketään.

Jos haluat että lähdemme arvailemeen kuka olet niin ihan yhtä hyvin voisit vain sanoa suoraan nimesi, vaan eipä taida olla susta siihen, raukka kun olet.

Tämän kommentin kirjoittaja on jäsenlistan hymy-lehteen vuotanut taho. Lisää vettä kiukaalle: Edellinen kirjoitukseni kirvoitti sen verran mielenkiintoista arviointia mielenlaadustani, että päätin paljastaa hieman lisää itsestäni. Olen mätämuna, sillä olen tehnyt rikoksia, jäämättä niistä kuitenkaan kiinni. Olen myöskin mulkku, sillä olen koko ikäni pitänyt etuoikeutenani ottaa erivapauksia itselleni, myöskin muiden ihmisten kustannuksella. En kuitenkaan ole narsisti, sillä en ihaile itseäni, enkä myöskään nauti muilta ihmisiltä saamastani ihailusta. En myöskään halua marttyroida itseäni, enhän koe saaneeni osakseni minkäänlaista epäoikeudenmukaista kohtelua, varsinkaan muilta mensalaisilta. Päätteeksi: Moni varmasti arvelee itsekseen minun olevan eräs vastikään järjestöstä erotettu henkilö. En ole hän. Arvatkaa kuka.

Arvon Hymy-toimittajat, voisitteko seuraavaksi julkaista demareita äänestäneiden nimilistan.

Hyvin hoidettu homma Hymyn toimitukselta, kiva kun asiaa nostetaan näin esille!

Haastankin tämän kunniaksi Hymyn toimituksen älykkyystestiin ja tulokset tietenkin julkisesti lehteen. Voisinpa väittää, että se kiinnostaisi meitä laatulehtenne lukijoita vielä enemmän.

Hyvä että julkaistaan, kyllä kiinnostaa Mensalaiset, Setalaiset saisi myös julkaista, varallisuustietojen pimittäminen nykyisin Suomessa on suorastaan rikollista! Menee aivan työnhaun motivaatio kun ei saa tietojaan julki jos rikastuu.
Mauno Voutilainen
Jyväskylä

Luuleekohan mensalaiset olevansa jotenkin parempia, kun muut. Kuka tahansa voisi opetella tekemään niitä typeriä testejä. Mut älykkäät ei viitsi ryhtyä sellaseen typeryyteen.

startquote// Jos joku on niin tyhmä, että liittyy ”nerojen kerhoon”, niin sietääkin saada nimensä julkisuuteen.

Käytännössähän lista on samalla ”helposti uunotettavien lista”.

Ei voi olla kovin älykäs, jos sen vahvistamiseksi pitää liittyä älykkökerhoon.

Älykäs tietää asian muutenkin, eikä tarvitse siitä todistetta. //endquote

Huomautan aluksi, että on olemassa muitakin ”älykkökerhoja” kuin Mensa, esim TripleNine jne. Mutta niistä viis – tämä konsepti että Mensaan liitytään älykkyyden vahvistamiseksi? Ei. Mensan – tai jonkin muun järjestäjän, niitä kun on muitakin – älykkyystesteissä käydään se tulos hakemassa. Tulosten tultua liittymiseen johtavatkin sitten aivan erilaiset motiivit – ainakin suurimman joukon osalta. (Kieltämättä, voihan joku kuuluakkin Mensaan kokeakseen itsensä älykkääksi? En kyllä tunne yhtään tällaista tapausta henk.koht..)

Vai väittääkö kirjoittaja että Partiolaisetkin ovat uunoja? Kyllähän sitä nyt tietää onko Partiolais-henkinen liittymättä järjestöönkin! Ja metsissä voi samota ja limsaa juoda ilman jäsenmaksun maksamistakin!
Entäs väkivallan uhrit ry? Siinä vasta uunoja onkin! Ensin ovat väkivallan uhreja ja sitten vielä liittyvät järjestöön vahvistaakseen tämän..
Huh huh, mikä logiikan puute.

