Sebastian Tynkkynen kertoo joutuneensa rajun hyökkäyksen kohteeksi

Sebastian Tynkkynen oli istunut viime viikonloppuna iltaa Lahdessa sijaitsevassa yökerhossa. Hän oli ollut paikkakunnalla perussuomalaisten puheenjohtajiston kiertueen puitteissa. Kansanedustaja kertoo YouTube-kanavallaan joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi. Tynkkynen pitää tekoa poliittisena väkivaltana.

Hän selostaa, että tuntematon mieshenkilö oli tullut kysymään, onko hänen nimensä Sebastian. Kansanedustaja oli luullut, että mies haluaisi jutella tai ottaa vaikkapa yhteiskuvan

– En yhtään osannut arvata, mitä tapahtuu. Näin, miten hän ryntäsi läpi ja kysyi, olenko Sebastian ja sen jälkeen hän löi suoraan ja aivan täysillä nyrkillä naamaan, Tynkkynen kuvailee tilannetta.

Useampi yökerhon työntekijä ja eräs asiakas olivat tulleet auttamaan ja tilanne oli saatu rauhoitettua. Kansanedustaja kertoi tekevänsä asiasta rikosilmoituksen.

Tynkkysen videon näet alta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: eduskunta, kansanedustaja, pahoinpitely, Perussuomalaiset, Sebastian Tynkkynen

Kommentit

Oma kommentti