”Se mitä olet tehnyt, näkyy naamasta” – Michael Monroe

– Ilman Johannaa en olisi välttämättä enää elossa, 60 vuotta täyttävä Michael Monroe tunnustaa avoimessa painetun Hymy-lehden haastattelussa toimittajallemme Juhamatti Niemiselle.

Rocken roll. Vierivä kivi ei sammaloidu!

60 vuotta täyttävän Michael Monroen kohdalla sanonta pitää paikkansa. Rock-legenda pomppii kuin Duracell-pupu, nostaa jalkaansa suoran jalan potkuihin ja tekee spagaatteja, eikä ohjaaja ole saada miestä pysymään aloillaan The Voice of Finland Senior -ohjelman kuvauksissa Turun Logomossa.

– Ei minusta ole pysymään paikoillani. Olen tällainen ikiliikkuja, adhd-tapaus, joka käy vähän ylikierroksilla, Michael virkkoo väläyttäen leveää hymyään.

– Ikä on mielentila. Asennekysymys. Kun täytät 50 tai 60, sinulla on ne kasvot, mitkä ansaitset. Se on kiinni omista valinnoista. Se mitä olet tehnyt elämäsi aikana, näkyy naamasta. Mitä terveellisemmin elää, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, hän hymähtää.

2000-luvun alussa Michael myöntää vetäneensä vaimonsa poismenon aiheuttamaan suruun huumeita.

– Se oli kuluttavaa ja tuhoisaa. Tiedostin, että ellen muuta kurssiani, menen Juden perässä, Michael on todennut.

Elämä oli ajautumassa umpikujaan, kunnes Mike tapasi Turussa kampaaja Johannan. Uusi rakkaus antoi uuden merkityksen elämälle.

– Johanna on minulle ­kaikki kaikessa. Elämäni ilo. Ilman häntä en välttämättä olisi tässä. Sain toisen mahdollisuuden onneen, Mike myöntää. Voit lukea haastattelun lehdestä tai näköislehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Michael Monroe, Mike Monroe

Kommentit

Oma kommentti