Vähemmän yleistyksiä ja lyhytnäköistä logiikkaa keskusteluun, jos saan pyytää. Kiitos. 🙂

Ps, iskä soitti, aloittaen sanoilla ”Mitäs julkkis!” ..Tiesi kyllä.
Mutta hänen naisystävänsä vanhempineen eivät tienneet. Nyt tietävät! 😛
Meitsi on julkimo. o/

Kuvastaa kyllä joidenkin kirjoittajien loogisen ajattelun tasoa, kun esittävät, että sellaiset henkilöt, jotka eivät halua kertoa mensalaisuudestaan, kuulusivat yhdistykseen ylpeilläkseen älykkyydellään. Muutenkin ei liene kovin viisasta muodostaa käsitystä Mensasta ja mensalaisista ilman tuntematta kunnolla yhdistystä tai sen jäseniä. Mensalaiset ovat hyvin heterogeeninen porukka, eikä ryhmiin liitetyt yleistykset yleensäkään tee oikeutta ryhmien jäsenille.

Vaikka ÄO-testit eivät ole kovin tarkkoja tai kattaviakaan älykkyyden mittareita, on kuitenkin osoitettu, että hyvin korkeasta ÄO:n tasosta voi seurata erityistarpeita sosiaalisessa kanssakäymisessä ja opiskelussa. Mikäli näihin tarpeisiin ei vastata, saattaa se johtaa varsinkin lapsena sosiaaliseen eristäytymiseen ja motivaatiovaikeuksiin opiskelussa. Ymmärrettävästi näitä hyvin korkeasta psykometrisesta älykkyydestä seuraavia erityistarpeita voi olla vaikea ymmärtää vähemmän älykkään ja esim. Mensan jäsenyys voikin vaikuttaa vain narsistiselta pyrkimykseltä. Itse olen Mensasta saanut kanavan vaihtaa ajatuksia sellaisistakin aiheista, joita ei tavallisissa kahvipöytäkeskusteluissa suvaita ja toivon, että tulevaisuudessa se pystyy myös aktiivisemmin tukemaan hyvin älykkäiden lasten hyvinvointia. Itselleni nämä ovat tärkeimmät yhdistykseen kuulumisen syyt. Monet ovat toki liityneet vain silkasta uteliaisuudesta ja pysyneet jäseninä, koska ovat kokeneet sen jollakin tavoin antoisaksi kuitenkin haluamatta tehdä asiasta numeroa.

Mensa ei ole mikään yhteiskuntaan soluttautunut salaliitto, eikä Hymyn ”paljastukselle” ei löydy mitään yhteiskunnallisesti perusteltua syytä. Valitettavasti, ihmisluonto tuntien, kyseinen paljastus voi kuitenkin aiheuttaa monelle mensalaiselle turhaa selittelyn tarvetta, kateuden, ylenkatseen, ennakkoluulojen kohteeksi joutumista ja myös tosiasiallista haittaa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja työssä. Itse olen paksunahkaisena yksilönä ollut ennenkin julkisuudessa mensalaisena, mutta tuskin moni jaksaa jokaiselle nuivasti suhtautuvalle erikseen selittää yhdistykseen kuulumisen motiiveja tai suhtaumistaan psykometrisen älykkyysmittauksen tulokseensa. Joka tapauksessa pidän tällaista henkilön psykologisen tutkimuksen tulosten välillistäkin julkistamista ilman henkiön itsensä lupaa vähintäänkin epäeettisenä. Jäänee nähtäväksi, tulkitaanko se laittomaksikin.

Jos joku on niin tyhmä, että liittyy ”nerojen kerhoon”, niin sietääkin saada nimensä julkisuuteen.

Käytännössähän lista on samalla ”helposti uunotettavien lista”.

Ei voi olla kovin älykäs, jos sen vahvistamiseksi pitää liittyä älykkökerhoon.

Älykäs tietää asian muutenkin, eikä tarvitse siitä todistetta.

Asiaa tuo 30.

Ei siinä ole mitään hävettävää että on mensalainen. Kuten ei siinäkään että ei halua olla mensalainen. Mun mielestä se vaan pitäis olla okei jos mensalaisuuden haluaa pitää omana tietonaan. Mensalaiset on ihan ok. Jos haluat nähdä että oisko mensa sun juttu niin siitä sitten vaan:

http://www.mensa.fi/sivu.php/testikalenteri

Pakko ei oo liittyä vaikka testissä pärjäiskin. Voi kehuskella kavereille että ”ois ne mut siihen pellekerhoon ottanu mutta emmä halunnu” 😉 Siitä saa sellasen mageen diplominkin ja kaikkee. Chicksit diggaa. Kaikkihan tietää että mensalaisille heruu. 😉

Mikä ihmeen lista ihmisistä tuo on? Kuolemaan tuomittujen lista kenties? Ei se ainakaan ole Suomen Mensa ry:n jäsenlista.

