Takseja tarkastettiin – huomautettavaa löytyi joka viidennen kohdalla!

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue ja Oulun poliisilaitos ratsasivat yhteistoiminnassa takseja viikonloppuna.

Huomautettavaa löytyi, ja paljon.

Tarkastuksen alle joutui 103 taksia, ja niistä seuraamuksia määrättiin 22:lle. Viisi ajoneuvoa määrättiin peräti ajokieltoon.

Poliisi kertoo, että kolmessa autossa katsastus oli suorittamatta ja neljässä ajoneuvoverot maksamatta. Kuljettajan nimi puuttui 18:ssa autosta matkustajan nähtäviltä. Hintatietojakaan ei ollut kaikissa autoissa esillä saati että taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa olisi ollut esittää tarkastajalle. Paria autoa ei ollut rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön ja yhden autoilijan kohdalla epäillään kokonaan luvatonta taksiliikennettä.

Taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä on oltava esimerkiksi hintatiedot asianmukaisesti esitettynä. Näissä havaittiin puutteita. Autot olivat poikkeuksetta hyväkuntoisia, joten liikenneturvallisuuden näkövinkkelistä korjattavaa ei löytynyt.

Työsuojeluviranomainen valvoi valvontaiskussa myös ulkomaisen työvoiman käyttöä. Valvonnassa kuljettajien työnteko-oikeudet olivat kunnossa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: poliisi

Kommentit

Oma kommentti