Suomalaisbändi poseerasi nakuna Helsingin ydinkeskustassa – katso kuva!

Ari Kettunen, Pekka Hedkrok, Timo EränköLapinlahden linnut eivät ole hajonneet, vaikka Lappareiden perustajajäsenet Timo Eränkö, Pekka Hedkrok ja Ari Kettunen ovatkin perustaneet uuden yhtyeen – Puujumalat. Triolla on selkeä tavoite: pelastaa maailma laulujen avulla! Alaston totuus on taottava esiin!

Ja niin herrat tekevätkin, yksituumaisina, kuten valokuvasta voi päätellä. Taontapaikkana toimi Kolmen sepän patsaan aukio Helsingin keskustassa, pakkasta oli ”vain” noin 15 astetta.

Mitkä ihmeen Puujumalat, kyselevät monet – eivätkä aiheetta.

–Puujumalat ovat lainanneet nimensä vanhoilta suomalaisilta tietäjiltä, joita kutsuttiin puujumaliksi. He olivat siis laulajia, kiertäviä joikaajia, Timo Eränkö kertoo.

Vuonna 1983 yhteisen taipaleen Lappareissa aloittaneet veijarit ovat nyt palanneet takaisin Puujumalissa. Kokopitkää levyä kolmikko lupaa kevääksi.

–Levyn kappaleet sisältävät ankaria näkyjä suomalaisesta elämänmenosta, kenties jopa ennustuksia, Eränkö julistaa.

Puujumalien musiikki on reipasta ja rempseää, muttei yhtä hauskaa kuin Lappareilla – jossei synkkääkään. Hassunhauskaa ei silti olla tekemässä. Eränkö uskoo, että lauluilla voi muuttaa maailmaa. Ja Suomea.

–Poliittisesti viestimme edustaa kommunistista kapitalismia. Tärkeämpi tehtävämme on pelastaa maailma!

”Raha on mysteeri!”

Tarinan mukaan Puujumalat asuvat puissa ja ovat lintujen hyviä ystäviä. Maajumalat ovat taas ketaleita, jotka yrittävät jatkuvasti huiputtaa ihmisiä.

–Ne ovat kovia rahan perään, puujumalat ovat henkistyneempiä. Näkeehän sen jo meistä,  Eränkö, 58, vertaa.

Puujumalat Eränkö ja Hedkrok antavat suuresti arvoa internet-sivusto Wikileaksin laajasti uutisoiduille paljastuksille politiikan ja maailmantalouden syövereistä. Myös maailmalla ja Suomessakin vellova talouskriisi on saanut Puujumalat pois tolaltaan.

–Valtioita heiluttelevat sijoittajat pitäisi saada kuriin. Onhan se jännä, että Kiina omistaa Yhdysvalloista suurimman osan!

–Eihän kukaan tiedä, mitä raha on. Raha on mysteeri. Sehän on vain väline, symboli jostain arvosta. Mutta sen ei pitäisi olla mittari ihmisarvolle, Pekka Hedkrok, 53, määrittelee.

Eränkö puhuu yhdysvaltalaisen ekonomistin James Tobinin 1900-luvulla visioiman Tobinin veron puolesta. Tällainen varainsiirtovero kun hillitsisi rahalla spekulointia ja kikkailua, tulevia talouskriisejä ehkäisten.

–Raha on käytännön työkalu. Rahalla spekulointihan on pahinta maailmassa, Eränkö toteaa.

–Puujumalilla emme pyri massasuosioon, sitä olemme Lappareissa saaneet jo maistaa kylliksi. Mieluummin soitamme maailman pienimmissä kapakoissa.

”Minun pippelini saa näkyä!”

Vanhan ylioppilastalon ja Stockmannin tavaratalon välissä Helsingin keskustassa Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä on vuodesta 1932 sijainnut Kolmen sepän patsas. Felix Nylundin realistisessa teoksessa kolme seppää takoo alasinta Kolmen sepän aukiolla.

Symbolisessa mielessä voidaan nähdä, miten nuo kolme seppää takovat kitkaa kulttuurin ja kaupallisuuden välillä ja välille. Kitkan tutkimus on oma tieteenalansa, jota kutsutaan tribologiaksi.

–Eihän näissä valokuvissa ole hurjaa se, että olemme alasti vaan se, että taomme valokuvassa alastomina totuutta esiin Kolmen sepän patsaalla laulujen avulla, Eränkö muotoilee.