Kaikki keskustelijat täällä tuntuvat unohtaneen, ketkä ovat todellisia uhreja: Hymyn ja vastaavien lehtien toimittajat. Nämä ihmiset joutuvat myymään ihmisyyttään kirjoittaessaan toinen toistaan mauttomampia juttuja, joissa faktat ovat haitaksi ja tärkeintä on myynti. Unelmissaan he saattavat toivoa pääsevänsä vielä jonain päivänä oikeiksi journalisteiksi arvostettuihin lehtiin, mutta kadulla heitä katsotaan halveksuen, kuten prostituoituja.

Ihmiset, jos tunnette yhdenkin Hymyn tai vastaavan sensaatiolehden toimittajan, pysähtykää seuraavan kerran hänet nähdessänne halaamaan ja lohduttamaan häntä, ja kertokaa, että ymmärrätte, etteivät he oikeasti ole täysiä m*****ja, vaikka työnantaja heistä sellaisen kuvan vaatimiensa juttujen myötä antaakin. Ja vaalien alla voisitte muistuttaa myös ehdokkaita siitä, että tällaisen ihmispoloisten hyväksikäytön lopettamiseksi olisi syytä säätää sensuurilakeja hetimiten.

Rauhaa ja rakkautta.

Tämän kommentin kirjoittaja on jäsenlistan hymy-lehteen vuotanut taho. Kaikille mensalaisille tahdon kertoa seuraavaa: Kavallukseni tuotti itselleni sekä taloudellista hyötyä, että henkistä hyvänolontunnetta. On mitä riemastuttavinta lukea foorumilta jäsenten verenhimoisia tunteenpurkauksia, olenhan aina halunnutkin tulla lynkatuksi. Olisi varsin mukavaa, jos asiaa paisutettaisiin enemmältikin ja oikeusjuttuakin voisi olla hauska seurata. Minulla ei ole henkilökohtaisia kaunoja mensaa tai mensalaisia kohtaan, otan vain elämän yleensä kenties hieman kevyemmin kuin keskiverto jäsen. Ottakaa siis tämä tilanne sellaisena kuin se on teille tarjoiltu ja pyrkikää näkemään siinä mahdollisesti nähtävissä oleva hauskuus.

En ymmärrä näitä hassuja kommenttaja missä sanotaan, että kommentoija on ”tutkitusti” älykäs ja ei varmasti liity Mensaan syystä tai toisesta.

Miksi ihmeessä puhua aiheesta josta itse ei tiedä mitään? Vain Mensan jäsen tai entinen Mensan jäsen tietää millaista on olla Mensan jäsen!

Samalla tavalla kuin joku voisi sanoa, että on ”tutkitusti” musikaalinen, mutta ei varmana ikinä aio mennä sinfoniakonserttiin omien ennakkoluulojen ja muiden huhupuheiden mukaan.

Niin, kaikille musikaalisille sinfoniamusiikki ei sovi tai he eivät siitä tykkää, mutta voihan sitä edes kerran kokeilla! Sitten voisi sanoa jotain myös oman kokemuksen pohjalta.

Kaikille älykkäille Mensan toiminta ei tarjoa mitään, mutta joillekin se sopii. Esimerkiksi minä olen löytänyt sieltä paljon ystäviä ja kavereita, mielenkiintoisia ja ihania ihmisiä. Mutta löydän niitä myös muualtakin muiden harrastusten parista. Mensa on minulle vain yksi paikka, jossa tapaa ihmisiä. Kuulun ja olen kuulunut muihinkin yhdistyksiin elämäntilanteen mukaan. Esimerkiksi, kun olin masentunut, olin yhdistyksessä, jossa oli muitakin masentuneita ja uupuneita. Sieltä sain vertaistukea ja apua. Miltähän tuntuisi, jos sellaisen masentuneiden ihmisten yhdistyksen nimilista julkaistaisiin Hymyssä?

