Suomalaismiehen vahva tarina: ”Halusin nettipokeriammattilaiseksi – näin kävi!”

Nuorehko suomalaismies haaveili nettipokerin pelaamisesta ammattina, ja sen mukanaan tuomasta makeasta elämästä. Näin kävi.

-Kun pari vuotta sitten aloittelin pokeria – ja minulle ominaiseen tyyliin tein sen aivan alkeista lähtien eli ilmaispelejä pelaillen ja lukuisia pokerioppaita päntäten – olin siinä uskossa, että osaava pelaaja voi ansaita jonkun verran uhkapelissä. Jossain vaiheessa uskaltauduin  sijoittamaan hieman rahaa ja varsinainen pelaaminen alkoi. Mutta pokeri ei ole pokeria jos siinä ei pelaa omalla rahalla ja siksi aikaisemmin pelaamani ilmaisturnaukset olivat näin jälkikäteen ajatellen erittäin huonoa harjoitusta, mies kirjoittaa avoimesti netin keskustelupalstalla.

Hän kertoo, että häviäminen alkoi lähes heti.

-Ja tarkoitan sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. En ole ikinä ollut senttiäkään plussan puolella jos lasketaan ”rollini” alusta lähtien. Pari sataa alaspäin mentyäni aloin taas tutkia kirjoja ja nettiä, jotta voisin kääntää pelini voitolliseksi. Aikaa on kulunut ja strategiaa on vaihdettu useaan otteeseen, mutta varsinaisia voittoja ei ole kertynyt. Pankkini tilitapahtumista sain selvitettyä asian todellisen laidan. Olen pelannut noin 10 000 euroa parin vuoden aikana.

Mies paljastaa hetki sitten hävinneensä viimeisen satasensa 1-2 taalan pöydässä ässäparilla.

-Tunne, joka minut taas valtasi ei ollut uusi, vaan tiesin kokeneeni sen satoja, ehkä useampiakin kertoja. Kaikki meni ja seuraava tili tulee ensi kuussa.

Pelaaja kertoo olevansa sitä mieltä, että pokeri tai mikään muukaan rahapeli ei kannata. Uhkapeli ei ole koskaan harmitonta huvia.

-Riski jäädä koukkuun on suuri, eikä ihminen useinkaan pysty arvioimaan sitä kuuluuko hän ongelmapelaajiin. Ei ainakaan ennen kuin on kokeillut ja silloin on jo liian myöhäistä. Uhkapelit voi mielestäni rinnastaa huumausaineisiin.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: nettipokeri, pelaaminen, pokeri

Kommentit

Oma kommentti