Silva on hieman erikoisempi näyttelijä – valmistui teatterikorkeasta ja hän on kuuro

Silva Belghiti on yksi harvoista Teatterikorkeakoulusta valmistuneista kuuroista, ja kuurona ammattinäyttelijänä hän on Suomessa ainoa laatuaan.

Teatterikorkeakouluun on vaikea kuulevienkin päästä, eikä Silvallekaan ovet auenneet välittömästi. Hän yritti kaksi kertaa sisään, mutta vasta kolmannella kerralla tärppäsi. Ennen kolmatta pyrkimiskertaa hän opiskeli muutaman vuoden näyttelemistä Tukholmassa.

Muut näyttelijäopiskelijat ottivat lämpimästi Silvan vastaan.

– Kukaan ei sanonut, etten voisi näytellä, koska olen kuuro. Joillekin ohjaajille ehkä jouduin selittämään tilannettani jonkin verran. Hekin kun näkivät miten teen kovasti töitä, ennakkoluulot karisivat ja he näkivät, että osaan asiani.

Viittomakielellä pystyy ilmaisemaan tunteita yhtä hyvin kuin puhutuillakin kielillä. Viittomakielessä ilmeet ovat tärkeitä, niillä ilmaistaan paljon, nainen sanoo.

Haasteita ja tekemistä riittää, Suomessakin:

– Pitkiä viittomakielisiä elokuvia ei ole tehty Suomessa vielä lainkaan. Lähimmät sellaiset elokuvat löytyvät Saksasta, Silva kertoo.

Lue mielenkiintoinen juttu painetusta lehdestä. Sen ovat sinne tehneet toimittaja Esa Pesonen ja kuvaaja Kari Pekonen.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kuuro, näyttelijä, Silva Belghiti, viittomakieli

Kommentit

Oma kommentti