On hienoa, että Suomessa on kaikenlaista yhdistystoimintaa. Jokaiselle on jotakin. Mutta yksityisyys kunniaan! Kunnioittakaamme lähimmäistemme yksityisyyttä.

Älykkyys voi olla posiivinen asia toisille, toisille negatiivinen, toisille se on ollut haitta ja toisille suuri etu elämässä. Jokainen päättäköön itse siitä kenelle tieto omasta älykkyystestauksesta menee.

Joo tuohan me tehdään! Siis kerätään lista hymyn kestotilaajista ja julkaistaan se jossain nettisivuilla niin päästään katsomaan että ketkä kaikki uunot on niin vitun idiootteja että ovat valmiita jopa maksamaan paskasta nimeltä hymy.

Tällainen lista on kaikinpuolin helppo hankkia ja julkaista.

Mikä ihmeen älykkölista? Ei kyllä kuulosta kovinkaan älykkäältä, että maksaa 30 euroa jostain testistä, jonka voi netissä suorittaa ilmaiseksi, ja vuosittaista jäsenmaksua vain identifioituakseen ”älyköksi”.

http://www.iqsociety.org/general/IQchart.pdf

Tuosta linkistä löytyy paljon faktaa älykkyysteemasta. Listan yläpäässä on ”nerot”. Meidän mystinen Mensa on listassa juuri ja juuri puolenvälin alapuolella.

PS: Listan ymmärtäminen edellyttää erittäin älykästä tulkintaa!!!

Piti oikein ostaa Hymy.

Listassa on kolmenlaisia asiavirheitä:
1. Väärä etu- tai sukunimi, väärä sukupuoli (nimi vaihtunut) tai väärä paikkakunta.
2. Oikeiden henkilöiden nimiä, jotka eivät varmasti ole mensalaisia, eivät jäseninä eivätkä testatusti!!!
3. Listalta puuttuu useita henkilöitä.

Lisäksi Hymy myy Suomen Mensa ry:n valmiiksi paikkakunnitettamaa listaa omana jäsentelytyönään. Listassa on siis suuri osa myös oikeita tietoja!!!

Asiatekstissä puhutaan ”neroista”. Psykometrian historissa mensan älykkyystaso (2% väestöstä) ei ole riittänyt milloinkaan ”nerouteen”. Mensan tasolle pääsevistä vain 2% olisi ”neroja”.

Hauskaa tietysti paljastaa kaappiälyköitä. Odotankin innolla Suomen Kaappihomot ry:n jäsenlistaa. On niin monta tapaa tulla kaapista ulos…

Hymyn toimitukselle:

Teitte tämän meidän henkilökohtaisten nimiemme paljastuksen taloudellisen hyödyn hankkiminen mielessä. Mikä on teidän mielestänne kohtuullinen korvaus siitä meille? Paljonko teistä on kohtuullista maksaa per nimi? Teidän tekonne oli sentäs laiton.

Ideoita seuraaviksi listoiksi:
– Kaikki Hymyn tilaajat
– Suomen tyhmimmät ihmiset
– Rangaistuslaitosvangit
– Aseistakieltäytyjät Suomen historiassa
– Vähiten veroja maksaneet
– Eniten sossun tukia nostaneet
– Vihreän puolueen jäsenet
– Greenpeacen tukijat

Julkaisettehan myös kotiosoitteet, niin päästään käymään kylässä ja ilkutaan joukolla!

Nimim. Polttopullot Mukaan

> Hmm, miksi Hymy haluaa rikkoa kaikki ennätykset idioottimaisuudessa? Onko tämä lehden missio?

No kuten näistäkin kommenteista ilmenee, Hymy on onnistunut aika hyvin. Kaikenmoinen ylimääräinen julkisuus ja kohu myy lehteä paremmin kuin tasaisen tappava normikaman virta. Ei lehteä huvikseen tehdä, vaan lehdellä on tarkoitus tehdä rahaa.

Hmm, miksi Hymy haluaa rikkoa kaikki ennätykset idioottimaisuudessa? Onko tämä lehden missio?

Tuota listaa kannattaa todellakin lukea sillä ajatuksella, että siellä on paljon virheitä nimissä ja paikkakunnissa.

No, julkaistun listan laatu kuvaa paljon Hymyn kaltaisten paskalehtien laatua.

Hyvä Moderaattori.

