Susan Ruusunen hankki lohdutussilikonit!

Susan RuusunenHäviö kirjakiistassa ei ole saanut Susan Ruususta heittämään kuppia nurkkaan. Hetken masensi, mutta still going strong. Nyt anotaan valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

Tällä välin Susan lohduttautuu uusilla silikoneillaan, jotka hän hankki The Look -salongin kautta.

-Olen ehdottomasti ansainnut rintani, Susan naurahtaa reippaaseen tyyliinsä.

Maaliskuun Hymyssä Susan poseeraa rohkeassa kuvasarjassa uuden rintavarustuksensa kanssa.

-Uusilla rinnoillani tunnen oloni naisellisemmaksi ja itsevarmemmaksi. Vaatteetkin istuvat paremmin, kun rintojen kohdalla on kohouma. Olen aina rakastanut naisellisia muotoja ja vaatteita, mutta en ole päässyt nauttimaan niistä. Ennen olen kateellisena katsellut kurvikkaita naisia, nyt ei enää tarvitse kadehtia!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Susan Ruusunen, The Look

Kommentit

Voi helvetti!!!kyl ihmiset tekevät typeriä tempasuja,et julkisuudes pysyisivät.Tämäkin hempukka nuoli ennenku tipahti…näki itsensä julkisuudes Matin kanssa ja nyt pitää tehdä mitä vaan,että siellä myös pysyisi!!!voi apua,ja kysehän on aikuisesta ihmisestä!!!!

Voin vain kuvitella miten lasten kaverit nauraa…Teidän äidin tissit…Kyllähän aikuinen ihminen saa toki tehdä oman mielensä mukaan mutta onko tämä nyt rakastavan ja huolehtivan ihmisen käytöstä?! Kalinaisen kilinät ja kalinat nyt vielä voi laittaa myöhäisen kehityksen piikkiin mutta miten tämä yltiöpäinen itsensä tyrkyttäminen on selitetävissä? Keski-iän kriisi? Voi hyvänen aika. Lapsi parat…

Olet Susan kaunis. 🙂 Eikä noissa rinnoissakaan mitään valittamista ole. 😉

kun nyt on kannut kunnossa,niin eikun samalle kirurgille joka kirjassa kummisetä, korjaili sen Sonnyn eksää tyttöystävää,kuka muistaa millä sanoilla?

Omko kaikki ”kampaajamestarit” samanlaisia
Voi Masa mihinkä joskus sohaisit(pahempi kuin tippuri)

Siis JÄÄTÄVÄÄ.mimmi itkee ettei ole rahaa ja kappas,silarit! tais olla sittenki sitä rahaa,tai ainahan voi internettiin pistää ”maksakaa mulle silikoonit” – keräyksen ja tuotoilla hurauttaa vaikka viroon. No,uskottavuutta vissiin ainaki tuli??!! hahahahahahahahahah

järkyttävää voi lapsiparat, vasta seiskasa valitti köyhyyttä mut on varaa ottaa silikoonit huh huh

Ei voi enää huonommaksi tilanne mennä. Ensin valitetaan ettei pysty maksamaan kirjan julkaisemisesta saatua sakkoa 300e , mutta silikoneihin on varaa. Fiksu nainen osaisi jo siirtyä syrjään. Tuntuu, että keinolla millä hyvänsä julkisuudessa on pysyttävä. Säälittävää. Jos ei itseäsi ajattele, mieti edes lapsiasi.

Matin nykyinen nainen kaunis,tyylikäs ja edustava.Kaikkea sitä mitä susan ei koskaan tule olemaan vaikka leikkelisi itseään kuinka.Matille pisteet näki mikä nainen susan oli ja antoi kenkää.Susan säälittävä tapaus.

Kyllä ei ole emännällä edes saman verran järkeä kuin kananmunalla!!
Se pitäs muistaa etää ” joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön” . Luuleeko Ruusunen todella!! että nämä nyyhkytarinat menee edes enää ihmisiin läpi??? siis verenpaineita nostattavaa itkemistä!!!

