Sanna Suutari teki ratkaisun alkoholin kanssa

Viidakon tähtösistäkin tuttu takavuosien kohublondi Sanna Suutari on tehnyt elämänmuutoksen.

Nainen oli tipattomalla peräti sata päivää ja tupakkakin on jäänyt minimiin.

-Uusi vuosi sujui ystävän luona rauhallisessa merkeissä, hän kokkasi ruoat ja tuli maistettua kaksi lasillista kuohuviiniä. Sadan päivän alkoholista pidättäytyminen on tehnyt oikein hyvää. Nyt olisi edessä joulukilojen karistus karppaamalla, Sanna kertoo Hymyn toimittajalle.

Sannasta oli viime vuoden puolella jonkin verran alkoholikeskeisiä otsikoita liikenteessä, joten nainen päätti muuttaa elämänsä suuntaa.

-Tipaton sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Eipä juurikaan ole tehnyt mieli ottaa, ja aamulla onkin ollut ihan freesi ja hyväkuntoinen olo. Tulevaisuudessa saatan sallia itselleni muutaman lasin viiniä, mutta ehdottomasti kohtuudella, Sanna sanoo.

-Ehkäpä vappuna grillatessa…

Tulevaisuudestaan Sanna toteaa, että hän aikoo nautiskella ystäviensä seurasta ja suunnitella matkoja ulkomaille. Terveellisempään elämäntapaan kuuluu myös tupakoinnin minimointi.

-Ostin pahan päivän varalle kylläkin sähkötupakan, hän myöntää.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: alkoholi, Sanna Suutari, tupakka

Kommentit

Oma kommentti