Taksikuski ajoi Henna Kalinaisen pois autosta – valitus tulossa!

Henna KalinainenHenna Kalinainen oli kotiutumassa bisnesneuvotteluista Vantaan Tikkurilassa sijaitsevasta ravintolasta viime keskiviikkona ja istui jo taksissa, kun taksikuskin käytös yllätti kohukaunottaren.

Episodi sai alkunsa siitä, kun liikekumppani oli maksamassa Kalinaisen taksikyytiä etukäteen. Taksikuskille ja matkan maksajalle syntyi hinta-arviosta keskustelua, joka oli silminnäkijöiden mukaan tarkoitettu maksajan puolelta silkaksi huumoriksi. Taksikuski ryhtyi kuitenkin ojentamaan sekä Kalinaista että liikemiesmäisesti pukeutunutta miestä.

Kalinainen puolestaan katsoi saaneensa huonoa asiakaspalvelua kuljettajan tökerön käyttäytymisen takia ja kertoi tästä kuskille. Kuski puolestaan käski Kalinaisen ulos autosta.

-Se oli kyllä kuskin puolelta täysin naurettavaa käytöstä. Taisi mennä pupu pojalta pöksyyn, kun tuollainen neitokainen istahti takapenkille. Taksi kaahasi tolpalta mielenosoituksellisesti pois, niin että takaovi roikkui avoimena kymmenien metrien ajan, taksitolpalla seisoneet asiakkaat ihmettelevät Hymylle.

-Kuulimme, että taksin käytöksestä ollaan tekemässä valitusta.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Henna Kalinainen, taksi

Kommentit

Niin se vaan on, että jos ei reppanoilla ole taksiin massia, pitää tyytyä seutuliikenteen julkisiin, jos roposet ees siihen riittää. Törkymöykkyjä, alkavat rähisemään TYÖTÄ TEKEVÄLLE ihmiselle, hyh, kun haisette pahalta. Pysy leuka vaan siellä Kervossa.

Jospa minä kiteytän kaikkien kommentit ja siteeraan muutaman vuoden takaista taksiliiton slogania.
ONNEKSI ON SUOMALAINEN TAKSI
Kiitos vielä kerran tuolle kuskille.

Vai pisnesneuvotteluista?? Pyh – sanon minä! Taitaa tässä olla kasvamassa takiainen nro kaksi… Tsemppiä taksikuskille, hienosti tehty!

Aivan oikein tehty kuskilta! On se hyvä, että edes joku pistää jauhot suuhun näille huumehörhöille ja takiaistukiaisille eikä kuuntele niiden p****njauhantaa!!

Sääliksi käy, tyttö on ihan hukassa. Taksikuskeille ei kannata nillittää, sen tietävät kaikki, joiden ÄO edes kengännumeron kokoinen. Näitä bimboja löytyy Suomen jokaisesta kaljajuottolasta…

Hatunnosto taksikuskille…hienosti toimittu, juuri noin. Taitaa olla joko Tukiaisen tai Hennan oma kommentti ”taisi mennä pupu pöksyyn kun tollainen nainen tuli kyytiin”….mitä vittua???? Henna ei todellakaan ole mitenkään kaunis tai viehättävän näköinen, puhumattakaan että olisi joku suuri tähti. Tyypillistä alemmuuskompleksista käytöstä…huonoa itsetuntoa pitää pönkittää keksimällä tällaisi typeriä juttuja bisnestapaamisesta, pupu pöksyissä…get real. Kuten Valavuori sanoi…taskussasi on vain tyhjä arpa ja lentokoneen siivellä ei ole lunta argentiinassa kesälläkään. Järkyttävää, että tälläinen nuori bimbo kuluttaa rahaa kumitisseihin ja kumihuuliin…kun nekin fyrkat ois pitänyt sijoittaa niin, että se vaikuttaa korvien välissä lisääntyvänä älykkyytenä. Ja silloin kun on tarpeeksi sitä älykkyyttä korvien välissä, silloin tajuaa suksia hevonvit… ”julkisuudesta” ja pistää suu suppuun ja palata maanpinnalle.

miten toi ”meni pupu pöksyyn kun tollainen nainen tuli kyytiin” liittyy mihinkään? ei yhtään logiikkaa. ja tuskin tätä kukaan taksitolpan randomi on lähettänyt, vaan hensku itse!

