Suomalaislaulaja kärsii paniikkihäiriöstä: ”On pitänyt joskus juosta lavalta pois…”

Upea laulaja Antti Railio kertoo elämästään ja sen karikoista painetun Hymyn jutussa.

Masennuksen lisäksi Antti on kamppaillut paniikkihäiriön kanssa. Mielenterveysongelmat pysyvät kurissa lääkityksellä, mutta ovat tuoneet vuosien aikana keikoilla eteen jännittäviä tilanteita.

– Kerran olin joulukonsertissa, kun yhtäkkiä sydän rupesi hakkaamaan, enkä saanut kunnolla happea. Päätin ottaa tilanteen haltuuni. Kerroin yleisölle paniikkihäiriöstäni ja ettei syytä huoleen. Jos pyörryn, antakaa minuutti aikaa, niin nousen. Käänsin asian huumoriksi, mikä auttoi minua viemään keikan kunnialla läpi, Antti muistelee.

Aina kaikki ei ole mennyt yhtä hyvin.

– On sitä joskus pitänyt juosta lavalta pois, kun on ahdistanut niin kovaa, että on meinannut henki lähteä.

Antilla todettiin hiljattain myös astma, minkä oireiden hän oli aiemmin luullut johtuvan paniikkihäiriöstä.

– Nyt pitää hommata uniapnealaitteet, Antti sanoo.

Lue Juhamatti Niemisen kirjoittama juttu painetusta lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Antti railio, astma, masennus, mielenterveysongelma, paniikkihäiriö

Kommentit

Oma kommentti