Eränkö toteaa, että jos tuossa patsaassa ollaan alasti, miksi eivät Puujumalat.

–Alastomuus on hauska asia! Sehän lähti jo muinoin 1970-luvulla siitä, kun Mikko Kivinen oli teatteriseurueessamme Maailmanpyörässä aina alasti, koska hän oli lihava, Eränkö muistelee.

Ainoastaan pippeleiden näkyminen aiheuttaa miehille päänvaivaa.

–Minun pippelini saa kyllä näkyä. Näillä veistoksen malleillahan on uskomattoman pienet pippelit! Eränkö julistaa.

Ajatusten ydinvoimala?

Vielä 1980-luvulla Vanha ylioppilastalo oli kulttuuripyhättö, jonka kuppilassa viina virtasi, luovuus kukki ja suomalaista kulttuurimaisemaa ikuisiksi ajoiksi elävöittäneet ideat saivat syntynsä. Enää ei Vanhakaan ole entisensä.

–Kaikki Lintujen ja Ylioppilasteatterin produktiot syntyivät aidossa Vanhan kuppilassa, marmoripöydillä. Minulla saattaakin olla kotona palanen marmoripöytää, Eränkö toteaa.

Eränkö kutsuu tuota myyttistä aikaa Vanhalla ”ajatusten ydinvoimalaksi”. Siellä tehtiin muun muassa Lintujen ensimmäiset isot showt. Sitten bisnes tuhosi kulttuurin.

Marraskuussa 1968 Vanha Ylioppilastalo vallattiin opiskelijaopposition toimesta. Symbolinen valtaus tehtiin uudelleen Vanhan valtauksen 40-vuotispäivän aattona 2008, mutta sen vaikutukset jäivät olemattomiksi. Pitäisikö Vanha vallata vielä kerran, antaa kolmannen kerran sanoa toden?

–Kyllä. Kapina lähti sieltä. Siellä yhdessä punottiin juonia, joiden vaikutukset näkyvät vielä tänäänkin – vaikka maajumalat niitä kovasti yrittävätkin vaientaa.

”Kari Tapio oli rento mies!”

Kari Tapion poismeno on koskettanut syvästi myös Timo Eränköä ja Pekka Hedkrokia. Näiden miesten ensikohtaaminen laulajalegendan kanssa oli ikimuistoinen. Se tapahtui kultaisella ja kostealla 1980-luvulla jossakin pikkukaupungissa, minne miehet olivat päätyneet kiertäessään maata Lapinlahden lintujen kanssa.

–Kuulimme, että Kari Tapio oli majaillut tässä kaupungissa samassa hotellissa jo viikon ajan. Törmäsinkin myöhemmin mieheen suojatiellä, missä hän lepäili väsyneen oloisena. Siitä häntä ylös nostaessani tuumin, että kyllä tuo Kari Tapio on rento mies, Eränkö muistelee.

–Hän totesi kyllä palaavan piakkoin kotiinsa, mutta ei vielä, koska tuossa hotellissa oli sen verran mukavaa, Hedkrok lisää.

–Kiertäminen on raskasta, toteaa satoja ellei tuhansia esiintymistä Lappareiden kanssa tehnyt Eränkö kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Lapinlahden linnut, Timo Eränkö, Pekka Hedkrok, Ari Kettunen, puujumalat

Kommentit

Timo on kuningas!! Kari Tapio-juttu on totta, ja niitä juttuja riittää enemmän kuin noista ”pojista”…

Minusta ihan asiallinen tuo Kari Tapio-läppä. Itsellä samankaltaisia muistikuvia kyseisestä, sinällään arvostettavasta laulajasta 🙂

Tarviiko ny noin pieniä pippeleitä lähteä esittelemään? Anna mun kaikki kestää

Missä oli poliisi ja vartijat kun niitä tarvittiin. Siveettömyys on saatava kuriin, nämä irstaat siat valokuvassa ovat SAATANAN adjutantteja!

On pienet kilkit ukoilla vaikka ottaa pakkasen vaikutuksen huomioon. Häviämme Mustille. Hau-hau!

Kuva pitäisi olla zoomattavaa mallia, että edes jotain näkisi 🙂

Olipa HYVÄ tuo Kari Tapio juttu. Kari Tapio ei ollut jumala, vaan hyvällä äänellä varustettu laulaja, joka tosin oli juoppo.

olipa mauton toi kari-tapio juttu, boikotoin välittömästi noin tyhmiä.

Oma kommentti