Eiks ihmiset osaa lukee? Ja tajuu?
Silkat makso tietty Hymy, jotta saadaan juttu aikaan, ei siis Susan itte.
Ja noihan on pisaramalliset implantit, siksi ne on kuin aidot.
Susan otti jo toiset silkat, edelliset muutama vuos sitte.
Mut ku te ette tajuu.

Nainen joka ei ole tyytyväinen omaan vartaloonsa sellaisenaan ei tule naiselliseksi fiksaamalla kroppaansa.
Itse en ole fiksannut tissejäni enkä ollut rasvaimussa ja olen ollut saman ihanan rakastavan miehen kanssa yli 20 vuotta.
vain huonon itsetunnon omaavat ottavat silikoneja ja rasvaimuja.

vain lihavat yh:t joutuu tekemään ulkonäölleen jotain kuules pekka-puupää. Taidat olla itse hikinen ja kaljamahainen, ketä ei ole koskaan kunnon naista saanutkaan.
itse olen yh ja olen oikein hyvässä kunnossa, vientiä piisaa.
Rasvaimua ja silikooneja..säälittävää. Lenkille ja jumppaa on parempi vaihtoehto.

Voi voi, tää on niin läpinäkyvää,, pitää nyt tulla kaapista tissiensä kanssa jotta saa rahaa oikeuskuluihinsa ja sakkoihinsa. kuten Minttukin kirjoitti, niin ei noi tissit mikään uusi juttu ole.
Pitää saada vain rahaa.
Säälittävää todella säälittävä keino pysyä otsikoissa

täällä ne lihavat YH-äidit taas itkee kun joku kerrankin tekee jotain ulkonäöllensä,vittuako se muille kuuluu mitä kukakin tekee!!!!

oksettava ämmä. anti-ihminen. hanki elämä. tai ihan sama mutta pysy piilossa.

Hyvä silli Ruusunen! Vai, että lohdutussilli tisut. . Kaikkee tääkin ruususen tapaus sepittää lehdistölle jotta pysyisi lööpeissä. Tää oli jo kyllä alkuvuoden säälittävin juttu mitä olen kuullut.

Milloinka noi on hankittu? Eihän ne vanhemmissa kuvissa olleet munkit ollu yhtään pienemmät..

Olis nyt joka tapauksessa ottanu ihan kunnollisen kokoiset kannut…

Eikös se ollut jo aikoja sitten ”rohkeissa kuvissa”, ja uusilla tisseillä?

Hieno juttu Susan! Olet vahva hieno nainen Ja on hienoa että teet mitä haluat :))

Nää oli nyt varmaan sitä jotain pientä mitä kirjarahoilla kotiin ostettiin.
Ei voi muuta kun ihmetellä naisen järjenjuoksua…sorry… niin eihän sitä
kylläkään tässä tapauksessa ole…no kun on sakkojen maksuaika niin
vouti mittaa sitte silikonit ulos…joo no itseäänhän voi myydä monellakin tavalla vaikkapa näinkin…kuvat oli muuten kammottavat.

Ihme kun toisessa lehdessä hän itkee eettei voi maksaa laskuja ja on vararikossa,mutta nyt on varaa tissien laittoon.

No joo, häpeän naissukupuolen puolesta, häpeän syvästi—

Susan hommasi silikonit jo vuosia sitten, mutta tunnustaa sen vasta nyt…
Julkisuudessa kun on pysyttävä, hinnalla millä hyvänsä. Säälittävää.

jos susan saa onnen silikoneista.niin ei ole varmaankaan keneltäkään pois.pitäähän sitä saada maksettua velat pois alta saa ainakin lehdiltä juttupalkkion millä lyhentää kuluja.

No huh huh sanon minä. Justhan hän itki Marian haastattelussa, ettei ole varaa maksaa oikeuskuluja. ja mitä hän menee tekemään: OTTAA SILIKOONIT! Ei ole kaikki ihan kohilla tällä ihmiselle. Naurettavaa toimintaa. Pois tollaset julkisuudesta.

Rouva Ruusunen valitti kai jossain ettei kukaan mies häntä huoli…ei kyllä ihmekkään!!! Jos joku haluaa ratsastaa julkisuudella tuolla tavalla kuten hän, niin kyllä jokainen tervejärkinen mies varmaan pysyy kaukana, vai mitä olette mieltä?
Ei ihminen voi alemmaksi kyllä vajota!!!