Poistitte jo sen ensimmäisen viestini. Huomautan, että tämä oli mauton ja kaksinaismoralistinen teko. Kummaa on se, että lehdessä julkaistaan toisten yksityisasioita innolla, kenties jopa rahan ja maineen kiilto silmäkulmassa, mutta netissä sijaitsevalle keskustelupalstallenne ei saa kirjoittaa julkiseksi miellettyjä mielipiteitään?

Koska lehden moraalioppeihin aivan selvästi kuuluu hakkerismi, jonka mukaan kaikki tieto on avointa ja kuuluu kaikille..
( kts esim http://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkerietiikka )
..en voi uskoa että spekulaationi mahdollisesta ”julkistetaan teistä vaihteeksi yksityis-luontoista tietoa listan muodossa” toiminnasta olisi ollut syynä viestin poistamiseen. Eihän? 😉
(Suomalainen sananlasku kertoo: ”Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!”)

Päättelin siis viksusti, että syy viestin poistoon oli ”Käännä Eräslehti”
-kampanjan (nimi muutettu) maininta, sen spekulaation yhteydessä että jokuhan voisi saada päähänsä toistaa ilmiön ”Käännä Hymy” kampanjana.. Kenties ei olisi pitänyt mainita kilpailijaanne nimeltä? 🙂
(Jälleen outoa, koska kuitenkin lehdessä julkaistaan avoimesti sitä sun tätä, että miksi nettifoorumilla ei saisi mainita kilpailijan(kaan) nimeä tai muistella kaiholla ”hyviä aikoja” kun kansaisaktivismi puri iltapäivä-lehdistöön takaisin päin vaihteeksi..)

Mikäli poiston syynä oli viestin puoliprovosoiva kirjoissävy, olen hyvin hyvin pettynyt. Ette kai tosissanne ajatelleet että tämän viestiketjun lukijat erehtyisivät ryhtymään viestissäni mainitsemiin toimenpiteisiin? (Esimerkiksi varoitin että tietomurto on rikos ja mainitsin kyllä etten ketään kannusta sellaiseen ryhtymään? Lehteä myydään skuupeilla ja lööpeillä, joissa asioita suurennellaan ja joskus fakta hieman vääristyykin. Ja foorumilla ei saisi edes hymiöiden saattelemana kirjoittaa sen sävyistä viestiä? 😛

Ei voi muuta sanoa kuin ”höh”.

– – – – – – – –

Ja niille jotka eivät viestiä ehtineet lukea, yllä vihjailtun lisäksi varsinainen hymyn artikkeliin liittyvä kommenttini oli lyhyesti sanottuna kutakuinkin ”Itsekin olen Mensan jäsen, enkä sitä ole kyllä erikseen mitenkään salaillut. Mutta toisaalta, en ole sitä heti ensimmäisenä maininnut kättelyn yhteydessä uusia ihmisiä tavatessanikaan”, jonka lisäksi tuumailin että yhdistyksen sääntöjä ainakin on rikkonut hän, joka listan tarkoituksella tai vahingossa on saanut toimitettua Hymy-lehteen asti..
(Huomauttaisin muuten, monen kirjoituksen sävystä puuttuu tämä huomio, että on mahdollista ettei lista ole TARKOITUKSELLA päätynyt Hymyyn. Esimerkiksi lehtiroskiksesta sen on voinut kaivaa naapuri, tai keittiön sivupöydältä varastaa vieras, jne.. You never know!)

Lisäksi aiemmassa viestissäni totesin että mahdolliset lain rikkomukset jätän lainoppineempien harkittavaksi, ja olin hyvilläni siitä että heitä(kin) todennäköisesti löytyy jäsenistöstä.

