Sini Ariell meinasi kuolla!

Sini Ariell. Kuva: Kuzmin Art Photo, @kuzminartphoto

Sini Ariell oli erittäin lähellä kuolemaa hänelle sattuneen vahingon vuoksi. Tapauksesta Sini kertoo sosiaalisessa mediassa.

”Meinasin kuolla eilen”, Sini Ariell kirjoittaa päivityksessään.

Hän kertoo kiireestä lasten kanssa, jotka piti saada koulubussiin ajoissa.

”Ford Raptor eli iso automaattivaihteinen V8 pickup neliveto oli hienosti parkissa seinän ja autokatoksen pylvään välissä. Hyppäsin auton rattiin. Äkkäsin että unohdin jotain ja hyppäsin nopeesti ulos autosta. Luulin, että vaihde oli parkilla kun auto ei liikkunut mihinkään. No kun olin ulkona autosta ja ovi sepposen selällään, Penny kiljahti että auto liikkuu”, Sini kertaa tapahtumia.

”Olin näköjään sitten jättänyt peruutusvaihteen silmään. Ovea ei saanut enää paiskattua kiinni, kun se oli niin lähellä pylvästä. Mitään ei ollut tehtävissä. Sadasosa sekunnissa hyppäsin auton oven sisäpuolelle painamaan jarrua ja sammuttamaan auton nappulasta”, hän kertoo.

Ei kuitenkaan kerennyt.

”Jäin puristuksiin oven ja sen pylvään väliin. Siinä sitten elämä vilahti just niinku jengi aina sanoo. Mietin että tähänkö tämä nyt sitten loppuu. Että Jumala auta puristun kuoliaaksi oman auton oveni väliin. Katsoin muksuja takapenkillä ja kysyin Pennyltä, tapahtuuko tämä ihan oikeasti, että puristunko mä tässä. Oli niin absurdi tilanne, etten jotenkin ollut uskoa sitä todeksi.”

Sini muistelee, että samaan aikaa voima vaan yltyi. Auton voima oli sanoinkuvaamattoman iso. Ja kokemus puristusvoiman kasvamisesta ja hengen salpaantumisesta oli jotenkin hänen mukaansa käsittämätön tunne.

”Se hetki, kun tajuat että tässä voi kuolla nyt. Auto ei pysähdy eikä tolppa tai ovi anna periksi. Sanoin vaan rauhallisesti kovalla äänellä. Penny hyppää etupenkille ja paina tota on off nappulaa. Penny hyppäs keskikonsolin yli ja kysyi mikä nappi. Hamuilin siinä täydessä puristuksessa osoittaen nappulaa. Sanoin vaan rauhallisesti. Toi pyöreä nappi. Penny painoi. Auto sammui. Liikahti 5cm eteenpäin ja mä sain itseni hivutettua tolpan ja oven välistä irti.”

Tilanteesta selvittyään Sini kävi keskustellen asian läpi Pennyn kanssa.

”Kävin myös selviytymiskuvion, jos olisin menehtynyt. Soita 000 ja isille ja sitten olisitte kävelleet Indyn kanssa naapuriin. Penny vain sanoi tomerana että ”Noh tänään ei ollut sinun vuorosi kuolla. Elämä jatkuu ja hyvä niin.”
Näinhän se on.”

Lue myös:

Myrsky kuritti Palsanmäkien huutokauppaa – katso tuhon jäljet!

Vau! Janina Fry poseeraa uima-asuissa! – Aivan kuin 2000-luvun Janina Frostellina – ei vanhentunut yhtään!

Mies tilasi Mäkkäristä triplajuustohampurilaisen, jossa oli kaikki lisukkeet poistettuna – näinhän siinä kävi!

Susanne Päivärinta ruoskii Sanna Marinia kirjassaan! ”Kaikilla valta tai menestys ei nouse päähän. Sanna Marinilla Pirkkalasta nousi”

Jari Sillanpää myöntää Fuengirolalle: ”Mä olen lihonut hirveästi”

Näin timmissä kunnossa Samuli Edelmann on nykyään!

Maija Vilkkumaa rohkeassa nuoruuskuvassa: ”Maija pissaa”

Tältä näyttää Henna Kalinainen nyt!

Katri Helenan firman oma pääoma on iso summa rahaa – hyvät eläkepäivät edessä!

