Matti Matikainen

Suomen seksikkäin suntio Katri: ”Uskon että Jeesus katsoo minua sydämeen eikä perseeseen”

Katri Sorsa muistetaan seksipommina, tv:n peliohjelmien juontajana ja Viidakon tähtösenä. Hän on esiintynyt myös äitiyteen liittyvissä tv-ohjelmissa ja toiminut äitibloggaajana.

Viime vuosina Katri on jättänyt seksikkääseen imagoon liittyvät hommansa ja keskittynyt kristityn ihmisen elämään ja toimimaan suntiona seurakunnassa.

Silti hän julkaisee silloin tällöin vähäpukeisia kuvia, kuten nyt, laiturilla, vettä valuvana. Katri kertoo somessa saavansa usein ihmettelevää palautetta. Hän toteaa, että onneksi kaikkien ei tarvitse olla jeesuksia – hän suosittelee sitä jokaiselle.

Jokin aika sitten Katrilta kysyttiin, että mitäköhän Jeesus mahtaa sanoa hänen peppubikineistään.

-Siihen vastasin, että uskon Jeesuksen katsovan minua sydämeen eikä perseeseen.

Katri on suosittu somehahmo. Hänellä on yli 10 000 seurajaa Instagramissa.

View this post on Instagram

Food porn and bikinis ? Koko viikko hyvää ruokaa, urheilua, biksuja ja lomasta haaveilua. Kun sanon hyvää ruokaa tarkoitan sillä ravinnerikasta, mutta myös itselleni armollista ruokavaliota. Minulle tämä tarkoittaa tervettä suhtautumista omaan vartalooni ja syömiseen. Syön herkkuja, joskus roskaruokaa, mutta rakastan tehdä hyvistä raaka-aineista ruokaa. Aamulla mietinkin, että mitä väliä vaikka housuni ovat ratkenneet viikon sisällä kaksi kertaa. Teen paljon kyykkyjä, syön hyvin ja monipuolisesti, liikun ja nautin elämästäni. #mood #goodvibes #moment #goodtimes #me #positivevibes #positivethinking #morning #life #foodporn #bikini #sun #smile #smilebright #happy #bodypositivity Nautitaan elämästä yhdessä ?

A post shared by Katri Haapanen (@katrimarikahaapanen) on

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Katri Haapanen, Katri Sorsa

Kommentit

Oma kommentti