Tyytyväisyyteni ilmaisin asiasta mahdollisesti syntyvää soppaa kohtaan – ilmaista mainosta Mensalle! – mutta samaan viestiin sisällytin myös harmistumisen ilmaisun sille, että vaikka itse olisinkin listalla (kuulemma sieltä joitakin puuttuu?) enkä siitä harmistuisi, niin moni ihminen kuitenkin olisi halunnut pitää Mensalaisuutensa yksityisasiana, johon hänellä olisi pitänyt olla oikeus. Niin yhdistyksemme sääntöjen kuin Suomen lakienkin puitteissa. 🙂

Semmottii. Terveisiä tutuille! 😉

Mitä ihmettä?!
Jäsenluettelossa lukee varsin selkeästi, että sen esittäminen/paljastaminen/luovuttaminen yhdistykseen kuulumattomalle henkilölle on kiellettyä! Mielestäni luettelon julkaiseminen laatuvammaisessa juorulehdessä rikkoo hyvin selvästi tätä määräystä!
On aika perseestä, että joku pälli on rikkonut yhdistyksen sääntöjä luovuttamalla listan julkaistavaksi!
Kaikki Mensalaiset eivät halua julkisuutta ”älykkäänä” vaan ovat liittyneet joukkoon saadakseen elämäänsä esim. vertaistukea, juttelu seuraa tai vaikkapa neuvoja piirakan leipomiseen. Henkilöt jotka sanovat, että listan julkaisu on OK tai hieno asia ovat ääliöitä. Jokaisella ihmisellä on varmasti jotain jonka haluaa pitää salaisuutena, tai jota ei halua jakaa koko Suomen kanssa… häpeällistä tai ei! Onhan näitä yhdistyksiäkin Suomessa vaikka kuinka ja paljon.
Julkaistaisiinko seuraavassa Hymyssä vaikkapa lista rikosryhmiin soluttautuneista poliiseista? Onhan tuo aika äärimmäinen vertaus Mensan nimien julkistamiseen, mutta kummassakin tapauksessa julkistaminen vaikuttaa listalla olevien elämään, eikä aina positiivisesti.

Tietysti voisi olla vähän korrektimpikin tuossa uutisoinnissa. Lista esim. ei ole lista Mensaan koskaan hyväksytyistä, vaan nykyisistä jäsenistä. Eli siis niistä, jotka ovat päättäneet liittyä ja jatkaneet jäsenmaksujen maksamista näihin päiviin. Lisäksi moni jättää tietonsa antamatta luetteloon, Juuri siksi, koska joukosta aina löytyy se yksi mätämuna, joka myy tiedot mätämunalehdille. Toivottavasti mätämuna saadaan kiinni ja toivottavasti mätämunalla on varaa maksaa korvaukset niille, jotka vastoin tahtoaan ja vastoin yhdistyksen sääntöjä paljastettiin.

Jännää vaan, millaisen skoopin hymy aikoo listasta tehdä. Mensalaiset nimittäin ei ole yleisesti mitään kovin ihmeellistä porukkaa. Farkkupaitaisista atk-tukihenkilöistä ei edes ammattitaitoinen journalisti, hymyn räpeltäjistä puhumattakaan, saisi väännettyä mitään maailman kohtaloita ohjaavaa salaseuraa.

K.o. yhdistyksen jäsenenä pidän syypäänä nimenomaan tätä vuotajaa, en hymyä. Roskalehden toimittaja on jo määritelmällisesti älyllinen prostituoitu, eikä paskan voi vaatia kullan lailla kimaltelevan. Jäseneksi liityttäessä jokaiselle mensalaiselle on kerrottu aivan riittävän selkeästi, että luottamuksellinen materiaali on luottamuksellista.

Tietysti voisi olla vähän korrektimpikin tuossa uutisoinnissa. Lista esim. ei ole lista Mensaan koskaan hyväksytyistä, vaan nykyisistä jäsenistä. Eli siis niistä, jotka ovat päättäneet liittyä ja jatkaneet jäsenmaksujen maksamista näihin päiviin. Lisäksi moni jättää tietonsa antamatta luetteloon, Juuri siksi, koska joukosta aina löytyy se yksi mätämuna, joka myy tiedot mätämunalehdille. Toivottavasti mätämuna saadaan kiinni ja toivottavasti mätämunalla on varaa maksaa korvaukset niille, jotka vastoin tahtoaan ja vastoin yhdistyksen sääntöjä paljastettiin.

Jännää vaan, millaisen skoopin hymy aikoo listasta tehdä. Mensalaiset nimittäin ei ole yleisesti mitään kovin ihmeellistä porukkaa. Farkkupaitaisista atk-tukihenkilöistä ei edes ammattitaitoinen journalisti, hymyn räpeltäjistä puhumattakaan, saisi väännettyä mitään maailman kohtaloita ohjaavaa salaseuraa.