Lähikuvat Paula Koivuniemestä Pate Mustajärven halauksessa! – Tältä Paula näyttää nyt!

Sanna Marin – kuin huippumalli New Yorkissa!

Valtava palauteryöppy myös julkkiksilta Janne Katajan itkuiselle avautumiselle! – ”Koskettava. Voimia”

Uusi tyrmäävän seksikäs televisiojuontaja: pelkkä kävely saa päät kääntymään!

Yleisö tanssii, hurraa ja taputtaa – mitä tekee Danny?

Erika Vikman laski housut kinttuihin – mitä alta paljastuikaan!

ET: Luottomeikkaaja kertoo: Paula Koivuniemelle haettiin grillattua kanaa, muuten olisi syönyt vain pullaa!

Aki Palsanmäellä oli pikku-juhlat – pöytä koreana! Katso!

Paula Koivuniemi ET-lehdessä kissalleen: ”…sä olet mun elämäni viimeinen mies”

Kuva: Tältä näytti, kun Nylon Beat ilmoitti hajoavansa

Huh, miten upeat sukkahousureidet – Jenni Vartiainen sävähdyttää rohkeana!

Olga Temonen uudessa kuvassa: ”Tukkakin kasvaa jo”

Sairaalaan viety Tarja Halonen on julkaissut viestin!

Todellinen yllätys: Paula Koivuniemi lauloi pitkästä aikaa yleisön edessä! – Katso ja kuuntele kuinka laulu kulkee! Ja miltä Paula näyttää nykyisin!

Huutokauppakeisarin Heli laittoi Fuengirolassa Aki Palsanmäen jauhelihaostoksille – piti ostaa puoli kiloa jauhelihaa…no arvaa paljonko tuli kotiin?

Yleisöryntäys Palsanmäkien huutokaupassa! Aki Fuengirolalle: ”Kun muut lomailevat kesällä, me painamme silloin täyttä työtä”

Näin paljon Aki Palsanmäki on saanut hintaa kuparipannulle ikinä!

Maria Jungner julkaisi riipaisevan päivityksen somessa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa!

Tältä Robinin elämä näyttää Koreassa!

Lauri Salovaara erosi!

Tältä näyttää nykyisin kaikkien aikojen kuumin kassaneiti – Lidlin Laura!

Näin Jari Sillanpää on muuttunut! – Julkisuusmylly kuvien kautta!

Heli Palsanmäki kertoo uutisen: ”Arvatkaas mitä pojat? Mä sain Neloselta viestin”

Katso kuva kuinka onnellinen Sanna Marin on rakkaansa vieressä! – Lukijan kuva!

Tässä syy miksi Göran Stubb ja presidentinvaalit voittaneen Alexander Stubbin ”äitipuoli” eivät ole menneet naimisiin!

Jari Litmasen Ly-vaimo on näyttävän kaunis! – Poseeraa myös bikineissä!

Tuomas Enbuske vastaa syytöksiin: ”Mä olin sairas”

Tällaisen komistuksen kanssa Mikael Granlundista eronnut Emmi Granlund viihtyy!Lentoemännillä on istumiseen liittyvä erikoinen tapa koneen noustessa ilmaan – tiesitkö miksi?

Näin syntyi Jutta Urpilaisen verkkosukkakohu! – Tekijät kertovat!

Näin Alexander Stubbin Göran-isä kommentoi poikansa pyrkimistä presidentiksi!

Oho! Yhä kiloja lisää? Jari Sillanpää uudessa kuvassa – Olavi Virta -ilmiö!

Tekoälyn luoma seksikäs malli tuottaa yli 10.000 euroa kuukaudessa – hän ei ole todellinen! – Katso upeat kuvat!

Alanyassa erikoiset asuntokuviot: Turistit ostivat ylihinnalla Venäjän hyökkäyssodan alettua ja nyt myydään halvalla!

Tuure Boeliuksen sisko rohkeissa kuvissa!

HS julkaisi Aku Hirviniemen seksiviestit – laittoi maksumuurin taakse – some kommentoi!

Oletko keittänyt aina riisin väärin? Jamie Oliver neuvoo satavarman kikan miten tulee ilmavaa ja kuohkeaa!

Yhä useammat suomalaiset matkustavat Turkkiin hammaslääkäriin ja muille terveysmatkoille! – Tässä yksi tarina!

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Sini Ariell

Kommentit

Oma kommentti