Suomalaismies heräsi koomasta juuri ennen kuin johdot oli tarkoitus vetää seinästä!

Ari-Pekka Aholan elämä on kuin huonosta elokuvasta. Miten ihmeessä mies on selvinnyt? Lukekaapa tästä:

Mies hakeutui vuonna 2007 polvivamman takia hoitoon jääden odottamaan operointia osastolle. Hän nukahti.

Ykköstyypin vaikeaa diabetesta sairastavana häneltä jäi ravinto väliin. Mies joutui koomaan.

Ari-Pekka siirrettiin teholle.

Vajaat kolme kuukautta myöhemmin lääkäreitten ennuste oli niin synkkä, että Ari-Pekan vanhemmat tekivät päätöksen letkujen irrottamisesta.

Vuorokautta ennen koneiden sammuttamista koomapotilas Ari-Pekka päätti palata kuolleista. Hän heräsi.

-En kyllä muistanut mitään. Ja minulta oli hävinnyt liikuntakykykin. Puheen tuottaminenkin oli vaikeaa. En tunnistanut vanhempiani, mies kertaa.

Mutta tätä jäppistäpä ei lannisteta, perkele!

Vuosi kooman jälkeen muisti oli palautunut ennalleen ja pyörätuolikin sai jäädä neljän vuoden jälkeen. Onnenpotkuista odotetuin on kuitenkin uusi munuainen, jonka hän sai viime vuonna.

-Nyt voin nauttia vaikkapa hyvästä ruoasta. Olen tavattoman onnekas että saan vielä uuden mahdollisuuden, Ari-Pekka kertoo tyytyväisenä. Miehen uskomattomasta elämäntarinasta voi lukea lisää painetusta lehdestä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Ari-Pekka Ahola, kooma, sairaus

Kommentit

Oma kommentti