Suosikkilaulaja Jesse Kaikuranta osteli levyjä – jätti maksamatta satojen eurojen laskut!

Voice of Finlandista viime vuonna tutuksi tulleen Jesse Kaikurannan ulosotto-ongelmat eivät ole menneen talven lumia menestyksestä huolimatta. Asia käy ilmi Hymy-lehden haltuunsa saamasta 25.03.2013 päivätystä ulosottorekisteristä.

Viisisivuisessa rekisterissä on merkintöjä viimeisen kahden vuoden ajalta kokonaista kahdeksantoista.

Viimeisin merkinnöistä on tullut marraskuussa viime vuonna, jolloin Jesse oli jo kovassa nosteessa. Lindorff perii häneltä 376 euron saatavaa, joka on edelleen avoinna.

Mies on julistettu kertaalleen varattomaksi ulosottomenettelyssä, mutta marraskuussa viime vuonna vouti on herännyt ja nyt se perii mieheltä edelleen joitakin vanhoja velkoja. Vireillä olevien velkojen määrä on 4 800 euron luokkaa. Yhteensä Jesseltä on peritty yli 7 000 euron velkoja, mutta hänet on siis todettu maksukyvyttömäksi.

Kaikurannalla on vippejä eri rahoitusyhtiöille ja luottolaitoksille, mutta onpa häneltä jäänyt maksamatta myös levykauppaan noin 500 euron maksu. Sitä on kuitenkin saatu perittyä toissapäiväiseen mennessä 207 euroa.

Kaikuranta on myös saanut maksettua joitakin velkoja viime vuoden laulukilpailumenestyksensä jälkeen.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jesse Kaikuranta, ulosotto

Kommentit

Kuka totakin livekalan äänellä uikuttavaa surkimusta kestää kuunnella? Itse sammutan radion aina kun ko. herra aukaisee suunsa.

Oma kommentti