Suomen Barbie-Ken: Kärsin mielenterveysongelmista!

Barbie-Keniksi itseään leikkauttanut Joni Virtanen on jokin aika sitten kirjoittanut avoimen bloggauksen.

Hän kertoo kärsineensä mielenterveysongelmista. Alla suora lainaus miehen blogista:

-Elettiin vuotta 2018 kun bongasin lööppeihin, televisioon yms. No aika erikoisella ulostulolla. Sain valtavasti huomiota, mitä alter egoni rakastaa, mutta mistä en itse oikeasti niin välitä. Kärsin mielenterveysongelmista, jotka on osana syytä, miksi olen kausittain hakenut hyväksyntää mediasta, silloin olen tuntenut olevani joku muu, turvassa ja onnellisempi. Ja nyt siirrytään vuoteen 2019 jolloin ongelmat alkoivat. Olin mennyt niin kovaa haastattelusta toiseen, oli se radio,tv tai lehti, nettihaastis, niin menin kun pyydettiin! Joskus jopa otin toimittajiin itse yhteyttä, että nyt haluan kertoa tästä tai tämä olisi hauska tapa provota yleisöä! Joo, kuulitte oikein. Halusin reaktioita, koska en osannut olla ilman niitä enää.

Ihmiset alkoivat tunnistaa Jonin. Siitä seurasi ongelmia.

-Aloitin kovan alkoholin käytön, koska en kestänyt sellaista, enkä halunnut ihmisten koskevan, tuijottavan tai puhuvan musta, kun olin MINÄ ja ystävien, läheisten seurassa. En tyhmänä ymmärtänyt, mitä julkisuus tuo tullessaan, enkä kokemattomana hallinnut kaaosta ympärilläni.

Alkoholi johti masennukseen ja vääriin porukoihin. Joni sortui herkkuihin ja lihoi, hän oli vain neljän seinän sisällä.

-Olen kohentanut lääkitystäni, mikä on myös tärkeä tekijä vointini kanssa, hän kertoo nykytilanteestaan.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Barbie Ken, Joni Virtanen, Mielenterveys

Kommentit

Ego varmaan tykkää, mutta ei mikään alter. Tämä on yksi niitä tyrkkyjä joiden pitää päästä julkisuuteen ilman minkäänlaisia taitoja millään alalla.

Oma kommentti