Miksi se meni ”lupaamaan” että katoaa julkisuudesta kun ei sitä oikeesti tee? Ja koko negatiivinen jullkisuus on ihan itse aiheutettua, ja siitä ei hyödy kun nää juorulehdet. En usko että jatkuva negatiivinen julkisuus on todella sen arvoista. Ja pitäs oikeesti miettiä toiseen kertaan kun juttuihin suostuu kun tollakin on niitä mukeloita.

Vanhan kaavan mukaan jäljellä olis enää tissien suurennusleikkaus, uskoon tulo ja ”ura” laulajana. Miestä tohon kaavaan ei kyllä voi laittaa, koska ei tohon akkaan kukaan tervejärkinen kajoa.

En yhtään ihmettele että Vanhanen pisti tän mamman kävelemään.
Onneksi M.V onkin löytänyt OIKEIN upean, edustavan ja kauniin tyttöystävän.

Ostin hymy lehde, eipä häävit tissit ole, olis nyt sit koko rahalla laittanut kunnolliset. Kai se ahne vetää nämäkin jutut oikeuteen, että saa jostain rahaa,
Kamala akka ja todella turha julkkis.

Hahhahahha…. Lohdutussilikonit. Uusi suomenkielinen sana. Salarakas sanaan onkin jo ehtinyt kyllästyä. 🙂

Just just. Tämmöinen ”esikuva” sitten Suomen naisille 🙂
Toki jokainen saa tehdä mitä haluaa omalle kropalleen, mutta lehdissä esittely ei välttämättä ole sitä tyylikkäintä käytöstä.

Järkyttävä nainen! Varmasti ei mene valituksesi läpi ainakaan vedoten rahatilanteeseesi. Nauroin jo siinä vaiheessa kun itkit 300euron korvausvaatimusta liian suureksi, mutta tämä menee jo liian pitkälle.
Häpeä, muutkin häpeävät puolestasi.

Kateellinen? Kenelle? Susanille? Mistä ihmeestä tuon näköiselle köyhälle vihatulle yksinhuoltajalle voisi kukaan olla kateellinen? Jos itse olet tuotakin surkeampi rassukka, niin äläpäs yleistä!

ois sussu heti ottaisin sut os vaan antaisit…sussu oot nainen sopiva kammariini

Hankkikaa elämä, ei saa olla kateellinen
ihmisiä me kaikki ollaan

ai, että pitää olla turhia ihmisiä suomessaki. Pitäähän sitä jollain keinoilla yrittää pysyä julkisuudessa.Ketä kiinnostaa tuollainen ihminen?

Öööö.. Ettekö te ihmiset tajua, että ei se varmaankaan itte niitä tissejään oo maksanut. Hymy sponssaa!

1. Ruususen rinnathan on nk. uudentyyppiset pisaramalliset implantit. Ne siis kuin riippuvat toisin kuin pallomallit. Eli kyl ne silkat on.
2. Tietty Hymy sponssas rinnat juttua vastaan, ainahan se tekee niin. Like Seiska. En tajuu juttuja ”miten Suskil oli varaa kun piti sakot maksaa…”

Aluksi ajattelin että ei voi olla totta… Sitten tajusin, että jos alastonkuvilla saa enemmän rahaa kuin mitä leikkaukseen kului niin tämähän oli ihan fiksu siirto. Taidan itse tehdä saman. Kenestäköhän vaan kirjoittaisin kirjan ensin, kun ei kukaan julkkismies lähetä mulle tekstareita.

Laihduttaisi läskit pois ennemmin, kohta meillä on taas yksi mega-utare-possu julkkiksena :E

Aivan mahtavaa!!! Mä ostan ainaki heti Hymyn kun tissikuvat ovat saatavissa!!

Arvasin jo aikoinaan että Vanhanen ja Sussu ovat vielä joskus oikeudessa, mutta tätä en kyllä osannut odottaa. Nyt kun sitä ajattelee, niin tämähän on ihan looginen siirto naiselta.

Hirveän tuntuiset mutta ihanan pornahtavan näköiset..

