Suomalaismies kertoo miksi pettää omaa vaimoaan koko ajan

Hyvinvointisivustolla tarinansa kertonut suomalaismies inhoaa sitä, että sanotaan parisuhteen olevan pielessä, jos jompi kumpi pettää.

Ei se niin ole. Esimerkiksi hän rakastaa vaimoaan yli kaiken. On kymmeniä vuosia kestänyt suhde, lapsiakin. Silti hän pettää.

Kyse on hänen addiktiostaan, ei siitä, että parisuhde olisi pielessä.

-Seksiaddiktin ongelma on se, ettei hän välttämättä tiedosta addiktionsa olevan pahasta. Tämähän on hyvästä, niin minäkin ajattelen. Upeaa jännitystä ja seikkailua elämälle. En osaa ajatella että perheeni kärsii, koska se ei tiedä tästä. En ahdistu tekosistani, koska jotenkin pidän tätä käytöstäni terapeuttisena. Miksi siis omaterapia voisi olla vahingollista minulle? mies kertoo haastattelussa.

-Ymmärrän että vanhenen ja tulevaisuudessa voi olla hieman vaikeaa harrastaa tätä. Se vähän pelottaa, mitä sitten teen, mikä sitten eteen? hän jatkaa.

Mutta missä on syy? Miksi mies koko ajan pettää? Hän sanoo itsekin tietävänsä mistä kaikki sai alkunsa. Lue juttu täältä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: avioliitto, parisuhde, Pelimies, pettäminen, seksi, syrjähyppy

Kommentit

Oma kommentti