Suomalaisen kohumallin ja näyttelijän ”pakkoero” – kestääkö suhde?

Jasmin MäntyläJuuri Kreikan-matkalta palannut kunnallispoliitikko ja kohumalli Jasmin Mäntylä kirjoittaa kuulumisiaan blogissaan. Kuvia lomalta löytyy kyllästymiseen asti, mutta kirjoituksen lopussa Jasmin kertoo muuttavansa Kreikkaan kesäksi töiden perässä. Poikaystävä Oskari Katajisto jää Suomeen, ja nyt arvuutellaan, mahtaako suhde kestää väliatkan.

-Tänä vuonna ei ollut niin haikeaa palata takaisin Suomeen, kuin aina ennen – sain nimittäin erittäin mukavaa työtä Rhodoksen saarelta, Ialyssoksesta. Olen nyt siis jonkin aikaa Suomessa ja sitten suuntaan saarelle takaisin, tästä mahdollisuudesta olen jo vuosia haaveillut ja kyllähän tällaisesta tilaisuudesta kuuluu ottaa kiinni. Voin nyt harjoitella hetken aikaa asumista myös Kreikassa. Jo pitkään Rhodos on tuntunut toiselta kodilta, mutta nyt se vihdoin on myös sitä. Onnekseni minulla on sieltä vuosien saatossa tullut useita hyviä ystäviä, joiden puoleen voin aina kääntyä ja nyt sitten voin heitä vapaa-ajallani jälleen käydä tapaamassa, Jasmin kirjoittelee.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jasmin Mäntylä, Oskari Katajisto

Kommentit

Kaunotar ja viel luonnollinen sellanen. Saa sitä omia juttuja tehdä vaik on parisuhteessa. Ja Jasmin voi löytää sieltä tuhat kertaa oskaria paremman miehen.

Oma kommentti