Vois vaikka mennä kimppaan sen maajussukka-timo-rassukan kanssa, siinä olis kaks samanlaista törkyturhatyrkkyä.

Jos lehti maksoi uudet tissit niin tiedoksi vaan että raha olis menny parempaan tarkotukseen jos olisi maksanut Ruususen oikeuden määräämät sakot! Aika kalliit on tissit!

Ei ne nyt niin isot ole. mun luomut on huomattavasti isommat ja kiinteet vielä.ei se mitään äijää koskaan saa, paitsi jonkun julkisuuden hakuisen. saadaan taas joku turha julkkis lisää ja sit saadaan lukee niitten romanttisista thaimaan reissuista.

Nyt kun olet hankkinut isot silikoonirinnat, haluaisitko toteuttaa salaisimmat unelmasi nuorten orien kanssa? Tätähän sinä varmasti haet tällä?

Eiköhän noita salarakkaita, vauvoja, uskoontulemisia ja laulajanuraa vielä on tiedossa. Siltä voi odottaa ihan mitä vaan. Odotellaan vaan vähän aikaa, kyllä siitä kuullaan vielä. Ei se edes halua poistua julkisuudesta.

Ei ole varaa maksaa korvauksia. On varaa ottaa silikonit. No, toisaalta eihän noita lollottimia köyhäväärinymmärrettynentinenpääministerinmorsian itse maksa. Koska Sussssu poistuu julkisuudesta eli pitää lupauksensa? Yhtälöön kyllä kuuluisi salarakkaus, yllätysvauva, uskoontulo ja laulajanura.. 😉

Hymy paljastaisi myös kuka ne maksoi!! Siis itse HYMY-Lehti!!

Voiko olla tyhmempää lausetta, että aikoo mennä avioon 9.9.2009, mut ei vielä tiedä kenen kans…heh he. Äkkii nyt joku julkkismies kehiin. Ja vähän naamakiristystä, ni kyl sit jonkun säälistä saa.

silikoonit on jees. vois olla isommat. hanki isommat silikoonit kuronen.

voi hyvää päivää. olisit hankkinut mielummin aivot. muistanko väärin vai etkö juuri rääkynyt seiskassa kuinka sinulla ei ole rahaa edes elämiseen.. mut toisaalta, onhan tissit paljon tärkeämmät. ai niin, ja julkisuus 😉

Mikä susan sinuun on mennyt? Et ennen tuollainen ollut!
Valitat rahapulaasi. Et oikeasti taida tietää millä tuloilla me yh:t tullaan toimeen. Minulla pienen lapsen äitinä ei olisi varaa ottaa silikooneja ja matkustaa Kiinaan. En ole sinulle kateellinen. Mutta pettynyt, että mihin on se tuntemani susan kadonnut. Sääliksi sinua käy. Mutta muistan jostain lukeneeni, että haluat vain julkkismiehiä. Moni jo varmaankin juoksee sinua karkuun.
Julkisuus voi olla hyvä juttu, mutta näistäkin kirjoituksista näkee, että sinun julkisuutesi ei ole muuta kuin negatiivista.

Ihmettelen S. Ruususen toimia. Toiseslla hetkellä ilmaisee ettei ole varaa maksaa saamiaan sakkoja, toisella hetkellä saa lukea, että on ottanut silikonit, Perheen budjetti ei kuulemma kestä sakkoja.

Kenen rahoilla tässä nyt mennään. Jos on tulossa lisää oikeudenkäyntejä, niin mistä rahat niihin. Vedotaanko taas lehdissä apaattisilla kuvilla ja toivotaan myötätuntoa?

Susanna. Jos sinulle on tärkeämpää käyttää perheen vähäiset(?) rahat silikoneihin kuin perheen yhteiseen hyvään, mitä se osoittaa sinusta perheen päänä?

Itse ’soppasi’ keitit. Miksi et antanut M. V:n ennakkotarkistaa kirjaasi ennen julkaisua? Ensin hihkuit vahingoniloisena julkisuudessa, mutta entä nyt.

