Susanna Palin palaa juurilleen musiikin pariin, säveltämään ja laulamaan tehtyään pitkän elokuvauran apulaisohjaajana ja tuotantopäällikkönä. Muutama vuosi sitten hän toimi muun muassa puolisonsa Tino Koivusalon vetämässä Tuttu Juttu -parisuhdeohjelmassa. Susanna valitsi kilpailuun tiukan seulan läpi niin sanotut tavisvisaajat.
-Susannalla on herkkä vaisto. Ei ohjelmaan tulla parisuhdeongelmia ratkomaan, Koivusalo kiitteli siippaansa tuolloin.
Palin julkaisee esikoislevynsä Varjot väistyy pois 11.1.2023. Yhteistyö puolison kanssa tuntuu sujuvan hyvin myös musiikin puolella. Levyn kappaleet ovat pääosin Susannan säveltämiä ja Timo Koivusalon sanoittamia. Kunnianhimoisesti tuotetulla levyllä soittaa nimekkäiden studiomuusikoiden lisäksi 28-henkinen jousiorkesteri Budapest Art Orchestra sekä vierailevia eri instrumenttien huippuja kappaleiden soolo-osuuksissa.
Uuden levyn kappaleita leimaa omakohtaisuus ja kappaleet käsittelevät ajankohtaisiakin teemoja, kuten huolta luonnon tilasta. Uusimpaan singleen Valon voittavan nään on vaikuttanut suuresti Ukrainan ja maailman tilanne. Levyn nimikappale Varjot väistyy pois on Susannan sanoin toivoa täynnä ja sen kantavia voimia ovat usko unelmiin ja tulevaan. Levyllä on mukana myös henkilökohtaisia kappaleita, kuten Ensimmäinen kevät, joka on tehty pienen sukulaistytön ristiäisiin
-
Uutiset 05.11.2026
Opettajatar käytti teini-ikäisiä seksuaalisesti hyväksi – vankilaan! Kuvalinkki!
-
Uutiset 06.11.2026
Nyt jo – tämä komeilee Marko Maunukselan olohuoneessa!
-
Uutiset 04.11.2026
Ruumiit löytyivät pimeästä luolasta – ”He menehtyivät yksi toisensa jälkeen”
-
Uutiset 06.11.2026
”Kuumin jalkapallotuomari” Claudia Romani käänsi selkänsä – bikinien alaosa paljasti paljon!
-
Uutiset 15.10.2021
Muistatko vielä BB-Joukon? Mikä muutos – tältä hän näyttää nyt, katso kuva!
-
Uutiset 03.11.2026
Tältä näyttää uransa lopettanut Katri Helena nyt!
-
Uutiset 01.11.2026
Ville Haapasalo hankki itselleen uuden päähineen!
-
Uutiset 04.11.2026
Suosittu laulaja kuoli!
-
Uutiset 02.11.2026
Puolikuu-yhtye tekee paluun, tältä he näyttävät nykyään!
-
Uutiset 04.11.2026
Ruumiit löytyivät pimeästä luolasta – ”He menehtyivät yksi toisensa jälkeen”
Kommentit
Oma kommentti