Sami Lotila on Hymyn uusi päätoimittaja!

Sami LotilaToimittaja Sami Lotila, 44, on nimitetty Hymy-lehden vastaavaksi päätoimittajaksi 1.10.2009 alkaen, jolloin nykyinen päätoimittaja, lehteä lähes 20 vuotta luotsannut Esko Tulusto, jää eläkkeelle. Hymyn kakkospäätoimittajana Lotila aloittaa kuitenkin jo kesäkuussa.

Sami Lotila on syntynyt Jyväskylässä ja koulutukseltaan hän on filosofian maisteri pääaineenaan kansantiede. Lisäksi hän on opiskellut Tarton, Varnan ja Krakovan yliopistoissa.

Lotila on asunut 15 viime vuotta Tallinnassa ja avustanut lukuisia suomalaisia lehtiä, kuten muun muassa Hymyä. Lähinnä Lotila on kuitenkin kirjoittanut talousaiheista. Lotilasta on viime aikoina tullut myös Viron kuuluisimpia suomalaisia, sillä hänen värikkäät kolumninsa ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet maan suurilevikkisimmässä lehdessä. Lotila on kirjoittanut myös kolme kirjaa.

Lotila saa johdettavakseen tänä vuonna 50 vuotta täyttävän modernin aikakauslehdistön legendan. Hymy nosti levikkiään viime vuodesta lähes 12 prosenttia sen ollessa nyt 100 986. Myös lukijamäärä kasvoi Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan viimeisessä puolivuotismittauksessa 7% ollen nyt 426 000 lukijaa.

 

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Esko Tulusto, Hymy, Hymy-lehti, Sami Lotila

Kommentit

_”Yksi perusongelma tässä maassa on, että naiset eivät saa riittävästi. Kodit voivat pahoin, kun niissä elää tyydyttymättömiä naisia”, lataa Lotila heti haastattelun alkuun. Syykin on selvä: virolaiset miehet. ”Virolaiset miehet haisevat. Vaihtaisivat alushousunsa edes pari kertaa viikossa.” Tällaisia ajatuksia Lotila on heitellyt myös kolumneissaan, joten ei ihme, että palautetta on riittänyt._
http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=166&a=5623

Sami Lotila halveksuu soumen sotaveteraaneja puolustamalla puna-armeijan tekoja! Sananvapaus on tärkeä asia, mutta jokainen joka häntä jollain tavalla tukee on yhtyy myös samalla siihen!

Sami Lotilan huono itsetunto on jotain pöyristyttävää. Olisi jo hiljaa ja lopettaisi virolaisten mollaamisen. Käsitän toki, että joillekin provosointi on ainoa keino yrittää pönkittää kehnoa itsetuntoa.

Oletko Hymyn tilaaja vai nettikävijä? Älä leimaa viihteellisen netin perusteella koko lehteä. Luseeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeer.

jos vaikka saatais vihdoin ja viimein jotain tasoa näihin juttuihin…

Oma kommentti