Sanna Marin jättää paikan SDP:n puheenjohtajana: ”Aika antaa tilaa uudelle johtajalle”

Sanna Marin jättää SDP:n puheenjohtajuuden.

”Hallituskausi ei ole ollut helppo. Se on vaatinut paljon, välillä liikaakin, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin kiitollisuus. Olen kiitollinen siitä tuesta, jota olen teiltä kaikilta saanut. Olen kiitollinen tästä ajasta, jonka olen saanut toimia puolueen puheenjohtajana ja pääministerinä. Olen kiitollinen, että olen saanut olla rakentamassa parempaa huomista yhdessä teidän kanssanne” Sanna Marin kertoo sosiaalisessa mediassa.

Nyt on kuitenkin aika antaa tilaa uudelle johtajalle ja uusille voimille. On aika astua edestä takaisin riviin muiden rinnallenne. Olen päättänyt, etten tavoittele SDP:n puheenjohtajuutta syyskuun puoluekokouksessa Jyväskylässä. Päätös ei ollut helppo, mutta uskon, että se on oikea.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: jättää, lopettaa, marin, Sanna

Kommentit

Oma kommentti