”tarkoitettu huumoriksi” …jospa taksikuski ei oikein ymmärtänyt vittuilua tai muuta sellaista. Olis kiva kuulla, että mikä oli se ”huumoriksi tarkoitettu”. Tuon jutun perusteella joku kuvitellut liikoja itsestään ja Taksi kuski tehnyt oikein kun lähtenyt paikalta ja jättänyt lapsukaiset leikkimään.

Kauhea kuski,ehdottomasti valitus tuollaisesta kuskista!!
Ei kaikkea tarvitse kestää!!

taxi kuski tietenkin suuttui kun kaalinainen leukaili sille!

Yllättäen joku muu huijattu maksamaan…Milloin bisnesneuvottelut käydään kännissä pikkulauantaina? Tuossa hotellin taksitolpalla on yleensä jonoa vain baarin sulkemisen aikaan,

Aikas ankeeta, että ei ole varaa maksaa omaa taksiaan…Noin urheilullinen tyttöhän olisi äkkiä juosta kipaissut omin jaloinkin kaupunkiin. Oisi vähän rasva palanut ja kunto kasvanut.

Kuka haluaisi matkustaa samassa taksissa heti Kaalinaisen jälkeen?

Pikkulinnut laulo jotta kalikalista tulis uus maikkarin uutisankkuri:(.

Mihinkään muuhun ammattiin ton pusukalan älykkyys ei riitä kun maailman vanhimpaan ammattiin.

Heh!Businessneuvottelussa Tikkurilan lähiöräkälässä,Hennakin on melko glämööri-ihminen,not.Tais pimppikarvat mennä kaupaksi?!Perkeleen puupäänobodypissis!P.S. Pirun rumat tissit…

Kuski tais olla miehiin päin kun ei hennalta kelvannu maksu luonnossa.

Me sovittii hinnoista kun leuka muutti markkina-alueelle asumaan, että yks varvi maksaa 12 egee ja koko yö 23 egee, ja Henna oli erittäin tyytyväinen hintaan millä piparia tarjoillaan,nii noissa hinnoissa on mukana ALV.

Miks noita business palaveereita käydään ravinteleissa? Eikö b-oikeuksien baarit kelepaa?

SIIS MIKÄ VITUN KOHUKAUNOTAR, TOI TEKORINTA ON RUMEMPI KUM MUN ISOÄITI??????????????????????????????

Taksikuski yksin päättää, kenet ottaa kyytiin. Jos asiakas alkaa soittamaan suutaan, on peli pantava heti poikki. Samoin toimii lentoyhtiöt. Sanakin poikittain, jäät kentälle. Paras asiakas on ystävällinen asiakas ja palvelu pelaa.

Kali-kali sanoisivat minunkin hampaani, jos tällainen tissibisnesslady astuisi baariin, jossa tarjoilen. Eipä tulisi kauppoja, sillä tällaiset asiakkaat ovat huonoa mainosta ja ravintola voi valita asiakkaansa.

Jutut Tukiaisen tasoa: business, business ja oikein neuvotteluja. Näissä yksipuolisissa jutuissa unohdetaan oma vittu-sanan käyttö ja muu ala-arvoinen käytös.

MANumminen sais tehdä uusversion biisistään ”Kumipallona…”: Kumitissinä luokses pompin…

Ei minulla ole koskaan ollut taksien kanssa ongelmia, joskus tullut ajettua taksilla pikku maistissaankin, toisilla on vain huonoa tuuria, vai mistä lienee johtuu 😀

Ainahan se on ollut muissa vika, ei suinkaan Hennan kielenkäytössä ym..
Neiti luulee olevansa suurikin julkkis….

Siinä on taas leikitty jotain staraa ilman todellisia saavutuksia, vähemmästäkin taksikuski lähtee hakemaan oikeaa keikkaa.

Ittekin kaahaisin pois jos tuollainen neitokainen tulisi kohdalle.

Oma kommentti