Kasva aikuiseksi ja rauhoitu, myönnä virheesi, maksa sakkosi ja … jatka elämääsi eteenpäin. Kuka haluaa olla kanssasi, jos haluat vain julkisuutta. Sinulle varmasti löytyy joku, joka rakastaa sinua. Hän saattaa olla vain ujo ja elää eteenpäin ilman valokeilaa.

olen itse kolmen lapsen äiti ja ylpeä vartalostani. Tuollaiset turhat julkkikset kuin ruusunen käy, rasvaimuissa ja laitattaa rinnat sekä matkustelee lehtien kustannuksilla.sitten kehtaa vielä kertoa, että kerää vaikka ”kolehdin” että saa sakkonsa maksettua. Eikö todellakaan se aijo itse maksaa mitään.
Susan halveksii meitä luomuäitejä. Mutta ei taida tajuta, että meillä luomuäideillä on sentään rakastavat miehet joiden kainaloon voi iltaisin käpertyä. Aitoa rakkautta ei saa silikooneilla ja rasvaimulla. Rasvaimuun se veti jopa siskonsa mukaan.
Säälin sen lapsia, säälin todella.

Tee mitä haluat Susan, Sun laiffishan se on !!!!!! Noi muut vaan on kateellisia ko eivät ite uskalla tehä puoliakaan siitä mitä oot tehny ;o) stemppiä emälääs !!!!!!!!!!!

Suski, voisit miettiä, että ovatko miehen puutteesi syynä ulkonäölliset asiat. Voin kertoa, että kukaan sellaisista päättäjämiehistä, joista voisit hyvinkin olla kiinnostunut, eivät voi sekaantua tuollaisiin hölöttäjiin. Suomessa piirit ovat niin pienet, että jos pöliset kerran mitä sattuu, et kovin helposti toista mahdollisuutta saa. Häviä mieluummin maan alle, ja lopeta tappiokierteesi vauhdittaminen.

Ihmettelen kans, että miten on muka varaa. Ja laittaa vaikka keräyksen, että saa lainat maksettua. Eikö tosta jo kivasti saa fyffee kun esittelee tissejään lehdissä.
Maksaisi kiltisti velkansa ja lopettaa turhan poraamisen lehtien sivuilla. Eka ollaan ihan paskana ja sitten onkin jo lohdutus tissit..huh hu

Taitaa Hymy-lehti että Ruusunen kusettaa!

Tuossa kansikuvassa ainakaan ole mitään uutta rinnoissa, normi rinnat (verratkaan susannan aiempiin poseeraus kuviin), ei mitään muiden hymy silikoni:
Marika Fingeroos, Anne-Mari Berg, Tiina Jylhä poseerauksiin, niistä heti huomaa että on tisseissä jotain maitoa vahvempaa ainetta, toisin kuin tuolla neidillä on normaalit.

Turhaakin turhempi ”julkkis” ja taas uusi tapa saada julkisuutta.

Niin sitä pitää rouva Ruusunen! Itkee lehissä ettei oo varaa maksaa täysin omalla tyhmyydellä aiheutettuja ja sitä myöten ansaittuja sakkoja, mutta on varaa hankkia monen tonnin silikonit.. Joku ei oo taas se terävin taltta pakissa, niin sitä pitää, toivottavasti uusien rintojen myötä elämä hymyilee 😀

Susan oot hieno nainen. Jos tommonen olis kotona odottamassa, olis jotain muutakin potkittavaa ku sohva. Jättikö Matti sinut kellojen takia 😀

Kukahan on se ylkä, joka kiinnostuu tekorinnoista.
Pumpulia oli ennenvanhaan flikkojen rintsikoissa. Se vielä menetteli, mutta nyt silikonia ihon alla – kuvottavaa.

”Hanki puujalat tai puupää”…
Ei tarvis. Sillä on jo puupää.

Tämän naisen voisi lähettää sen ”bimbo-Hennan-haluan anoreksian” kanssa samaan hoitoon. Ei tissit tai laihdutus ratkaise itsetunto-ongelmaa.

Ei s**tana, Suomi on täynnä bimboja, varsinki naiset. Onneksi pääsee pois kohta.
No, tulipahan yleistettyä taase.

Ihmettelen syvästi miten Suomen pääministeri on joskus langennut tämän tasoiseen naiseen? Ei meillä hyvin mene!