K.o. yhdistyksen jäsenenä pidän syypäänä nimenomaan tätä vuotajaa, en hymyä. Roskalehden toimittaja on jo määritelmällisesti älyllinen prostituoitu, eikä paskan voi vaatia kullan lailla kimaltelevan. Jäseneksi liityttäessä jokaiselle mensalaiselle on kerrottu aivan riittävän selkeästi, että luottamuksellinen materiaali on luottamuksellista.

No ei kaikkiin järjestöihin ja jäseniin edes liity samanlaista mielenkiintoa kuin mensalaisiin. Lopettakaa jo, olkaa tyytyväisiä ne jotka olette listalla.

HÖPÖ JA HÖPÖ-ihmiselle: Mikä järjestö sitten listaa kaikki jäsenensä täysin julkisesti?

Mensan toiminnassa ei mielestäni ole mitään salamyhkäistä. Sen jäseneksi pääsee saavuttamalla älykkyystestissä tietyn rajan, ja järjestön tarkoituksena on ”älykkyyden tunnistaminen ja kehittäminen ihmisyyden hyväksi, älykkyystutkimuksen tukeminen sekä älyllisen ja sosiaalisen ympäristön tarjoaminen jäsenilleen.”

Vapaamuurarit puolestaan ovat kokonaan toinen juttu. Uskovat johonkin ”universumin suureen arkkitehtiin” ja harjoittavat rituaaleja. Mitä he toivovat sillä saavuttavansa, ja mihin suuntaan he pyrkivät kehittämään yhteiskuntaa? Miten järjestö on ollut olemassa keskiajoilta asti?

Henkilökohtaisesti minua ei haittaa tämän listan julkaisu. En ole koskaan leveillyt jäsenyydelläni, mutta joskus olisi tehnyt mieli… mutta sillä olisi vain ollut negatiivinen vaikutus.

Tälle listalle kuuluminen on minun nähdäkseni pelkästään mairittelevaa (ja tämä julkisuus lienee Mensalle positiivista). Lisäksi oli vain ajan kysymys, milloin lista tulisi julki, kun se jaetaan kaikille jäsenille. Mutta jos Hymy olisi saanut tietoonsa oikeasti salaisia tietoja, kuten jäsenten älykkyysosamäärät, niin se olisi arkaluonteista tietoa – kuka pääsi jäseneksi rimaa hipoen, ja kuka selvisi testistä kirkkaasti?

Ja onko mikään muu Hymyn tähän mennessä tai tulevaisuudessa julkaisema lista näin positiivinen asia? Siinäkin mielessä toivon, että tietosuojavaltuutettu nostaa asiasta älämölön.

ja yhdelle tuolla ketjussa: MENSAN LISTA TODELLA ON SALAINEN.
Paitsi ei enää.’
Kiitos HYMY

Pari asiaa.
1. HÖPÖ JA HÖPÖ.
2. Mitä yksityisyyttä rikkoo se (tai loukkaa), että kerrotaan jonkun olevan älykäs.
3. Se, että joku järjestö salaa jäsenluettelonsa ei sido tai velvoita ketään muita, koska kyse ei ole kuitenkaan minkään valtion turvallisuutta uhkaavan asian julkistamisesta.
4. Mensa on itse salaamalla luettelonsa aiheuttanut salamyhkäisyyden hunnun toimintansa ylle, samoin kuin vapaamuuraritkin, ja kansalaisten on siis aivan oikeutettua tietää, keitä ryhmään kuuluu.
5. Piste.

Henkilötietojen luvaton julkaisu rikkoo mm. henkilötietolakia (523799), jossa sanotaan, että ”lain tarkoituksena on toteuttaa yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojaa turvaavia perusoikeuksia henkilötietoja käsiteltäessä sekä edistää hyvän tietojenkäsittelytavan kehittämistä ja noudattamista”.

JOKAINEN henkilötietoja sisältävä rekisteri on siten salainen tarkoittaen sitä, että tietoja saa käsitellä vain rekisterinpitäjä tai muu sen valtuuttama henkilö. Ulkopuoliseen käyttöön tietoja saa antaa vain henkilön itsensä luvalla. Siten esim. Mensan jäsenrekisterin antaminen ulkopuoliselle (kuten esim,. HYMY-lehdelle) on jo sinänsä rikos, samoin kuin näiden tietojen luvaton julkaiseminen, kuten lehti teki.

