Suomalaislaulaja onnettomuudessa: Auto syttyi tuleen, kukaan ei pysähtynyt! Kuvat!

Takavuosien upeaäänisenä tangoprinsessana muistettava Susanna Hanhineva (ent. Gärdström) toimii nykyisin suositun kauneusklinikkansa, Medical Clinic Luxin hallituksessa ja vastuusairaanhoitajana.

Terveys olisi voinut hyvinkin olla katkolla lauantaiaamuna, kun Susanna oli matkalla kohti työpaikkaansa Helsingissä.

-Säterinportin liittymässä autoon tuli sisälle pistävänhajuista käryä, aivan kuin muovi palaisi. Sanoin miehelleni Markulle, että auto palaa, eikä hän ensin uskonut, sillä minulla on todella tarkka hajuaisti. Pian alkoi savuta tuulilasin alareunasta, samantien hypäsimme ulos autosta, Susanna kertoo kauhistellen Hymylle.

Sitten llieskoja alkoi putoilla pelkääjän puoleiseen jalkatilaan.

-Markku yritti käsin sammuttaa paloa, mutta se levisi räjähdysmäisesti. Oli pakko siirtyä kauas autosta. Pelastuslaitos oli muutaman minuutin päästä paikalla, Susanna kiittelee.

Syttymissyytä tutkitaan, eikä se ole vielä selvillä. Susanna sanoo ihmettelevänsä sitä, että ohi ajoi useita autoja ja liittymän kohta on aika kapea, mutta moni ei edes hiljentänyt vauhtiaan.

-Eikä kukaan viittoilusta huolimatta pysähtynyt kysymään tarvitsemmeko apua!

Auto oli firman ja vakuutukset kunnossa, joten ei siitä sen enempää. Susanna kuitenkin mietiskelee, että tähänkö on tultu; ihmiset pelkäävät jo auttaa toisia tavallisia suomalaisiakin, jotka tarvitsevat tien päällä apua.


 

Teksti:JT Tuomela
Avainsanat: autopalo, Susanna Hanhineva, tulipalo

Kommentit

Oma kommentti