Minun mielestäni Susanna Ruusunen ei tule koskaan
saamaan miestä noilla keinoilla.Hanki hyvä nainen oma ellämä,ei ketään kiinnosta ex mattin morsian elämä.
Maksa säkin sakkosi ensit,hommaa sitten vaikka puu jalat itsellesi.tai puu pää.
Olemme kyllästyneitä ,kun sä teet pierastustakin lehti juttun.
Mene hakemaan ammatti apua itsellesi.

Vai on Susanilla vaikeutta maksaa oikeudenkäynnistä aiheutuneet kustannukset, mutta monen tuhannen euron silikonit on sitten varaa ottaa. Onko turhempaa ja julkisuushakuisempaa temppua nähty?

Hanki oma elämä!Älä aina kerro asioitasi
lehdissä

ja ainakaan poseraa,ettei ihmiset ala
haukkumaan sua.
Menepä lääkärin luokse,taidat
olla vähän ¤kuumeessa¤¤

Hienoa Suski !
Olet upea leidi.
Pidä lippu korkealla.
Livet är great !

Tukiainen meinas ottaa kaulaa tyhmysskisassa mediojutuillaan, mutta onneksi Suski keksi taas tulla esiin ja ottaa kaulaa kiinni 😉

tätä kisaa on jännä seurata

Eikös tämä nainen juuri valitellut tv:ssä, ettei halua olla julkisuudessa?

Taitaa olla viisain teko tähän asti. Isot kiinteät tissit on kivat.

Kohta tulee ulosottomies ja vei suskin rinnat velkojen pantiksi…

EI susan ole niitä ITSE MAKSANUT! Jos firman nimi lukee jo Hymyn sivuilla niin eiköhän The Look ja Hymy ole ne kustantanut, Susan on saattanut jopa tienata muutaman satasen vielä Hymyltä kuvista! Elkää puhuko ennen kun tiedätte.

Osta seuraavalla kerralla biltemasta purkki silikonia. Pari euroa. Voit tiivistää itsesi lisäksi kylppärin samalla…

Ohan tää aika ihmeellistä rahaa on kuitenkin vaikka sitä ei pitäis olla…velallisen epärehellisyys kukoistaa.

”KYLLÄ! Hienoa Susan. Odottelen vielä Tuksun ja Susanin yhteisprojektia strippauslavoilla.”

Luulin, että Susan olisi _vähän_ järkevämpi ollut, mutta tämä ei vaikuta edes mitenkään mahdottomalta…

Voi jeesus. Ekaksi ollaan itkemässä, ettei rahat riitä kun eletään kädestä suuhun ja velkaakin on se muutama tonni korvauksista ja sakoista.

Ja sitten onkin yhtäkkiä rahaa tisseihin.

KYLLÄ! Hienoa Susan. Odottelen vielä Tuksun ja Susanin yhteisprojektia strippauslavoilla.

Eikö yleensä osteta purkki jäätelöä tai levy suklaata kun lohdutus ostoksista puhutaan? En vaan käsitä taas, no en ole koskaan tajunu Ruususen ajatuksen juoksua….Kai minäkin tästä oikeuteen joudun. Koska en vaan käsitä miten voidaan ottaa silarit kun pitäis ne velatkin maksaa, mitä et pystynyt omien sanojen mukaan maksaa.

Sussu! Eikö äitisi ole opettanut, että ensi maksetaan velat ja sitten katsotaan, mihin rahat riittävät?

Minäkin olen tosi tyhmä, kun edes kommentoin tänne.

no jo oli uutinen,onko henkilökohtainen pankrotti jo ohimennyttä elämää.

Hyvä Ruusunen, kyllä ne kumipussit varmasti lohduttaa sua elämänmyrskyissä. Maksatko niilä myös oikeudessa määrätyt korvaukset, joista valitit, ettei ole vara maksaa?

Hienoa, että sulla on varaa ostaa tissit, vaikkei oikeuden määräämiä korvauksia olekaan varaa maksella. Voiko turhempaa enää olla. Tyhmä minä, kun edes alennun kommentoimaan.

Oma kommentti