Tietosuojavaltuutetun tulisi nyt puuttua asiaan!

Tuo yllä mainittu linkki ei sitten toimi ja allekirjoittanut haluaa tietää onko oma nimi tuolla ”kirotulla”, yksityisyyttä loukkaavalla, listalla?!
Vai onko lista jo ”poistettu” runsaan negatiivisen palautteen vuoksi? 🙂

Mistä löytää linkin listaan? Ei ole aikomustakaan tarkistaa asiaa ostetusta ja maksetusta lehdestä…

Ei muuten, mutta saisi vähän lisäarvoa oman CV:n uskottavuuteen. Harva sitä Hymyssä on esiintynyt – ja ihan omalla nimellä ja henkilökohtaisilla ansioilla.

https://hymy.fi/mensa/

Vai että on Mensa:n lista salainen!

Heh heh!

Heh heh heh!

Heh heh heh heh!

Ja vielä Beavis and Buttheadit päälle:

Röhöhöhöhö!

”Nyt saimme haltuumme salaisen Suomen Mensan jäsenluettelon???” Ei se mitään salaisuus on. Mensalaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Olen itse jäsen ja jos teen esim. Mensan forum ja Suomi 24 forum vertailu, näen että sielä löyty ihan samanlaiset aiheet ja jutut. Ei mitään erikoista. Ainoa mitä nyt on tapahtunut on että yhdistyksen sääntöjä on rikkonut kun joku on jäsenluettelon saanut toimitettua Hymy-lehteen asti julkaistavaksi. Jos hän on tai oli mensalainen, voitte nähdä että Mensassakin on tyhmiä ihmisiä!

Minäkin olen Mensan jäsen, enkä näe mitään syytä miksi jäsenyyttäni salailisin. Toiminta Mensassa on huomattavasti arkisempaa kuin yleensä kuvitellaan. En tosin (edellisen tapaan) erityisesti jäsenyyttäni julkituo.

Ei julkaisu mikään rikos ole, näkevätpähän nyt naapurit miksi olen heidän sähkömiehensä/tietokonetukensa/jne. vaikka oma ammatti onkin ihan muuta.

Hienoa Hymy! Tosi hienoa!
Se on mahtavaa että meillä on tämänlaista paskalehteä
täällä Suomessakin.
Ehkä te nyt seuraavaksi voisitte kaivaa jostain varusmiesten
pällikokeiden tulokset ja julkaista sieltä listan nimistä
jotka kuuluvat 2%:iin sieltä huonommasta päästä.

Toivottavasti asia menee oikeuteen!

Rikoslaissa mainitaa seuraavaa:

24 luku (9.6.2000/531)
Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta

8 § (9.6.2000/531)
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Olen Mensan jäsen, mutta nimeäni ei kuulemma löytynyt Hymyn julkaisemasta listasta, löytyy kyllä jäsenluettelosta. Lisäksi olen kuullut siellä olevista virheitä, jopa miehen nimi muuttunut naisen nimeksi.

Hymyn listaa ei kannata lukea vakavasti, koska se ei ole luotettava.

Onneksi olkoon, Hymy, pääsitte juuri meikäläisen boikottilistalle. Toivottavasti pääsette helvetin ylälauteille. Tavallisten kansalaisten jäsenyydet laillisissa yhdistyksissä on sellainen yksityisasia, jota ei todellakaan kuulu sensaatiolehdistössä revitellä. Onko tämä edes laillista? Ja jos on, mitä seuraavaksi, Setan ja Kannabisyhdistyksen jäsenlistat?

Vai olisiko suoraselkäisempää listata Hymyn henkilökunnan kytkökset ja vaikka bonuksena rikosrekisterit, tyyliin ”Päätoimittaja Who Ever, keskustapuolueen jäsen vuodesta 1977, rattijuopumus 1985”. Riittääkö kantti? Mitä latoja Rummukainen siitä tykkäisi?

Alhaista julkaista ihmisten yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita. Älykkyysosamäärä on lääketieteellinen tutkimustulos. Milloin Hymy julkaisee syöpäsairaitten nimet? Entä itsemurhan tehneiden omaisten ry: n jäsenlistan?.

Oma kommentti