Suomalaispari palasi koronaa sairastaen kotimaahan: ”Emme voineet jäädä karanteeniin, se olisi maksanut omaisuuden”

Tiettävästi koronaviruksen Indonesian-matkaltaan saanut suomalaismies on kertonut rujon kertomuksen taudistaan ja sen hoidosta.

-Loman puolessa välissä alkoi tapahtua. Ensin minulla tuli kurkku kipeäksi ja sellainen ihmeellinen kuiva yskä. Tätä kesti tasan yhden vuorokauden ja olo parani. Kävin jopa heti tuon jälkeen sukeltamassa, eikä tuntunut pahalta. Kunnes kurkkukipu palasi, nyt paljon pahempana. Lisäksi yleiskunto alkoi romahtamaan ja ajoi minut sängyn pohjalle. Samaan aikaan hotellilla eräs pariskunta sai täysin samat oireet, sekä eräs mies oli yhtä kipeä kuin minäkin. Kuume nousi ja yskimme keuhkojamme pihalle, mies kertoo.

Mies sanoo soittaneensa IF-vakuutusyhtiöön, joka totesi, että karanteenikuluja ei makseta.

-Laskin omakustanteisen Indonesiaan jäämisen hintaa auki, kahden ihmisen kustannus kahden viikon karanteenista olisi ollut 6-8 tuhannen euron välillä, mies kertoo Härdelli-sivustolla.

Pariskunnalla ei ollut tähän varaa. He päättivät palata Suomeen omatunto soimaten. Suomen päässä ei ollut lentokentällä mitään tarkistuksia. Mies soitti oireistaan lääkäriin:

-Sairaanhoitaja sanoi, että on todennäköistä että meillä on korona, mutta ilman hengenvaarallisia oireita meitä ei testata, eikä myöskään oteta vastaan sairaalassa. Kehotus oli jäädä kotiin potemaan tautia.

Mies kertoo, että Indonesia ei ollut epidemia-aluetta, silti koneessa pärski ja voi pahoin yksi sun toinen.

Mies syyttää suomalaisia viranomaisia vatuloinnista, mutta matkasi kuitenkin mahdollisesti tartuttaen muita Suomeen. Kuka mokasi? Vakuutusyhtiökö? Lue jäätävä tarina sivustolta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Indonesia, korona, virus

Kommentit

Oma kommentti