Sara Chafak haluaa laulajaksi – soitimme laulunsa musa-ammattilaiselle: Tuomio!

Sara Chafak on esiintynyt nimeään kantavalla JVG:n räppivideolla, mutta haaveet siintävät omaan musiikkiuraan. Ammutaanko ne nyt alas?

Sara on rohkeasti esitellyt laulutaitojaan Instagram-tilillään. Tuorein pätkä ilmestyi sinne vain muutama päivä sitten.

Soitimme klipin musiikkitoimittajana ja muusikkona pitkän tien kulkeneelle nuottinerolle ja soundisulttaanille Nalle Östermanille. Mies on tunnettu viiltäjäjackmaisista analyyseistään, eikä hän anna armoa edes vaimolleen. Siis, jos tämä laulaa väärin.

Ole hyvä, Nalle.

-Sara on nätti tyttö, josta on luonnollisesti etua viihdemaailmassa. Mutta kuten vaikkapa Janina Frostellin, Martina Aitolehden ja Ninja Sarasalon esimerkit ovat osoittaneet, eivät kauniit kasvot ja nimi mallimarkkinoilla synnytä automaattisesti laulajatähteä, Nalle painottaa.

Jyräävä tuomio ei kuitenkaan ole.

Sara Chafak tarvitsee Nallen mielestä – aivan ensimmäiseksi – laulutunteja, jotta hän pääsee eroon honotuksestaan ja nenä-äänestään.

-Laulun epävirettä voidaan tarpeen tullen korjata vaikka studiossa. Mutta neuvo Saralle: älä luovu unelmistasi – mutta älä myöskään päivätyöstäsi.

Ellei musiikki kuulu ja näy, klikkaa tästä

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: missi, Nalle Österman, Martina Aitolehti, Janina Frostell, Sara Chafak, musiikki, laulaja, Ninja Sarasalo, laulu, JVG

Kommentit

Oma kommentti