Suomalaislaulaja nosti firman tililtä 20 000 euroa – ilman tositteita!

MS-tautia sairastava Kenneth Wickman avautuu Hymyn haastattelussa pyörätuoliramppeja valmistavan yrityksensä talousvaikeuksista ja epäselvyyksistä, joihin liittyy myös laulaja Timo Kojo.

Kennethin osakeyhtiössä mukana ollut Kojo ei ollut hallituksessa, eikä sijoittanut rahaa yritykseen. Hän kuitenkin liittyi olennaisesti toimintaan vieden supliikkimiehenä ideaa markkinointiveturina eteenpäin.

Kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Tehdas vaatii nyt yhtiöltä maksamattomia tuotteita, joita ei löydy myöskään varastosta. Timo Kojo ei ole määräajassa antanut toiminnastaan selvitystä asiaan.

Kojolla oli tilinkäyttöoikeus firmaan ja hän myös nosti sieltä 20 000 euroa ilman tositteita.

Lopulta yhtiön hallitus teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Välitilinpäätös on karua luettavaa. Myyntiä ei ole nimeksikään, mutta kuluja senkin edestä. Kojoa on jutun tekovaiheessa epäilty törkeästä kavalluksesta.

Eniten Kennethiä harmittaa, että ihmisten elämää helpottava patentti pilattiin ikävällä tavalla.

-En olisi ikinä voinut kuvitella, että hän kavaltaa invalidilta rahaa, mies toteaa.

Painetusta lehdestä asiasta voi lukea lisää – samoin myös Kojon pitkät kommentit ja puolustelut aiheeseen.

-Huolimattomuutta, ihan täysin, hän perustelee.

Hän puhuu nostaneensa kilometrikorvauksia. Ajopäiväkirjaa ei kuitenkaan ole.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Kenneth Wickman, Kojo, Timo Kojo

Kommentit

Oma kommentti