Sani avoimena konkurssikurimuksestaan: ”Tärkeintä, että pysyin tolpillani”

Vastoinkäymiset tai 50 vuoden rajapyykki eivät Aikakoneesta tuttua Sania huimaa.

– Niin kauan kuin bensaa on suonissa ja terveyttä riittää, mennään täysillä, hän lupaa toimittaja Juhamatti Niemiselle Hymyn painetun lehden haastattelussa.

Keväällä 2018 laulaja Sani eli Saija Aartela, 50, oli täynnä tarmoa. Aikakone-yhtyeestä tutun laulajan unelma omasta pienestä majatalosta oli käynyt toteen Porin kupeessa, kun hän ryhtyi luotsaamaan Nakkilassa sijaitsevaa historiallista Villilän kartanoa.

Unelmat kuihtuivat viime marraskuussa, kun juhlatila-, ravintola- ja hotellipalveluita tarjoava kartano ajautui konkurssiin hyvästä saneerausohjelmasta huolimatta. Päävelkojina olivat muun muassa Finnvera ja Verohallinto. Sanille koitui kartanosta satojen tuhansien eurojen velat.

Kärsimystä lisäsi tulehtuneet välit kartanon entisen pehtoorin kanssa. Tämä toimi Sanin yhtiökumppanina. Riitoja puitiin käräjillä. Ensin taisteltiin palkka- ja sopimusriidoista, myöhemmin kartanon omistukseen liittyvistä sotkuista, jonka Sani lopulta voitti.

– En halua kuulla entisestä yhtiökumppanista mitään. Hän teki kaikennäköisiä rötöksiä aina identiteettivarkauksista lähtien, Sani kertoo.

Viimeisenä niittinä oli korona, jonka myötä kaikkosivat asiakkaat.

– Kun ei ollut asiakkaita, en voinut pitää työntekijöitä. Heidät piti lomauttaa. Hoidin koko palettia itse, niin hotellia kuin keittiötä, kunnes valtio lukitsi ravintolat. Oli lyötävä hanskat tiskiin ja suunnattava katse kohti uusia kujeita.

Moni on ihmetellyt, kuinka Sanin pää on kestänyt kaikessa myllytyksessä.

– Se on vain rahaa ja materiaa, mitä olen menettänyt. Kaikkein tärkeintä on ollut pysyä tolpillaan menettämättä yöunia ja järkeä. Se on pitänyt minut pystyssä. Kun asioille ei itse mitään voi, mitä sitä murehtimaan tai katumaan.

Lue juttu kokonaan lehdestä tai näköislehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: konkurssi, Nakkila, Saija Aartela, Sani, Villilän kartano

Kommentit

Oma kommentti